SSO:n vaaleissa äänestettiin ennätysvilkkaasti


16.04.2024

SSO:n edustajiston vaaleissa äänestys kävi ennätysvilkkaana. Ääniä annettiin yhteensä  15 780, mikä on yli tuplasti enemmän kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2020 (6791 kpl). Äänestysprosentiksi muodostui 22,1 % (v.2020: 9,7 %). Uusia edustajiston jäseniä, kotiseutunsa vaalijoita valittiin tällä kertaa 20. Edustajistolla on tärkeä tehtävä oman seutunsa äänitorvena huolehtia, että osuuskaupan palveluja ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen.  

SSO:lle valittiin uusi 50-jäseninen edustajisto, joka seuraavat neljä vuotta toimii linkkinä asiakkaiden ja osuuskaupan välillä. Uusia jäseniä edustajistoon pääsi tällä kertaa 20 ja kaikkien valittujen keski-ikä on 54 vuotta.  

– Saimme mukavasti eri ikäisistä koostuvan edustajiston vaalimaan kotiseutunsa asioita seuraavan nelivuotiskauden ajaksi. On myös ilahduttavaa nähdä joukossa monta täysin uutta edustajiston jäsentä. Sähköinen äänestäminen oli mahdollista osuuskauppavaaleissa nyt toista kertaa, ja tämä varmasti on kasvattanut äänestysprosenttia – onhan esimerkiksi omalta kotisohvalta äänestäminen melko vaivaton tapa antaa äänensä, sanoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér 

Osuuskaupan vaaleissa äänestettiin 15 780 kertaa. Äänestäneistä 56,5 prosenttia äänesti verkossa ja 43,5 prosenttia antoi äänensä postitse. Täydellinen lista valituista edustajista äänimäärineen löytyy osoitteesta sso.fi/vaalit 

–Äänestysaktiivisuus kertoo siitä, että asiakkaat aidosti halusivat vaikuttaa siihen, kuka heidän toiveitaan ja ideoitaan vie eteenpäin ja kuka heitä edustaa. On hienoa lähteä nyt valitun edustajiston kanssa kehittämään osuuskaupan toimintaa ja tekemään omasta alueestamme parempaa paikkaa elää, kertoo hallintoneuvoston puheenjohtaja Panu Ruoste tyytyväisenä.  

Lisätietoja:    

SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér, p. 040 540 2006

SSO:n hallintoneuvoston puheenjohtajaPanu Ruoste, p. 050576 8907    

 

Vaalin tulos äänimäärineen löytyy osoitteesta sso.fi/vaalit