Lisää hyötyä asiakasomistajille – Suur-Seudun Osuuskauppa SSO maksaa ylijäämänpalautusta asiakasomistajilleen


09.05.2021

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n edustajiston kevätkokouksessa 7.4.2021 tehdyn päätöksen mukaisesti SSO:n asiakasomistajille maksetaan viime vuodelta 0,25 % ylijäämänpalautusta. Ylijäämänpalautuksen muodossa SSO:n asiakasomistajille palautuu yli 0,5 miljoonaa euroa.

– Meillä paikallisten ihmisten muodostama edustajisto vahvistaa tuloksen käytön. Jokainen SSO:n toimipaikoissa käytetty euro palaa takaisin kotiseudulle mm. investointien, paikallisten ostojen, edullisen hintatason tai omistajien palkitsemisen kautta, toimitusjohtaja Tapio Finér sanoo.

– Viime vuoden puolella päivitetty missiomme on Tehdään yhdessä parempi paikka elää. Haluamme olla aktiivisesti mukana alueemme kehittämisessä: Tarjoamalla palveluita, jotka ovat asiakkaillemme merkityksellisiä. Ylijäämänpalautus on osuustoiminnallisen yrityksen liiketoiminnan tuloksen jakamista. Ylijäämänpalautusta maksetaan, jos osuuskaupan toiminta on ollut niin tuloksellista, että sillä on voitu rahoittaa tarvittavat toimipaikkaverkoston sekä palveluiden kehittämishankkeet ja sen jälkeen on vielä mahdollista maksaa ylijäämänpalautusta, kertoo Finér.

Ylijäämänpalautus on konkreettista rahaa suoraan asiakasomistajien S-Tileille. Ylijäämänpalautusta merkittävämmäksi eduksi asiakasomistajille muodostuu kuitenkin osuuskaupan edullinen hintataso ja keskittämisestä kasvava Bonus, jota viime vuodelta maksettiin asiakasomistajille yli 12 miljoonaa euroa. Keskittämällä ostoja oman paikallisen osuuskaupan palvelutarjontaan, tukee samalla paikallista elinvoimaisuutta.

Faktaa ylijäämänpalautuksesta

Ylijäämänpalautus on osuustoiminnan periaatteisiin kuuluva palkitsemismuoto, jonka suuruuteen jokainen asiakasomistaja voi omalla kohdallaan vaikuttaa keskittämällä ostoksiaan Suur-Seudun Osuuskauppaan. Päätöksen mahdollisen ylijäämänpalautuksen tai osuusmaksun koron maksamisesta tekee aina vuosittain osuuskaupan edustajisto hallituksen ja hallintoneuvoston esityksen pohjalta.

Ylijäämänpalautus maksetaan Suur-Seudun Osuuskaupan asiakasomistajien S-Pankissa olevalle S-Tilille 20.5.2021. Ylijäämänpalautusta maksetaan SSO:n omistajille 0,25 prosenttia vuoden 2020 aikana Suur-Seudun Osuuskaupan toimipaikoista tehdyistä bonukseen oikeuttavista ostoista. Alkoholi, tupakka, yhteistyökumppaneilta ja tytäryhtiöiltä (PP-Auto Salo ja Lohja, Lohjan Autokeskus, Tammisaaren Autokeskus sekä SSO Rauta-Maatalouden toimipaikat ja lämmitysöljyostot ) eivät kerrytä ylijäämänpalautusta. Pienin palautettava ylijäämänpalautussumma on 0,50 €.