Kesällä monen ruokakaupan kylmäallas viilenee auringon voimalla. S-ryhmän toimipaikoissa aurinkosähköä tuotetaan paikalliseen käyttöön myymälöiden katoille tai pihoille rakennetuilla aurinkopaneeleilla.
S-ryhmä on yksi suurimpia aurinkosähkön tuottajia. Vuoden 2023 lopussa noin 260 toimipaikassamme oli yhteensä yli 120 000 aurinkopaneelia. Investoinnit aurinkosähköön jatkuvat myös vuoden 2024 aikana. Aurinkopaneeleja rakennetaan tuhansittain lisää yli 30 ruokakauppaan ja liikennemyymälään.
”Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n on tehnyt pitkäjänteistä työtä yhdessä S-voiman kanssa ja yhteistyön tuloksena meillä on kaikkiaan 13:ssa kohteessamme aurinkovoimalat. Uudiskohde Sale Nummelaan tulee 14. aurinkovoimala, ja etsimme edelleen uusia mahdollisuuksia hyödyntää aurinkoa energianlähteenä. Aurinkovoimalamme tuottavat energiaa 1 400 000 kWh, joka on noin 3 % koko sähkönkulutuksestamme. Aurinkovoima tukee osaltaan muita energiatehokkuusratkaisujamme, kuten hukkalämmön hyödyntämistä kylmälaitoksista. Kaksi viimeisintä Sale rakennusta vastaavat passiivitalon kulutusta, jolloin energiankulutus on tavanomaista pienempi. Kolme uusinta Sale yksikköä ovatkin jo ylläpidon osalta hiilineutraaleja, jolloin emme aiheuta päästöjä”, kertoo Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola.
Paikalliset aurinkopaneelihankkeet eri puolilla Suomea ovat osa pitkäjänteistä tavoitetta investoida uusiutuvan energiantuotantoon
S-ryhmässä on tehty jo vuosia merkittäviä investointeja uusiutuvaan energiaan sekä pitkäjänteistä työtä energian säästämiseksi ja energiankäytön tehostamiseksi myymälöissä. Tavoitteena on vähentää oman toiminnan päästöjä 90 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2015 tasosta. Tavoite saavutetaan arviolta viisi vuotta ennakoitua aiemmin. Tällä hetkellä oman toiminnan päästöjä on vähennetty jo yli 80 prosenttia vuoden 2015 tasosta.
Tavoitteen saavuttaminen on johdonmukaista työtä. Lähes 600 S-ryhmän myymälään on vaihdettu ympäristöystävällisemmät, luonnollisia kylmäaineita käyttävät kylmälaitteet. Energiatehokkuutta on parannettu mm. ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmiä tehostamalla ja saneeraamalla sekä LED-valoilla. S-ryhmä on investoinut uusiutuvaan energiaan, ja onkin maan suurimpia tuuli- ja aurinkosähkön tuottajia. Muun muassa nämä tekijät ovat päästövähennysten takana.
Lisätietoja:
S-ryhmä-tasoiset energia-aiheet: Maija Henell, energiajohtaja, maija.henell(at)sok.fi
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO: Mika Tolppola, liikepaikkapäällikkö, mika.tolppola(at).sok.fi