Pienillä hyvillä teoilla on suuri vaikutus – SSO:n ja Commun järjestämän hygieniatuotekeräyksen tuotteet lahjoitettiin Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:lle


20.10.2024

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n marketeissa, ABC-liikenneasemilla sekä Sokoksissa järjestetyn hygieniatuotekeräyksen tuotteet luovutettiin Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:lle, joka jakaa tuotteet eteenpäin tarvitseville SSO:n toimialueella. Keräykseen palautettiin reilu tuhat – eli monen monta isoa pahvilaatikollista tuotteita. SSO:n ja Commun yhteistyössä toteuttama keräys oli ensimmäinen näin laajasti toteutettu hyvän tekemisen keräys SSO:n toimipaikoissa.  

– Perusajatuksemme Commu yhteistyön aloittamisessa oli se, että haluamme lisätä hyvän tekemistä ja auttamisen halua omalla kotiseudullamme. Miljoonat asiakaskohtaamiset toimipaikoissamme tekevät esimerkiksi tällaisen keräyksen järjestämisen luontevaksi tavaksi rohkaista ja osallistaa kotiseutumme asukkaita tekemään pieniä hyviä tekoja, kertoo SSO:n viestintäkoordinaattori  Salla Aho.  

30.8.–13.9. järjestetty hygieniatuotekeräys sai erittäin hyvän vastaanoton niin asiakkaiden kuin SSO:n henkilökunnan keskuudessa. – Meiltä on toivottu lisää samantyyppisiä helpon osallistumisen keräyksiä ja tempauksia myös jatkossa. Iso kiitos alueemme asukkaille, jotka teitte tästä keräyksestä onnistuneen, Aho sanoo kiitollisena.  

Keräystuotteet otettiin Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:ssä enemmän kuin ilolla vastaan. Tiiminvetäjänä toimivan Enni Koskenmukaan suuresta tuotemäärästä on pitkäksi aikaa iloa monelle niitä tarvitsevalle perheelle. – Olemme äärimmäisen iloisia saamastamme avusta, sydämelliset kiitokset kaikille lahjoittaneille, Koskisanoo iloisena.  

Commu-sovellus yhdistää hyvän tekijän ja avun tarvitsijan 

Commun perustajajäsen Karoliina Kauhanen on myös osaltaan iloinen keräyksen onnistumisesta. – Keräyksen myötä useat alueen asukkaat ovat tutustuneet Commu-sovellukseen ja sitä on ladattu SSO:n toimialueella vilkkaasti. Myös hyvän tekemisen tai avun pyytämisen ilmoituksia on sovellukseen luotu. – Jokainen voi valita, mikä auttamisen tapa on juuri itselleen luontevin – mahdollisuuksia on monia. Commun kautta voin tarjota helposti esimerkiksi juttuseuraa, kauppa-apua, kimppakyytiä, lemmikkien hoitoa tai vaikkapa apua lumien kolaamiseen”, Kauhanen summaa.  

Lisää SSO:n ja Commun yhteistyöstä voit lukea täältä.