02.12.2019
Rikala Bar&Grillin uudistus aloitettiin syyskuussa ja 2.12.2019 se avataan lattiasta kattoon uudella ilmeellä. Uudistumisen huumassa on silti pidetty huolta yhdestä asiasta ylitse muiden – että ruoka on herkullista, ja siinä maistuvat aidot ja parhaat maut.
”Rikala on pitkään palvellut kiinteistö, jonka tulevaisuutta pohdimme pitkään. Uskoimme vahvasti, että Salo kehittyy tulevaisuudessa positiivisesti. Siksi mekin haluamme panostaa paikalliseen elinvoimaan uudistamalla Rikalan lattiasta kattoon pienen pintaremontin sijasta”, kertoo SSO:n ruokaravintoloiden asiakkuuspäällikkö Elina Pakkanen.
”Olemme innoissamme. Uudistusta odotettiin jo joku tovi ja nyt ravintola pukeutui remontin myötä raikkaaseen tyyliin, jossa idyllinen jokimaisema avautuu rennon tyylikkäästi sisustettuun ravintolaan. Nyt valo ja luonto tulvivat mukaan elämykseen. Pääasiassa meillä on silti ruoka, jota voi kuvailla reilun rehdiksi ja joka on valmistettu parhaista suomalaisista raaka-aineista”, kertoo ravintolapäällikkö Piia Aaltonen.
”Vuosien mittaan olemme kuunnelleet asiakkaitamme herkällä korvalla ja meiltä on kiitelty eniten aidoista mauista, joissa ei turhia kursailla. Niinpä uusissakin annoksissa esiin tulevat aidot maut tavalla, kuten niiden tuleekin maistua. Rikalalla on pitkät perinteet ja halusimme kunnioittaa sitä. Annokset on rakennettu rakkaudella, alusta asti käsityönä”, jatkaa Piia.
Rikalan ravintolatoiminnalla on varsin pitkä historia, sillä Salossa palvellut Osuusravintola vaihtoi nimensä Ravintola Rikalaksi jo vuonna 1960. Monien nimien ja käänteiden myötä ravintola Rikala Bar&Grill on palvellut salolaisia vuodesta 2012 saakka.
Uudistukset jatkuvat hotellin puolella, jossa aloitetaan remontti tammikuussa 2020. Työt aloitetaan kokoustiloista ja sisääntulon aulatiloista. Tämän jälkeen kaikki huoneet saavat uudet pinnat sekä nykyaikaisen, harmonisen sisustuksen. Myös kiinteistön ulkokuorta saatetaan tähän päivään ikkunoiden ja ulkopintojen uusimisella.
Hotelli suljetaan vain aulan remontin ajaksi tammikuussa. Remontin on suunniteltu kestävän noin kuukauden eli helmikuussa 2020 hotelli palvelee jälleen. Muut hotellia koskevat uudistukset tehdään vaihteittain siten, että hotelli palvelee asiakkaat normaalisti.
Lisätiedot: ravintolapäällikkö Piia Aaltonen, puh. 044 7705 131
01.10.2024 | Paikallisia uutisia
01.10.2024 | Etu | Paikallisia uutisia