Kiitoksen paikka – SSO maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta


21.04.2023

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n edustajisto on kevätkokouksessaan 4.4.2023 vahvistanut 0,25 % ylijäämänpalautuksen maksamisen asiakasomistajilleen. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille SSO:n toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista yhteensä 0,6 miljoonaa euroa.

Ostojen keskittäminen omaan lähikauppaan konkretisoituu asiakasomistajille kuukausittain maksettavan, palkitsevan Bonuksen lisäksi tänä vuonna myös ylijäämänpalautuksen muodossa. SSO:n asiakasomistajille palautuu vuoden 2022 Bonukseen oikeuttavien bonusostojen osalta ylijäämänpalautuksena yhteensä 0,6 milj.euroa.

– Ylijäämänpalautus asiakasomistajille on yksi tapa tukea alueen ostovoimaa ja hyvinvointia. Näinä aikoina maksettavalla ylijäämänpalautuksella on monelle kotitaloudelle varmasti entistä suurempi merkitys ja ilahduttaa saajaansa arjen keskellä. Haluamme tällä tavoin myös kiittää asiakasomistajiemme ostojen keskittämisestä omalle alueelle, kertoo toimitusjohtaja Tapio Finér.

– Haluamme uudistua asiakkaidemme toiveita kuunnellen, varmistaen oman seudun elinvoimaisuuden myös tulevaisuudessa. SSO:lla on jalat tukevasti kotiseudulla, olemmehan olleet täällä jo 120 vuotta. Meillä on halu kehittyä, jotta asiakkaamme keskittäisivät ostoksensa meille myös jatkossa. Jatkamme edelleen Sale ja S-market myymälöiden uudistuksia ja laajennamme ABC sähkölatausverkostoa. Lisäksi olemme käynnistäneet suunnitelmat Salon keskustakorttelin uudistamisen sekä Lohjan sydämeen suunnitteilla oleva hotellin osalta. Toteutuessaan nämä hankkeet tuovat varmasti positiivista piristystä ja uutta vireyttä kaupunkien keskustoihin, kertoo Finér.

– Yhdessä asiakkaiden, hallinnon ja henkilöstön kanssa vuonna 2022 uudistettu strategia elää vahvasti ajassa ja ottaa huomioon ympäröivän maailman sekä asiakkaiden kulutustottumusten muutokset. Uudistettu strategiamme antaa meille hyvät suuntaviivat sille, että olemme täällä tekemässä asiakasomistajien, asiakkaiden ja alueen asukkaiden kanssa yhdessä omasta kotiseudusta parempaa paikkaa elää myös seuraavat 120 vuotta, toteaa Finér.

 

Lisätiedot: SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér, p. 040 540 2006

———————————————————————

Milloin ja mihin ylijäämänpalautus maksetaan?
Ylijäämänpalautus maksetaan SSO:n asiakasomistajien S-Tileille keskiviikkona 10. toukokuuta.

Mistä ylijäämänpalautusta kertyy?
Ylijäämänpalautusta maksetaan SSO:n toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Alkoholi ja tupakka sekä ostot yhteistyökumppaneilta ja tytäryhtiöistä (PP-auto ja Lohjan Autokeskus Oy) eivät kerrytä ylijäämänpalautusta.

Paljonko ylijäämänpalautusta on tulossa?
Ylijäämänpalautusta maksetaan 0,25 % SSO:n toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Pienin palautettava summa on 0,50 euroa.

Lue lisää ylijäämänpalautuksesta