Perehdytyksellä vahvaan alkuun


Meillä kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin

Uuden työn aloitus ja ensimmäinen työpäivä ovat aina jännittäviä kokemuksia. Meillä kenenkään ei tarvitse pärjätä tässäkään tilanteessa yksin! Perehdytyksestä meillä huolehtivat ammattitaitoiset valmentajat, koulutetut työkummit, toimipaikkojen esihenkilöt, tiimien jäsenet sekä HR. Valmentajia meillä on kolme – kaksi marketkaupan puolella ja yksi liikennekaupassa. Motivoituneita työkummeja on nyt jo sata!

Valmentajat

SSO:n valmentajat Emma, Iina ja Piia ottavat market- ja liikennekaupan uudet työntekijät vastaan heidän ensimmäisinä työpäivinään ja varmistavat, että työnteko sujuu heti alusta alkaen. Valmentajat opastavat uusia työntekijöitä muun muassa koulutuksissa, sovellusten käytössä, kassatyöskentelyssä sekä työturvallisuus- ja asiakaspalveluasioissa.

Työkummit

Jokaisessa SSO:n toimipaikassa on oma työkummi, joka jatkaa uuden työntekijän perehdyttämistä valmentajan osuuden jälkeen. Työkummit perehdyttävät työntekijät toimipaikan tehtäviin, kuten pullokoneen käyttöön, paistopisteen hoitamiseen tai myymälän avaamisen ja sulkemiseen.

Esihenkilö

Vaikka SSO:n perehdytys on jaettu monelle taholle, työntekijän esihenkilö vastaa perehdytyksen kokonaisuudesta. Esihenkilön rooli on merkittävä esimerkiksi tiimiin tutustuttamisessa, toimintatapojen opastamisessa, työsuhdeasioiden perehdyttämisessä sekä työvälineiden hankinnassa. Esihenkilön tehtävänä on varmistaa, että perehdytys on sujuva ja kattava.

HR

Jokainen uusi työntekijä osallistuu HR:n perehdytystuokioon. HR perehdyttää työntekijän muun muassa S-ryhmään, SSO:n strategiaan ja arvoihin, vastuullisuuteen sekä työsuhteen perusasioihin.