Vastuullisuus


Vastuullisesti mukana asiakasomistajiensa ja toimialueensa arjessa 

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:ssa vastuullisuus on jokapäiväistä työtä ja käytännön toimintaa. Osuuskauppa on mukana oman alueensa arjessa – luomassa yhteistä hyvää lukuisilla eri tavoilla. 

SSO on yrityskansalainen, joka huolehtii omien työntekijöidensä hyvinvoinnista ja kantaa myös laajemmin vastuuta lähiympäristönsä elinvoimaisuudesta. Yrityksen vastuullisuuden eri osa-alueita ovat taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristövastuullisuus. SSO:ssa vastuullisuus on luonteva osa toiminta-ajatusta.

Investoiminen ja työllistäminen osa vastuullisuutta 

Taloudellinen turvallisuus ja kilpailukyky ovat kivijalka, jonka päälle muu vastuullinen toiminta rakentuu. Palvelutarjontaa asiakasomistajille kehitetään jatkuvasti, ja asiakasomistajat voivat aina luottaa ostamiensa tuotteiden laatuun ja turvallisuuteen sekä oikeaan hintatasoon. Omasta henkilöstöstä, sen jaksamisesta ja työtyytyväisyydestä pidetään huolta. Ympäristöstä huolehtiminen, omalle alueelle investoiminen ja työllistäminen myös taloudellisesti huonoina aikoina ovat nekin osa vastuullista ja pitkäjänteistä toimintaa 

Vastuullista toimintaa yhteistyössä 

SSO tekee yhteistyötä monien kumppaneiden kanssa. Osa niistä on S-ryhmän valtakunnallisia yhteistyökumppaneita, osa SSO:n omia paikallisia. Asiakasomistajina paikalliset ihmiset ovat mukana tukemassa paikallisten toimijoiden kautta nuorten harrastustoimintaa vuosittan pitkälti yli 100 000 eurolla, ja pääsevät vaikuttamaan tukien ohjaukseen.

Vuonna 2021 kohdistimme panoksia erityisesti myös vähävaraisille lahjoittamalla yli 10 000 terveellistä ruoka-annosta Venner-ruokalaatikoiden kautta. Asiakkaamme osallistuivat tempaukseen S-mobiilin kautta ja kampanja sai valtavan suosion. Siksi päätimme toistaa lahjoituksen vielä jouluna. Toinen vuoden 2021 täsmäkohteista oli mielenterveystyö, johon osallistuimme Pidä Huolta -kampanjan myötä.

Lue lisää Venner.fi, pidahuolta.fi ja https://sso.fi/vastuullisuus/sponsorointi/

 

Tehdään yhdessä

Tehdään yhdessä hyvää

Tehdään yhdessä hyvää