Kannustajat tuen saajat syksyllä 2022


Tutustu syksyllä 2022 Kannustajat-ohjelmassa tuen saaneisiin yhdistyksiin ja katso mihin he käyttävät saamansa tuen.

SSO:n Kannustajat-ohjelman kautta jaettiin 15 000 euron tukipotti lokakuussa 2022 järjestetyn Kannustajat-äänestyksen avulla. Äänestyksessä sinä, SSO:n asiakasomistaja, pääsit äänestämään Kannustajissa mukana olevaa yhdistystä, jolle halusit tuen kohdistuvan. Äänestyksessä oli mukana 51 paikallista yhdistystä. Ääniä annettiin yhteensä 5945 kpl. Äänestystuloksen perusteella 15 000 euron tukipotti jaettiin 18:lle eniten ääniä saaneelle yhdistykselle. Alueellisuus on huomioitu osuuskaupan asiakasomistajamäärän suhteessa: kolmannes tuettavista yhteisöistä on Lohjalta, kolmannes Salosta ja loput muualta SSO:n alueen kunnista.

Tuki jakautuu kaikissa kolmessa sarjassa kuudelle eniten ääniä saaneelle salolaiselle, lohjalaiselle ja muualta SSO:n alueelta olevalle yhdistykselle äänimäärien mukaisesti. Kaikissa kolmessa sarjassa tukea jaettiin yhteensä 4750 €. Suurin sarjassa jaettava tukisumma on 2 000 € ja pienin 250€. Jaettavan tuen määrä äänimäärien mukaisen sijoituksen mukaan:

  1. 2000 €
  2. 1000 €
  3. 750 €
  4. 500 €
  5. 250 €
  6. 250 €

Lisäksi kaikki äänestyksessä mukana olevat yhdistykset, jotka jäivät äänestyksessä tuen ulkopuolelle, osallistuivat yhden 750 € arvoisen tukisumman arvontaan. Arvonnassa 750 € tukipotin voitti Apple Tree Ringette ry, Lohjalta, ääniä 29.

 

Lohja

  • Lohjan Pelastakaa Lapset ry, ääniä 714, tukisumma 2000€
  • Virkkalan Tarmo ry , ääniä 197, tukisumma 1000€
  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pusulan paikallisyhdistys ry, ääniä 169, tukisumma 750€
  • Lohjan koulujen vanhemmat LOKOVA ry, ääniä 161, tukisumma 500€
  • Lohjan Voimistelijat ry, ääniä 115, tukisumma 250€
  • Puujärven vesiensuojeluyhdistys ry, ääniä 98, tukisumma 250€

 

Salo

  • Salon vapaaehtoinen palokunta ry,  ääniä 358, tukisumma 2000€
  • Salon Vilpas, ääniä 256, tukisumma 1000€
  • Halikon Musiikkiyhdistys ry, ääniä 185, tukisumma 750€
  • Perniön Vapaaehtoinen palokunta ry, ääniä 179, tukisumma 500€
  • Angelniemen Ankkuri ry, ääniä 135, tukisumma 250€
  • Jääkiekkoseura Salon Kiekkohait ry, ääniä 130, tukisumma 250€

 

Muut kunnat

  • Vihdin vapaaehtoinen palokunta ry / nuoriso-osasto (Vihti), ääniä 383, tukisumma 2000€
  • Vihdin Teatteri ry (Vihti), ääniä 151, tukisumma 1000€
  • Vihdin Kuvataidekoulun Kannatusyhdistys ry (Vihti), ääniä 148, tukisumma 750€
  • Dragsfjärds församlings sjöscoutkår Dalsbruks Sjöscouter (Kemiönsaari), ääniä 139, tukisumma 500€
  • Karkkilan Jalkapalloseura ry (Karkkila), ääniä 113, tukisumma 250€
  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Someron paikallisyhdistys ry (Somero), ääniä 97,tukisumma 250€

 

 

Ilman tukea tällä kertaa jäivät

Lohja

  • Lohjan Art & Music ry, ääniä 92
  • FC Länsi-Uusimaa ry, ääniä 86
  • Akroteam Lohja ry, ääniä 69
  • Länsi-Uudenmaan Tanssijat ry, ääniä 53
  • Lohjan Taitoluistelijat ry, ääniä 51
  • Tyynelä Gallery (KühlTuli Productions ry), ääniä 9

Salo

  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Perniön yhdistys ry, ääniä 127
  • Salon Leirisiskojen ja Leiriveikkojen tuki ry, ääniä 116
  • Salon Uimarit ry, ääniä 116
  • Perttelin Piketit ry 106
  • Salon Palloilijat, salibandyjaosto, ääniä 106
  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Suomusjärven paikallisyhdistys ry, ääniä 96
  • Salon Hengitysyhdistys ry, ääniä 95
  • ViaDia Salo diakoniayhdistys, ääniä 93
  • Tanssiurheiluseura Swivel ry, ääniä 68
  • Särkisalon Urheilijat ry, ääniä 48
  • Salon Zanshinkan ry, ääniä 23
  • Mesuca Basket ry, ääniä 19

Muut kunnat

  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Karkkilan yhdistys ry (Karkkila), ääniä 92
  • Nummelan Kisaajat ry (Vihti), ääniä 84
  • Pappilanpellon koulun vanhempainyhdistys ry (Vihti), ääniä 73
  • Someron Pallo Lentopallo ry (Somero), ääniä 69
  • Kosken Tl Yrittäjät ry (Koski TL), ääniä 68
  • Someron Esa ry (Somero), ääniä 64
  • Vihdin Taitoluistelijat ry (Vihti), ääniä 64
  • Hevoslaakson Ratsastajat ry (Vihti), ääniä 63
  • Haukkamäen koulun vanhempainyhdistys ry (Karkkila), ääniä 57
  • Someron Syke ry (Somero), ääniä 51
  • Tuorilan koulun vanhempainyhdistys ry (Karkkila), ääniä 44
  • Taekwondo Vihti ry (Vihti), ääniä 34
  • Nummela Thaiboxing Club ry (Vihti), ääniä 28
  • Nummelan Tuulenkävijät ry (Vihti), ääniä 24

Lohja

Apple Tree Ringette ry

Yhdistyksemme urheilulaji on ringette ja sen lisäksi järjestämme pienille lapsille luistelukoulua. Tavoitteenamme on järjestää toimintaa, joka noudattaa arvojamme: ilopeli, älypeli, yhteispeli sekä pitää harrastaminen mahdollisimman edullisena. Tulevaisuuden suunnitelmana on laajentaa toimintaa kaikenikäisille lapsille ja nuorille, kun Taimiston tekojää valmistuu. Haluamme, tuoda takaisin vanhan ajan meiningin, jossa lapset voivat luistella ja pelata myös omaehtoisesti, matalalla kynnyksellä. Tämä on mahdollista tulevalla tekojäällä. Käyttäisimme summan järjestämällä kolmen kerran maksuttoman luistelukoulun ja ostaisimme tarvittavia välineitä (leluja, mailoja, renkaita), jotta saamme luisteluleikkeihin lisää mielenkiintoa ja monipuolisuutta. www.appletreeringette.fi
Facebook, Instagram (ringettelohja)

Lohjan koulujen vanhemmat LOKOVA ry

Lohjan koulujen vanhemmat LOKOVA ry tukee Lohjalla UNICEF lapsiystävällinen kuntatoimintaa. Yhdistys tekee yhteistyötä Länsi-Uudenmaan muiden kuntakohtaisten yhdistysten kanssa järjestämällä luentoja hyvinvointialueen tasolla sekä pyrkii kirjoittamaan rakentavia kannanottoja lasten, nuorten ja lapsiperheiden parhaaksi alueella. Yhteistyö suuntautuu varsinkin koko kouluverkoston tukemiseksi, mutta myös siten että hyvinvointia edistäviin harrastuksiin kannustetaan.
Kannanottokilpailun tavoite on rakentavasti kannustaa oppilaskuntia, nuorisovaltuustoja, luokkia ja oppilasryhmiä kirjoittamaan kannanottoa joko opettajan ohjauksella tai itsenäisesti. Kannanotto saa olla suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Sen pitää olla rakentavasti kirjoitettu, tuoda nuorten huolet esille ja myös ehdottaa hyviä toimenpiteitä yhteiskunnassa. Kannanotot voi koskea esimerkiksi nuorisotyötä, lasten- ja nuorten kuuleminen, harrastustoiminta, kesätyömahdollisuuksia, ympäristöhuolia, jaksaminen ja hyvinvointi. Kannanottokilpailu järjestettäisiin riippuen annetun tuen määrästä.
Instagram @lokovary
Facebook @lokova.ry

Lohjan Pelastakaa Lapset ry

Harrastustukea perheille joilla tarvetta ! Tuet jalkapalloon, ratsastukseen, telinevoimisteluun ja kuvakoiluun ym. 20.11 on lasten oikeuksien päivä jossa vois tehdä jotain kivaa lapsille Facebookissa Lohjan pelastakaa lapset ry.

Lohjan Voimistelijat ry

Lohjan Voimistelijat on Lohjalla toimiva voittoa tavoittelematon voimisteluseura, joka tarjoaa liikunnan riemua eri-ikäisille. Toimintaa pyöritetään seuran hallituksessa vapaaehtoisvoimin. Tavoitteenamme on tarjota voimistelua, tanssia ja telinevoimistelua monipuolisesti lapsille ja nuorille. Myös aikuiset voivat liikkua seurassamme tanssillisen voimistelun parissa unohtamatta senioriliikuntaa ja -tanssia. Seuran jäsenet saavat laadukasta liikuntaa edullisella ja kilpailukykyisellä harrastemaksulla. Tavoitteenamme on tarjota kaikille positiivisella asenteella liikunnan iloa ja vahvistaa läpi elämän jatkuvaa liikunnan harrastamista! Lohjan Voimistelijat käyttää tukisumman lasten ja nuorten voimisteluvälineiden hankintaan. Näin vahvistetaan entistä innostavampia, laadukkaita ja monipuolisia tunteja seurassa liikkuville jäsenille. Välineiden avulla tuetaan motoristen perustaitojen oppimista samalla harjoittaen erilaisten välineiden käsittelytaitoja. Lapset ja nuoret saavat uusia, positiivisia kokemuksia liikunnasta välineiden kautta ja he oppivat myös uusia taitoja. Tavoitteena on tarjota positiivisella asenteella liikunnan iloa erilaisille liikkujille! www.lnv.fi
Instagram @lohjanvoimistelijat
Facebook @Lohjanvoimistelijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pusulan paikallisyhdistys ry

MLL:n Pusulan paikallisyhdistys luo yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia perheille, lapsille ja nuorille. Tavoitteena on tuoda toimintaa ja virkistystä lähelle. Tukisumma käytettäisiin osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tuovaan tapahtumaan. pusula.mll.fi
Facebook MLL Pusula

Puujärven vesiensuojeluyhdistys ry

Puujärven vesiensuojeluyhdistys ry on alallaan Suomen vanhin. Yhdistys perustettiin heinäkuussa 1967. Yhdistyksen kotipaikka on Karjalohja ja kohdealueena Puujärvi valuma-alueineen. Yhdistys on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon, luonnonsuojeluun keskittyvä yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on yleisesti ja erityisesti toiminta-alueensa vesistöjen ja luonnon suojeleminen sekä asukkaiden yleisen viihtyvyyden lisääminen.
Yhdistyksen tarkoitus on edistää vesien- ja luonnonsuojelua toiminta-alueellaan kokoamalla tietoa Puujärven ja Tesvärin tilasta, siihen vaikuttavista tekijöistä, vaikuttamalla maan- ja vedenkäyttösuunnitelmiin ja -hankkeisiin, tekemällä esityksiä ja tiedottamalla toiminnastaan ja vireillä olevista hankkeista.
Tavoitteen saavuttamiseksi vesiensuojeluyhdistys seuraa vesistön ja luonnon tilaa, on aloitteellinen ja edesauttaa luonnonsuojelutoimenpiteitä, kerää ja tuottaa tietoa luonnonsuojelun edistämiseksi sekä tiedotettavaksi jäsenistölleen ja muille toiminta-alueellaan asuville ja toimiville. Yhdistys myös järjestää erilaisia tapahtumia, joiden tarkoituksena on lisätä yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemuksia ja edistää
Yhdistyksen toiminta auttaa paikallisia asukkaita ymmärtämään oman asuinpaikkansa arvon ja kiinnittää ja kiinnyttää ihmisiä omiin ja toisten kotiseutuihin. Haluamme vahvistaa ihmisten huomiokykyä sen suhteen, mitä he haluavat kotiseudullaan suojella, kunnostaa ja ylläpitää, ja mitä he haluavat myös jakaa vieraidensa kanssa.
Tukisumma käytetään perinteisen heinäkuun toisena viikonloppuna Puujärvipäivän yhteydessä järjestettävän Puujärven ympärijuoksun ja -pyöräilyn järjestelykuluihin. Perustamme uudet sarjat lapsille ja nuorille. Tämä tarkoittaa lisäopasteiden hankintaa, reittien uudelleensuunnittelua, lisää valvovaa henkilökuntaa reitin varrelle, lisää palkintoja ja viestintää.
Osa tukisummasta käytetään lasten ja nuorten luonto-opastuksien käsikirjoittamiseen ja opastuksella käytettävän langattoman äänentoistolaitteen hankintaan. Yhdistyksellä ei ole aiemmin ollut opastuksia kuin aikuisille luontoharrastajille. Räätälöidyille suoraan lapsille suunnatuille ja perheopastuksille on kuitenkin selkeästi kysyntää.
Haun kohteena olevien hankkeiden tarkoituksena on osallistaa lapset ja nuoret, tarjota heille tilaa yhteisön tapahtumissa ja luoda yhteenkuuluvuutta ympäröivään yhteisöön ja sen luontoon. Taustalla on ajatus siitä, että vahvat juuret omaan kotiseutuun edistävät kasvua kohti aikuisuutta, vahvistavat ylpeyttä omasta lähiyhteisöstä ja -ympäristöstä ja edistävät yleistä hyvinvointia. Vahva luontosuhde myös tutkitusti vahvistaa mahdollisuuksia onnelliseen ja tasapainoiseen elämään.

Virkkalan Tarmo ry

Virkkalan Tarmon toiminnan kulmakivenä on kaikki pelaa ajattelu. Tarkoituksena ja tavoitteena on tarjota mukavaa, monipuolista. ja jatkuvaa harrastustoimintaa ja taata peliaikaa taidoista riippumatta. Lähtökohtana on se että, että jokaisella lapsella on oikeus nauttia lajin lumosta, pelitaidoista tai fyysisestä kehityksestä huolimatta. Matalan kynnyksen kerhojen järjestämiseen kaikissa meidän lajeissa (jalkapallo, käsipallo ja salibandy)
@virkkalantarmo

Salo

 

Angelniemen Ankkuri ry

kuvaus tuen käyttökohde lisätietoja
Järjestämme harrastustoimintaa ja kilpailutoimintaa kaiken ikäisille suunnistajille vauvasta vaariin. Erityispanostuksen kohteena meillä on lasten ja nuorten ryhmä. Tavoitteenamme on antaa heille terveelliset urheilijan elämäntavat ja tarjota motivoituneille polku kehittyä aina maailman huipulle asti. Sen lisäksi Angelniemen Ankkuri tunnetaan laadukkaiden suunnistuskisojen järjestäjänä. Käytämme saadun tuen Ankku-hirven pysyvien omatoimirastien rakentamiseen. Omatoimirastit ovat kaikkien käytettävissä oleva lähiliikuntamuoto. Tavoitteena on tehdä luonnossa liikkumisesta helppoa. Omatoimirasteja rakennetaan ympäri Saloa myös pienempiin asutuskeskuksiin. Tuki mahdollistaa rastien tekemisen, karttojen luomisen sekä päivittämisen. Kartat tulevat olemaan myös koulujen ja muiden paikallisten toimijoiden vapaasti käytettävissä.

www.angelniemenankkuri.com

https://www.instagram.com/angan_junnut/

https://www.instagram.com/angankkuri/

https://twitter.com/angankkuri/

https://www.facebook.com/AngelniemenAnkkuri/

Halikon Musiikkiyhdistys ry

Halikon Musiikkiyhdistys järjestää laadukkaasti ja pitkäjänteisesti (jo yli 40vuotta) musiikkiharrastus mahdollisuuksia Salon seudun lapsille ja nuorille. Musiikkileikkikoulua vauvoista eskarilaisiin, kuoro- ja bänditoimintaa lapsille ja nuorille sekä yksilöllistä opetusta pianon, viulun, huilun, harmonikan ja rumpujen soitossa sekä laulussa. Lisäksi järjestetään konsertteja kaiken ikäisille kuulijoille. Kustannusten noustessa ja kaupungilta saatavan avustuksen pienentyessä yhdistys tarvitsee tukea jotta toimintaa voitaisiin pyörittää mahdollisimman edullisilla osallistumismaksuilla, jotta musiikkiharrastus voisi olla mahdollisimman monen lapsen ja nuoren ulottuvilla.
halikonmusiikkiyhdistys Facebook ja Instagram

Jääkiekkoseura Salon Kiekkohait ry

Salon Kiekkohait on vuonna 2009 perustettu jääkiekkoseura, jonka toiminta-ajatuksena on tarjota kaikille salonseutulaisille mahdollisuus harrastaa jääurheilua harraste- ja kilpatasolla.
Lisäksi haluamme motivoida kaikkia lajin parissa toimivia lapsia ja aikuisia läpi elämän jatkuvaan liikunnalliseen elämäntapaan.
HaiPark on seuran omistama liikuntakeskus Salon urheilupuiston sydämessä. Liikuntakeskuksessa on mahdollista pelata squashia, racketballia, sulkapalloa ja pingistä. Lisäksi halliin on valmistunut off-ice harjoittelutilat johon tarvitsemme esim. 3 kpl kuntopyöriä ym. fyysisen harjoittelussa käytettäviä välineitä. Tukisumman käyttäisimme edellä lueteltuihin välineiden hankintaan.

Perniön Vapaaehtoinen palokunta Ry

Nuoriso-osaston tarkoitus on mahdollistaa alueen nuorille ilmainen ja hyödyllinen harrastus turvallisessa ympäristössä. Nuorille koulutetaan pelastus tietoja ja taitoja, unohtamatta jokapäiväiseen elämään soveltuvia yleishyödyllisiä oppeja. VPK antaa vaihtoehtoisen harrastusmahdollisuuden jokaiselle nuorelle nuoren lähtötilannetta tai kuntoa katsomatta. Palokuntaharrastus on terve ja vastuuntuntoa kehittävä harrastus, jossa nuori pääsee kosketuksiin tietynlaisen järjestyksen ja kurin kanssa, unohtamatta harrastuksen hauskuutta sekä muiden nuorten kanssa yhdessä oloa.
Tukisummasta riippuen sillä hankittaisiin lisää nuorten harjoitusvarusteita, jotta nuorten olisi turvallista harjoitella viikkoharjoituksissa kunnollisissa varusteissa. Toisena vaihtoehtona on osastolle järjestetty opintomatka tutustumaan pelastusalaan muista näkökulmista ja tuomaan muualta oppia ja innostusta omiin harjoituksiin. https://pernionvpk.liekit.fi/
Facebook
Instagram

Salon vapaaehtoinen palokunta ry

Tavoite on saada nuoret innostumaan palokuntatoiminnasta sekä kannustaa heitä vastuulliseen ja yhteistyö kykyiseen toimintaan. Nuoret oppivat palo- ja pelastustoimintaan liittyvien taitojen lisäksi kodin ja vapaa-ajan turvallisuuteen liittyviä taitoja ja ensiapua. Liikunnallinen tavoite on fyysisen kunnon kehittäminen ja ylläpitäminen. Tuki käytetään Salon alueen palokuntanuorten koulutukseen marraskuussa. Alueen palokunnat järjestävät tänä vuonna kuukausittain toimintaa koko alueelle. Salon VPK:n tapahtuma tulee olemaan koulutuksellinen. Tuki käytetään koulutustapahtuman järjestämiseen. Yhteistyöllä saadaan aikaan enemmän ja pystytään tarjoamaan tasokkaampaa koulutusta.
facebook
instagram

Salon Vilpas

Tarjota monipuolista ja kohtuuhintaista harrastamista jokaiselle salolaiselle. Lajeina suunnistus, yleisurheilu, rytminen voimistelu, tanssiurheilu, jalkapallo, hiihto ja vilpeli-kerho. Hankkisimme lajeihin uusia harrastusvälineitä. Kouluttaisimme uusia ohjaajia ja valmentajia toimintaamme.
Facebook: @salonvilpas

Muut SSO:n alueen kunnat (Karkkila, Kemiönsaari, Koski Tl, Marttila, Somero ja Vihti)

 

Dragsfjärds församlings sjöscoutkår Dalsbruks Sjöscouter (Kemiönsaari)

kuvaus tuen käyttökohde lisätietoja
Olemme meripartiolippukunta. Me purjehditaan optareilla ja omalla purjeveneellä, järjestämme retkiä luonnossa, vaelluksia ja leiriä. Viikottain meillä on noin 70 partiolaista, 7-18 vuotiaita, mukana toiminnassa. Olemme kaksikielinen lippukunta. 'Käyttäisimme tukisumman Lappi-matkalle, minne olemme lähdössä syksyllä meidän 11-18 vuotiaiden partiolaisten kanssa. Siellä tehdään päivävaelluksia, melotaan kanooteilla, tehdään ruokaa yhdessä ja pidetään iltaohjelmaa nuotion ympärillä. Facebook sivu: Dalsbruks Sjöscouter

Karkkilan jalkapalloseura Ry (Karkkila)

Tavoitteena olla alueen suurin lapsia ja nuoria liikuttava seura ja tarjota harrastusmahdollisuus kaikille halukkaille. Seuran jokavuotiseen leiriin, jonka osallistujamäärä ollut 50-100 junnua. Avustuksen avulla saataisiin pidettyä leirimaksu kohtuullisena, jotta mahdollisimman moni pääsisi leirille mukaan. www.Karkkilanjalkapalloseura.fi Facebook : Karkkilan jalkapalloseura

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Someron paikallisyhdistys ry (Somero)

Vapaaehtoistoimintaa lasten, nuorten ja perheiden kanssa. Edistämme lapsiperheiden hyvinvointia esimerkiksi järjestämällä maksutonta puistotoimintaa joka kesä, erilaiset matalan kynnyksen tapahtumat ja retket. Uutena toimintanamme on Naapuri & naapuri toiminta Ukrainan pakolaisperheiden kanssa, jossa tarkoituksenamme on kotiuttaa heitä paikkakunnallemme. Toimintaa on säännöllisesti viikottain. Tukisumman käyttäisimme puistotoimintaan ja Naapuri & naapuri- toimintaan Ukrainasta tulleiden pakolaisten hyväksi. Facebook MLL Someron paikallisyhdistys

Vihdin Kuvataidekoulun Kannatusyhdistys ry (Vihti)

Vihdin kuvataidekoulu antaa kuvataiteen perusopetusta laajan oppimäärän mukaan 4 - 20 -vuotiaille lapsille ja nuorille. "Taide, rohkeus ja oma ilmaisu! Taide kuuluu kaikille!" Koulu täyttää tänä vuonna jo 35 vuotta!
Kuvataidekoulun opetuksessa tärkeää on luovuus, leikki, uteliaisuus ja kokeilu: jokainen oppilas kohdataan yksilönä. Opetuksen tavoitteena on elinikäisen taidesuhteen luominen, visuaalisen lukutaidon vahvistaminen ja osallisuus ja vaikuttaminen. Opetus vahvistaa oppilaan luovaa ajattelua, tekemisen ja kokemisen iloa, minäkuvan kehittymistä ja mielikuvitusta. Tavoitteena on tuottaa oppilaalle pystyvyyden kokemus taiteen tekemisessä ja antaa rohkeutta laajentaa omaa osaamistaan ja osallisuuttaan visuaalisessa kulttuurissa.
Vihdin kuvataidekoulu käyttäisi tukisumman koulun vapaaoppilaspaikkojen rahoittamiseen eli tukisummalla mahdollistettaisiin kuvataideharrastus vähävaraisten perheiden lapsille tai nuorille.

Vihdin Teatteri ry (Vihti)

Vihdin teatteri ry:n toiminnan tarkoituksena on luoda organisoitu toimintaympäristö Vihtiläisille ja lähiseutujen asukkaille monimuotoisen teatteritoiminnan harrastamiseen sekä seuraamiseen. Vihdin Teatteri käyttäisi tukisumman kokonaisuudessaan Lasten- ja nuortenteatteri TenTeen-Teatterin toimintaan. Joka kaudella kolme eri lasten- ja nuortenteatterin ryhmää valmistaa teatteriesityksen, joka on kauden huipentuma. Taloudellisen tilanteen ja resurssipulan vuoksi erityisesti lavastus on ollut minimaalinen, joten tämä tukisumma käytettäisiin lavasteisiin sekä rekvisiittaan. Lavasteiden panostus tuo lapsille ja nuorille kokonaisvaltaista loistoa teatteriharrastuksen toteuttamisessa. Teatteriharrastus itsessään antaa osallistujille paljon, ehkäisee syrjäytymistä ja auttaa sosiaalisten tilanteiden kohtaamisessa. Teatterissa tehdään erilaisia ilmaisu- ja ryhmäharjoituksia, joilla ennaltaehkäistään kiusaamista. Teatteriharrastus tuo lapsille iloa ja itsevarmuutta. Teatterin kautta on pääsee käsittelemään turvallisessa ja luotettavassa porukassa myös vaikeitakin asioita. TenTeenin mottona on, että tehdään tosissaan, mutta aina pidetään hauskaa. Jokainen saa olla prinssi, prinsessa, oma itsensä ja kaikkea niiden väliltä. Tukemalla Vihdin Teatterin TenTeen-Teatteria autat lasten- ja nuortenteatteria saamaan teatteriharrastukselle kaudella 2022-2023 kokonaisvaltaisen harrastekokemuksen.
facebook: Vihdin Teatteri
instagram: vihdinteatteri
TIKTOK: vihdinteatteri

Vihdin vapaaehtoinen palokunta ry / nuoriso-osasto (Vihti)

Vihdin VPK:n nuoriso-osasto kouluttaa ja kasvattaa 10-17 vuotiaita nuoria vastuullisiksi kansalaisiksi, joilla olisi perustaidot ensiavun ja alkusammutuksen osalta sekä vanhemmilla osaamistaso osallistua miehistöosaston toimintaan, jotta voisivat siirtyä 18 vuotta täytettyään hälytystoimintaan. Nuorista pyritään, taitojen ohella, kasvattamaan vastuullisia ja luotettavia sekä kanssaihimistä huolehtivia kansalaisia, jotka selviävät elämässään erinnäisitä haasteista ja osaavat / uskaltavat toimia sekä auttaa ihmisiä arkipäivän poikkeustilanteissa. Nuoriso-osaston toiminta on nuorille ja heidän vanhemmilleen täysin ilmaista. Nuorten varusteiden hankintaan sekä mahdollisiin vapaa-ajan vietto tapahtumiin alueella. https://www.vihdinvpk.fi/ 
Facebook
Instagram

 

Pidätämme oikeuden mahdollisiin muutoksiin.