Uudistuksessa myymälä saa modernimman Sale – värimaailman ja tuotevalikoimaa muutetaan useassa tuoteryhmässä vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveisiin.
– Sale Karjalohjan uudistuksessa palveluvalikoimiin tulee muun muassa take away -kahvipiste sekä jatkossa myymälästä voi ostaa myös herkullisia paistopisteen tuotteita. Muun muassa juomavalikoima kasvaa huomattavasti, ja muissakin tuoteryhmissä saamme lisättyä tuotevalikoimaamme asiakkaiden toiveet huomioiden, kertoo Salen myymäläpäällikkö Anne-Mari Kujala.
Samassa yhteydessä kiinteistötekniikkaa uusitaan niin, että töiden valmistuttua Sale Karjalohja tulee olemaan ylläpidon osalta päästötön. Vanhat kylmälaitteet vaihdetaan uusiin, ovellisiin hiilidioksidikylmälaitoksiin ja kiinteistön lämmityksessä hyödynnetään päästötöntä hukkalämmön talteenottoa. Valaistusta ja ilmanvaihtoa päivitetään energiatehokkaiksi.
– Kiinteistötekniset uudistukset tukevat osaltaan S-ryhmän Net Zero -hanketta, mikä tarkoittaa ilmastopäästöjen vähentämistä nettonollaan sekä oman toiminnan että arvoketjun osalta vuoteen 2050 mennessä, kertoo SSO:n liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola.
– Tätä uudistusta on toivottu niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin toimesta ja odotamme innolla, että saamme tarjota asiakkaillemme pian entistä paremman Salen, sanoo Sale ryhmäpäällikkö Joni Toivonen tyytyväisenä.
Talotekniikan uudistusten vuoksi myymälä sulkeutuu 20.9. ja uudistetun Salen avajaisia päästään viettämään viimeistään viikolla 43. Taustatilojen uudistukset jatkuvat marraskuun loppuun asti, mutta ne eivät vaikuta myymälän aukioloon.
Lisätietoja: liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola p. 050 466 8252, ryhmäpäällikkö Joni Toivonen p. 044 770 5452