Sale-ketjun noin 300 myymälän uudistukset etenevät vauhdilla myös SSO:n alueella. Nyt viimeisimpänä Sale Koski sai uuden raikkaan ilmeen sopivasti suvisesonkia varten ja avajaisia juhlitaan 15.6.2022. Nyt asiakkaita odottaa Salessa entistäkin hiotumpi ja kattavampi valikoima. Huippupalvelua höystää tuttu kyläkaupan tunnelma.
– Myymälään on tuotu Salen raikas uusi ilme, energiatehokkaampi kalusto ja palveluita hiotaan jatkossakin juuri paikallisten ihmisten tarpeisiin. Keskiössä ovat paikallisten ihmisten tarpeet, mutta myös esimerkiksi tuottajien lähituotteet, jotka on merkitty myymälässä selkeästi, jotta ne on helpompi löytää, kertoo ryhmäpäällikkö Juha Roos SSO:sta.
Sale Koski panostaa nyt entistäkin enemmän myös uutuustuotteisiin ja esimerkiksi take away -ratkaisuihin. Myymälässä on satokausien mukaan elävä hedelmä- ja vihannesosasto ja kokonaan uusia palveluita, kuten mehukone sekä paistopiste. Ostosten lomassa kahvipisteellä voi nauttia kupillisen kuumaa paistopisteen tuoreiden herkkujen kera tai napata mukaan take awaynä. Arjen asiointia nopeuttaa ja sujuvoittaa käytössä olevat itsepalvelukassat.
– Olemme panostaneet juuri meidän myymälämme asiakkaiden tarpeisiin ja tulemme myös jatkossa kehittämään valikoimia asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Myymälämme on nyt monella tapaa entistäkin ehompi, mutta mikä tärkeintä lähikaupan lämmin ja mutkaton tunnelma säilyy jatkossakin, iloitsee Sale Kosken myymäläpäällikkö Pekka Lempiäinen.
Toivotamme asiakkaamme lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan uudistuneeseen oman kylän kauppaan.
Lisätietoja:
ryhmäpäällikkö Juha Roos, p. 044 7705 549