26.01.2021
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO uudistaa tänä vuonna jopa seitsemän S-marketia. Uudistusten myötä ilmeistä tulee raikkaampia ja valikoimista yhä paikallisempia. 28. tammikuuta uudistuksia päästään juhlistamaan Kemiössä ja Salon Tupurissa.
S-marketeissa kautta maan on käynnissä laaja konseptimuutos, jossa myymälät viritetään huippuvireeseen esillepanon ja valikoimien kautta. Trendit ja sesongit tuodaan aiempaa vahvemmin esille. “Asiakkaamme ovat kovasti tykänneet uudistuksen aikaansaannoksista”, kertoo Salon seudun S-marketien ryhmäpäällikkö Juha Roos Someron viimevuotisten vastaavien uudistusten pohjalta.
S-marketit niin Kemiössä kuin Salon Tupurissa ovat kuunnelleet asiakkaiden toiveita myymälän uudistusten suhteen vuosien mittaan asiakaspalautteita kuunnellen sekä asiakkaiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Nyt tulos molemmissa S-marketeissa on kaikkien nähtävillä. Sekä Kemiössä että Tupurissa on entistäkin herkullisempi hedelmä- ja vihannesosasto ja mehustamosta saa tuoreena puristetun mehun matkaan mukaan. Panimotuotteisiin tehtiin niin ikään laajennusta, ja valikoimissa on nyt runsaasti myös paljon toivottuja pienpanimotuotteita. Tupurissa täysin uusi paistopiste tuo lisää vaihtoehtoja leipävalikoimiin. Kemiössä paistopisteen herkut ovatkin olleet tarjolla jo edelliskesästä lähtien.
”Myymälämme on nyt monella tapaa entistäkin ehompi, mutta eniten ylpeitä olemme henkilökunnastamme, joka on ollut täysillä mukana uudistuksessa ja palaa halusta päästä esittelemään myymälää asiakkaillemme. Henkilökunnan innostus ja hyvä fiilis välittyy varmasti myös asiakkaillemme, iloitsevat Kemiön marketpäällikkö Jonas Blomqvist sekä Tupurin marketpäällikkö Mika Lindroos.
Uudistamisen myötä Tupurin ja Kemiönsaaren ihmiset saivat nyt uuden ilmeen mukaisen, raikkaan skandinaavisen oman kaupan. ”Molempien kauppojen ilme muuttui viihtyisämmäksi ja ajanmukaiseksi miljööpäivitysten myötä. Valikoiman suunnittelun pohjana oli alueen asukkaiden toiveet ja ostotottumukset, joita kuunnellaan edelleenkin herkällä korvalla, kuten aina on tehty. Juhlistamme avauksia turvallisuusnäkökulma huomioiden mm. pitkäkestoisemmilla eduilla, jotta uutta kauppa voi tulla ihastelemaan, kun se parhaiten omaan aikatauluun sopii”, kertoo Roos.
”Uudistus helpottaa ja nopeuttaa asioimista sekä parantaa asiakaspalvelun nopeutta myös käyttöön otettavien itsepalvelukassojen ansiosta. Lisäksi panostamme nopeaan syömiseen take away -palveluiden lisäämisellä”, kertoo Roos.
Myös kaikki ennestään tutut lisäpalvelut palvelevat edelleen. ”Osuuskaupalle on tärkeää kehittää paikallisten ihmisten omistaman kaupan palveluja”, toteaa Roos.
Mistä on kysymys – S-marketien konseptiuudistus
S-ryhmällä on Suomessa 440 S-marketia, jotka uudistetaan parin vuoden sisällä.
Myymälämiljööt muuttuvat väljemmiksi, valoisammiksi ja modernimmaksi.
Valikoimia räätälöidään mahdollisimman hyvin paikallista kysyntää vastaavaksi.
Osassa myymälöissä tehdään myymälän perusparannusta ja kunnostusta muun muassa kylmäkalusteiden energiatehokkuuteen liittyen.
SSO:lla on kaikkiaan 11 S-marketia. Viime vuoden puolella SSO uudisti Someron sekä Vihdin Otalammen S-marketit. Tammikuussa uudistuvat S-marketit Tupuri ja Kemiö. Kevään aikana uudistetaan Lohjalla Kauppakeskus Lohen ja Tynninharjun S-marketit sekä Salossa S-market Perniö. Loppuvuodesta uudistuvat vielä kauppakeskus Plazan sekä Karkkilan S-market. Ensi vuoden alkuun jää vielä Lempolan ja Vihdin S-marketien uudistukset.
Lisätiedot:
ryhmäpäällikkö, SSO:n S-marketit ja Salet salonseudulla, Juha Roos, puh. 044 7705 549
01.10.2024 | Paikallisia uutisia
01.10.2024 | Etu | Paikallisia uutisia