Kannustetaan yhdessä

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on mukana tukemassa alueensa lasten ja nuorten harrastustoimintaa sekä alueen hyvinvointia edistävää toimintaa. Paikalliset seurat ja yhdistykset tekevät tärkeää työtä oman kotiseudun harrastusmahdollisuuksien, hyvinvoinnin sekä elinvoimaisuuden edistämiseksi.

Tuen jakaminen paikallisille yhdistyksille mahdollistetaan Kannustajat-ohjelman avulla. Ohjelman kautta jaettava sponsorointituki kohdistetaan lasten ja nuorten harrastustoiminnan sekä lasten ja nuorten hyvinvointia edistävän toiminnan parissa toimiville paikallisille seuroille, harrastusyhdistyksille, kulttuuritoimijoille sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöille. Sponsorointitukea jaetaan vuonna 2024 kahdesti, 30 000 euroa keväällä ja syksyllä. SSO:n asiakasomistajana sinäkin olet mukana tukemassa, sillä pääset mukaan päättämään kenelle tukea jaetaan. Tehdään yhdessä hyviä pieniä tekoja oman alueen hyväksi!

Miten yhdistykset voivat hakea mukaan Kannustajiin?

Kannustajat-ohjelmaan voivat hakea mukaan kaikki hakukriteerit täyttävät, toimialueella lasten ja nuorten harrastustoiminnan sekä hyvinvointia edistävän toiminnan parissa työtä tekevät seurat, harrastusyhdistykset, kulttuuritoimijat sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt. Ohjelmaan voi hakea mukaan hakuajan käynnissä ollessa. Hakuajat vuonna 2024: 29.1.–3.3.2024 ja 1.8.– 30.9.2024. Hakukriteerit löydät täältä. 

Asiakasomistajat päättävät tukipotin jakautumisesta äänestämällä suosikkiyhdistystään

Kannustajat-ohjelman kautta jaettava 30 000 euron tukipotti jaetaan huhti- ja marraskuussa 2024 järjestettävän Kannustajat-äänestyksen avulla, jossa SSO:n asiakasomistajat pääsevät äänestämään Kannustajissa mukana olevaa yhdistystä, jolle he haluaisivat tuen kohdistuvan. Äänestystuloksen perusteella 30 000 euron tukipotti jaetaan korkeintaan 18:lle eniten ääniä saaneelle yhdistykselle. Alueellisuutta pidetään silmällä osuuskaupan asiakasomistajamäärän suhteessa: kolmannes tuettavista yhteisöistä on Lohjalta, kolmannes Salosta ja loput muualta SSO:n alueen kunnista.

Miten pääset äänestämään suosikkiyhdistystäsi?

Äänestäminen tapahtuu sähköpostitse lähettävän linkin kautta 15.–30.4.2024. Varmista siis jo nyt, että asiakastiedoissasi on ajantasainen sähköpostiosoitteesi. 

Äänestyslinkki lähetetään sähköpostitse 15.–17.4.2024 välisenä aikana kaikille niille SSO:n täysi-ikäisille asiakasomistajille ja asiakasomistajatalouteen kuuluville henkilöille, joiden sähköpostiosoite on päivitettynä S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin 7.4.2024 mennessä (äänestyslinkkiä ei voida lähettää asiakkaalle, joka on kieltänyt tutkimuskyselyjen lähettämisen). Voit tarkistaa ja päivittää sähköiset yhteystietosi kätevästi S-mobiilissa, kirjautumalla S-käyttäjätilille tai asioimalla lähimmässä Asiakasomistaja- ja S-Pankki-pisteessä.