PP-auto Oy jatkaa strategian mukaista keskittämistä sähköiseen vaihtoautokauppaan
Autokaupan ollessa edelleen vahvassa murroksessa, lisää PP-auto panostamista sähköiseen liikkumiseen. Osana laajempaa strategista muutosta PP-auto keskittää Lohjalla toimintojaan saman katon alle.
PP-auto on panostamassa jatkossa yhä vahvemmin vaihtoautokauppaan ja sähköisen liikkumisen palveluihin. Kolmen viimeisen vuoden aikana vaihtoautomyynti onkin tuplaantunut ja kiinnostus erityisesti vähän käytettyihin täyssähköautoihin on edelleen voimakkaassa kasvussa. Olemme jo useamman vuoden panostaneet käytettyjen sähköautojen omaan maahantuontiin ja meillä on Euroopassa vahvat omat hankintakanavat, kertoo PP-auton toimitusjohtaja Petteri Heiskanen.
Lohjalla PP-auton automyynti on jakautunut tällä hetkellä kahteen eri kiinteistöön Tynninharjulla.
– Keskittämällä autokauppa saman katon alle, saavutamme luonnollisesti toiminnassa merkittävää tehokkuutta. Keskittämisen myötä entisen Vaihtoareenan tila Tynninharjulla on myyty Lohjan Laatuautot Oy:lle, ja PP-auto puolestaan on aloittanut nykyisessä autotalossa muutostyöt. Maksjoentiellä sijaitsevan autotalon infraa kehitetään paremmin täysveristä sähköautokauppa palvelevaksi mm. latausasemineen. Valmista pitäisi olla marraskuun loppuun mennessä, kertoo Heiskanen.
Uusien autojen osalta toimintaa keskitetään tiiviimpiin kumppanuuksiin. – Esimerkkinä Hyundai joka on kulkenut vahvasti sähköistymisen eturintamassa, ja sopii siten täydellisesti tulevaisuuden strategiaamme. Hyundai on myös ollut myydyin merkkimme jo useamman vuoden, jatkaa Heiskanen.
PP-auton muut toimipisteet sijaitsevat Salossa ja Raisiossa. Raision yksikkö avattiin lokakuun alussa ja se on uudenlainen sähköautoihin erikoistunut myymälä.
Lisätiedot: Petteri Heiskanen, toimitusjohtaja PP-auto Oy, p. 044 0503 403