Juhannuksena nautitaan hyvästä ruoasta ja kiireettömästä yhdessäolosta


19.06.2025

Juhannus tuo mukanaan kiirettä kauppoihin, herkkuja juhlapöytiin ja taukoja tien päällä – SSO:n toimialoilla keskikesän juhla näkyy monin tavoin. Marketit täyttyvät grillattavista ja vesimeloneista, ravintoloissa nautitaan aatonaaton tunnelmasta, ja ABC-asemat palvelevat juhannusmatkalaisia laajoin aukioloin. Kaupunkijuhannuksen viettäjille robokuljetus tuo eväät suoraan puistoon. 

Juhannus, koivuntuoksuinen keskikesän juhla näkyy SSO:n eri toimialoilla hyvinkin eri tavoin. Market-kaupassa kiireet alkavat jo hyvissä ajoin juhannusviikolla ja varsinkin Prismoissa valtavat kuormamäärät paljastavat sen, että ollaan lähestymässä yhtä kaupankäynniltään vilkkainta sesonkia.  

– Meillä saapuvien lavojen määrä moninkertaistuu juhannuksena. Yhtenä päivänä hyllytettäviä tuotteita saattaa tulla jopa 80 lavallista, mikä kuulostaa omaankin korvaan aika uskomattomalta, kertoo Prisma Lohjan päivittäistavaraosaston myyntipäällikkö Markus Leppänen naureskellen.  

SSO:n Prismojen myydyimpinä juhannustuotteina on perinteisiä herkkuja grillimakkarasta varhaisperunaan, mutta yllättäjiäkin Leppäsen mukaan löytyy: 

– Jos tarkastellaan kaikkia meidän Prismoja, niin vesimelonista on tullut yksi suosikki. Sitä myydään jopa lähes 13 000 kiloa meidän kotiseudun juhannuspöytiin. Niin, ja siihen kun laittaa vähän feta-juustoa ja tuoretta minttua vesimelonin kylkeen, niin tulee muuten raikas salaatti, Leppänen vinkkaa iloisesti. 

Ravintolatoimialalla torstai kiireisin, ABC liikennemyymälöissä pyrähdyksiä meno-ja paluuliikenteessä 

– Ravintoloiden juhannusta vietetään oikeastaan jo torstaina eli aatonaattona. Asiakkaat haluavat ottaa pienen hengähdystauon ja tulevat syömään ennen ruokaostoksille menoa tai mökille lähtöä. Muuten meillä kahvilat ja ravintolat pitävät hieman juhannusvapaata, avaten ovensa jälleen sunnuntaina paluuliikenteen nälkäisille. Varsinaisina juhannuksen päivinä makumieltymykset kääntyvät eniten Hesburgereiden suuntaan, kun mökkiläiset tai juhannusmatkalaiset ”syövät äkkiä jotain pientä” täydennysostoksia marketeista tehdessään, sanoo asiakkuuspäällikkö Elina Pakkanen 

ABC-liikenneasemilla juhannus on vilkasta aikaa autoilevien matkalaisten pysähtyessä tauolle niin meno- kuin paluumatkalla. Pitkät aukioloajat tarjoavat niin aamuvirkuille kuin yökyöpeleillekin mahdollisuuden ladata tai tankata menopelinsä sekä itsensä – ABC-mobiililla tottakai. 

– Juhannus esimerkiksi meillä ABC Lohjalla näkyy isosti niin meno-, kuin paluuliikenteessäkin. Meille on helppo pysähtyä, vaikka matkalla mökille tai muihin juhannusmenoihin. Olemme avoinna vuorokauden ympäri, joten kellonajasta riippumatta palvelemme aurinkoisesti. Koska olemme huippusijainnilla, marketista on helppo hakea pienemmät tai isommat ostokset, eniten liikkuu erilaiset juomat, makkarat ja sinappi. Ravintolan puolelta mukaan lähtee nopealla stopilla kahvi ja sämpylät, pidemmällä taas noutopöydän herkut tai a’la carten maittavat annokset. Hesburgeriin tai Pizzapöydän ääreen suuntaavat pikaisesti matkaansa jatkavat asiakkaat, kertoo ABC Lohjan apulaisliikennemyymäläpäällikkö Elina Poikonen. 

Robokuljetus tuo juhannuseväät kaupunkijuhannusta viettäville

Jos suunnitelmissa on mökkeilyn tai autoilun sijaan kaupunkijuhannus, voi juhannuspiknikin eväät tilata rantaan tai puistoon sympaattisen kuljetusrobotin kyydissä. Robokuljetuksia SSO:n alueella tarjoavat S-market Karkkila, S-market Somero, Sale Nummela, Lohjan alueella S-market Tynninharju, Sale Perttilä ja Sale Hiidensalmi sekä Salon alueella Sale Hermanni ja S-market Tupuri. Lisäksi Sale Paukkulasta voi tilata herkkuja näppärästi Foodoran kautta. Robokuljetuksen saa tilattua helposti ja kätevästi S-kaupat-sovelluksesta, Foodoran tilaukset taas hoituvat Foodora-sovelluksella tai netissä osoitteessa foodora.fi. 

SSO:n toimipaikkojen juhannuksen aukioloajat voit tarkistaa esimerkiksi S-mobiilista tai osoitteesta sso.fi/palvelut 

Rauhallista ja taianomaista juhannusta!