Laitoimme paremmaksi: S-market Somero uudistui asiakastoiveiden mukaisesti


11.06.2020

S-market Somero on uudistunut ja uudistusta juhlistetaan 12.6.2020 alkaen kesän mittaan. Myymälään on tuotu S-marketin raikas uusi ilme, ympäristöystävällinen ja energiapihi kalusto sekä juuri somerolaisten toivomia palveluita.

Uudistamisen myötä somerolaiset saavat nyt uuden ilmeen mukaisen, raikkaan skandinaavisen oman kaupan. ”Kaupan ilme muuttui viihtyisämmäksi, kun se uusittiin lattiasta kattoon. Valikoiman suunnittelun pohjana oli alueen asukkaiden toiveet ja ostotottumukset, joita kuunnellaan edelleenkin herkällä korvalla, kuten aina on tehty. Otamme edelleen asiakkaiden turvallisuuden huomioon ja siksi juhlistamme avausta mm. pitkäkestoisilla eduilla, jotta uutta kauppa voi tulla ihastelemaan, kun se parhaiten omaan aikatauluun sopii”, kertoo S-market Someron myymäläpäällikkö Kari Määttä.

”S-market on  kuunnellut asiakkaiden toiveita myymälän uudistuksen suhteen jo vuosien ajan ja tulos on nyt kaikkien nähtävillä. Myymälässä on nyt entistäkin herkullisempi hedelmä- ja vihannesosasto, uusi paistopiste tuo lisää vaihtoehtoja leipävalikoimiin ja mehustamosta saa tuoreena puristetun mehun matkaan mukaan. Panimotuotteisiin tehtiin myös laajennusta, ja valikoimissa on nyt runsaasti paljon toivottuja pienpanimotuotteita. Näiden lisäksi nopeaan syömiseen on panostettu lisäämällä take away -palveluita. Paikallisia tai lähellä tuotettuja tuotteita valikoimissa on useita kymmeniä ja onhan S-marketien valikoimien tuotteista perinteisestikin yli 80 % kotimaisia”, jatkaa Määttä.

Tuleva uudistus helpottaa ja nopeuttaa asioimista sekä parantaa asiakaspalvelun nopeutta mm. vielä tulossa olevien itsepalvelukassojen ansiosta. Itsepalvelukassat saadaan käyttöön kesän jälkeen.

Entistä vihreämpi S-market

Ympäristövastuun painoarvo toiminnassamme kasvaa hurjaa vauhtia, mutta onneksi olemme tehneet asian parissa pitkään töitä. Energiaa käytetään mahdollisimman tehokkaasti ja sekin vain uusiutuvista energialähteistä. Nyt uudistuvan Someron S-marketin suunnittelussa keskeisenä teemana on kestävää kehitystä tukevat ratkaisut: Muun muassa ledvalot ja ovelliset ja erittäin energiatehokkaat kylmäkalusteet säästävät energiaa. Myymälään rakennettiin myös CO2-kylmälaitos, jossa käytetään hiilidioksidia ympäristöystävällisenä ja turvallisena kylmäaineena. Tehokkailla ratkaisuilla myymälän energiankulutus likimain puolittuu entisestä.

Myös kaikki ennestään tutut lisäpalvelut palvelevat edelleen. ”Osuuskaupalle on tärkeää kehittää paikallisten ihmisten omistaman kaupan palveluja”, toteaa salonseudun S-marketeista ja Saleista vastaava ryhmäpäällikkö Juha Roos.

Lisätiedot: 

ryhmäpäällikkö, S-marketit ja Salet salonseudulla, Juha Roos, puh. 044 7705 549