Rikala Bar&Grill uudistuu täysin syksyn aikana


30.08.2019

Rikala Bar&Grillin uudistustyöt aloitetaan maanantaina 2. syyskuuta ja ruokaravintola sulkee ovensa remontin ajaksi.

Original Sokos Hotel Rikala ja yökerho RNC jatkavat toimintaansa normaalisti eli vain ruokaravintola ja terassi ovat uudistustöiden ajan kiinni.
 
”Ravintola pukeutuu remontin myötä raikkaaseen tyyliin. Uudistuksen on tarkoitus olla valmis marraskuun loppuun mennessä”, kertoo ravintolapäällikkö Piia Aaltonen. ”Ravintolan täydellinen uudistaminen on jatkoa keväällä alkaneille muutostöille, jolloin yökerhomme RNC sai uuden ilmeen.”
 
”Rikala on pitkään palvellut kiinteistö, jonka tulevaisuutta olemme pohtineet pitkään. Uskomme, että Salo kehittyy tulevaisuudessa positiivisesti. Siksi mekin haluamme panostaa paikalliseen elinvoimaan uudistamalla Rikalan lattiasta kattoon pienen pintaremontin sijasta”, kertoo SSO:n ruokaravintoloiden asiakkuuspäällikkö Elina Pakkanen.
 
”Rikala Bar & Grillin liikeidea ja ruokalista on kehittynyt vuosi vuodelta enemmän puhtaan, läheltä tulevan ruoan suuntaan. Kotimaisuus ja paikallisuus ovat meille vahvuus, josta haluamme pitää kiinni. Haluamme, että nämä arvot näkyvät ravintolassa myös ulospäin”, Pakkanen sanoo.
 
Rikalan ravintolatoiminnalla on varsin pitkä historia, sillä Salossa palvellut Osuusravintola vaihtoi nimensä Ravintola Rikalaksi jo vuonna 1960. Monien nimien ja käänteiden myötä ravintola Rikala Bar & Grill on palvellut salolaisia vuodesta 2012 saakka. Ensimmäinen hotelli on puolestaan valmistunut vuonna 1986.
 
Lisätiedot:
asiakkuuspäällikkö Elina Pakkanen, 044 7705 400