Rantajamien 30-vuotisjuhlat siirtyvät edelleen


20.04.2021

Rantajamit on perinteikäs jo 29 kertaa järjestetty kaupunkifestivaali, joka on vakiinnuttanut paikkansa osana suomalaista ja lohjalaista kulttuuria. Rantajamit on kesän odotetuimpia tapahtumia Länsi-Uudenmaan alueella. Pandemiatilanteen ollessa kuitenkin edelleen epävarma, siirretään turvallisuussyistä kesän 2021 tapahtumaa edelleen vuodella eteenpäin.

”Viime keväänä SSO joutui ilmoittamaan siirtävänsä 30-vuotisjuhlat vuodella eteenpäin. Nyt ikäväksemme joudumme ilmoittamaan toisesta välivuodesta, sillä haluamme toimia vastuullisesti. Rantajamit on tuhansia ihmisiä keräävä tapahtuma ja vaikka tilanne helpottaisi, on hyvin todennäköistä, että tapahtumaa koskisi vahvat rajoitukset, jotka tekisivät tapahtuman kannattavuudesta käytännössä mahdotonta. Lisäksi jos siellä pitää vältellä muita ihmisiä, ei se silloin mikään festari ole”, kertoo tapahtumasta vastaava asiakkuuspäällikkö Elina Pakkanen.

”Alkaa olla iso ikävä Rantajameja ja meidän festarikansaa, joista osa on käynyt tapahtumassa jo vuosikymmenten ajan. Se lämmittää ihan koko sydäntä, kun näkee eri sukupolvien iloitsevan yhdessä. Tänään vähän itkettää, mutta ajatukset ovat jo kesässä 2022 ja sitten mennään kolmen vuoden edestä. Tai oikeastaan kolmen vuosikymmenen! Pitäkää huolta toisistanne ja nauttikaa tulevasta suvesta”, tiivistää Pakkanen ajatuksiaan.

Alkuperäiselle päivämäärälle 8.-10.7.2021 ostetut liput käyvät tapahtumaan sellaisinaan. Myös palauttamattomat vuoden 2020 liput käyvät tapahtumaan sellaisenaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa liput Tiketin verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella www.tiketti.fi/palautalippuja 21.4.-21.6.2021. Ensi vuoden tapahtuma järjestetään 7.-9.7.2022.