30.06.2023
Jotta bileet nousevat kattoon, tarvitaan ihmisiä! Aurlahden rantaan pystytettävässä teltassa käy kohta kuhina, kun Lohjan kesän kohokohtaa valmistellaan alkavaksi.
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on järjestänyt Rantajameja vuodesta 2002 alkaen. Sitä ennen festaria puuhasi Lohjan Rantajamit ry. Rantajamit on perinteikäs jo 30 kertaa järjestetty kaupunkifestivaali, joka on vakiinnuttanut paikkansa osana suomalaista ja lohjalaista kulttuuria. Rantajamit on kesän odotetuimpia tapahtumia Länsi-Uudenmaan alueella.
Vaikka festari on vakiinnuttanut paikkansa erityisesti monen lohjalaisen ja kesäasukkaan tärkeimpänä paikallisena tapahtumana, on paikalle löytänyt vuosi vuodelta enemmän myös uusia tuttavuuksia, sillä kaikki eivät halua isoimpiin megatapahtumiin. Rantajamit saavat kiitosta mukavan kokoisena – samalla todella laadukkaasti ja ammattimaisesti järjestettynä tapahtumana, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Elina Pakkanen, ja kiittelee samalla omaa lähes 100 hengen tiimiään.
Alueella on myös joka vuosi jotakin uutta, tänä vuonna alue on laajentunut, ruokamyyjien määrää on lisätty sekä monipuolistettu ja sisäänkäyntiportteja on ensimmäistä kertaa kaksi.
Alue on auki päivittäin klo 16.00-01.00. Ilmaiset festaribussit kuljettavat tänäkin vuonna kansaa kotiin Virkkalan ja Muijalan suuntiin. Bussit lähtevät torstaina klo 00.30 ja perjantaina sekä lauantaina klo 00.15 ja 01.00, jatkaa Pakkanen.
Rantajamit 2023 esiintyjäkattaus ja arvioidut esiintymisajat:
TORSTAI 6.7.2023
Portit auki 16.00
16:30 Olli Halonen
17:45 Suvi Teräsniska
19:30 Vesterinen yhtyeineen
21:15 Tommi Läntinen
23:00 Olavi Uusivirta
PERJANTAI 7.7.2023
Portit auki klo 16.00
16.15 Poets of the Fall
17.45 Arttu Wiskari
19:30 BESS
21.15 Klamydia
23:00 Portion Boys
LAUANTAI 8.7.2023
Portit auki klo 16.00
16.30 Ramses II
17.45 Pete Parkkonen
19:30 BEHM
21.15 Ressu Redford
23:00 The 69 Eyes
– Ennakkolipunmyynti on sujunut mukavasti. Torstain, perjantain ja lauantain lippuja on vielä ennakkomyynnissä, ja myös näiden päivien lippuja tulee vielä portille myyntiin, jos päivää ei myydä ennakkoon loppuun, jatkaa Pakkanen.
Yritysalue on perjantaina ja lauantaina loppuunmyyty
Rantajameilla on tuttuun tapaan myös yritysalue, jonne mahtuu 350 vierasta päivittäin.
– Yritysalue on ollut tänäkin vuonna suosittu: Perjantain ja lauantain yritysalueen VIP-liput on jo myyty loppuun, kertoo Pakkanen, ja jatkaa: ”Yrityslippuun sisältyy pääsylipun lisäksi buffet ruokailu sekä yöpala.”
Lisätietoa yritysalueesta ja -lipuista osoitteesta rantajamit.fi. Lisäksi Rantajamien tietoja päivitetään tiuhaan Facebookiin ja Instagramiin.
Lisätietoja: SSO, Rantajamien projektipäällikkö Elina Pakkanen, p. 044 7705 400.
13.02.2025 | Paikallisia uutisia
12.02.2025 | Paikallisia uutisia