Syyskuun loppuun asti avoinna oleva Kannustajat-haku on tälläkin kertaa herättänyt paikalliset toimijat hakemaan apua pienten ja suurempienkin unelmien toteuttamiseen. SSO:n asiakasomistajat ovat äänestäneet vuosien varrella jo 154 tahoa tuen saajiksi, mikä tarkoittaa merkittävää tukisummaa, joka on jaettu oman seudun onneksi. – Olemme erityisen ilahtuneita, että jokaiseen hakuun tulee ilmoittautumisia ympäri kotiseutuamme. Näin jaetun Kannustajat-tuen vaikutus näkyy laajasti, sanoo asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen tyytyväisenä.
Kannustajat-tuki mahdollistaa lasten ja nuorten harrastamista Salon 4H-yhdistyksessä
Salon seudulla toimiva 4H-yhdistys järjestää monipuolista kerhotoimintaa lapsille ja nuorille. Yhdistys haki mukaan Kannustajat-ohjelmaan keväällä ja valikoitui tuen saajaksi asiakasomistajien antamien äänten perusteella 43 ehdokkaan joukosta. – Saamamme Kannustajat-tuki on meille hyvin tärkeä toimintamme kannalta ja olimme otettuja, että niin moni äänesti meitä tuen saajaksi. Tuen avulla olemme hankkineet kerhoihin erilaisia materiaaleja, sekä saaneet mukaan lisää ohjaajia. Esimerkiksi kepparikerholaiset saavat nyt nauttia uusista hienoista keppariesteistä, kertoo yhdistyksen toiminnanohjaaja Julia Laine. Kannustajat-tuki vahvistaa paikallista hyvinvointia
Kun toimintaympäristö muuttuu, seurat ja yhdistykset etsivät uusia tapoja kehittää toimintaansa ja vastata lasten ja nuorten tarpeisiin. Juuri siksi Kannustajat-tuen merkitys näkyy monissa arjen teossa, jotka mahdollistavat harrastuksia, yhteisöllisyyttä ja onnistumisen kokemuksia kotiseudulla. – Koemme mahdollistajan roolimme erittäin tärkeäksi. Paikallisissa seuroissa ja yhdistyksissä tehdään valtavan arvokasta työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen, ja haluamme omalta osaltamme olla tukemassa tätä toimintaa. Kannustajat-tuen kautta asiakasomistajamme pääsevät vaikuttamaan siihen, että kotiseudulla voidaan toteuttaa niin pieniä kuin suuriakin unelmia, Karppinen kertoo. Neljän vuoden aikana jaetun tuen vaikutukset näkyvät konkreettisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksissa sekä aktiivisissa yhteisöissä. Kannustajat-tuen tavoitteena on jatkossakin auttaa paikallisia toimijoita rakentamaan hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä oman alueensa parhaaksi. Lisätietoja: asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen p. 044 770 5365