Sale Saukkolan rakennustyöt etenee – avajaisia päästään juhlimaan vapun tienoilla


28.01.2022

Saukkolan uusi Sale on jo harjakorkeudessa ja sisätyöt on aloitettu. Saukkolan uusi ekologinen Sale pääsee palvelemaan asiakkaitaan vapun tienoilla. Uudella Salella turvataan alueen lähipalvelut pitkälle tulevaisuuteen.

Nummella on aina asunut edistyksellistä väkeä, sillä Nummen osuuskauppa oli ensimmäisten joukossa vuonna 1905, kun se avasi myymälänsä Nummelle. Saukkolan uuden Salen myötä SSO:n on tarkoitus turvata lähipalvelujen jatkuminen myös pitkälle tulevaisuuteen.

”Vanha Nummen Salen kiinteistö on elinkaarensa päässä, joten uuden Salen rakentaminen oli käytännössä ainut vaihtoehto. Uuden Salen myötä pystymme tarjoamaan nykyaikaiset modernit palvelut sekä asiakkaiden toiveiden mukaisen kattavan palvelutarjonnan. Sale tulee olemaan kooltaan vanhaan verrattuna noin 1,5-kertainen ja tuotevalikoima koostuu merkittävästi entistä laajemmasta, lähes 10 000 eri tuotteesta”, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér.

”Ekologisuuden osalta asetimme uudelle kaupalle erittäin kunnianhimoiset tavoitteet. Teimme jo suunnitelmien yhteydessä tarkat laskelmat rakentamisen vaikutuksista luontoon. Vain ottamalla nämä seikat jo rakennusvaiheessa huomioon, voidaan niiden vaikutus myös minimoida. Rakennusmateriaalit on valittu huolella: esimerkiksi käytetty puu on kestävistä lähteistä ja sertifioitua. Itse myymälä käyttää uusiutuvaa- ja itsetuotettua energiaa tuulivoiman, hyötykäyttöön valjastetun lauhdelämmön sekä myöhemmin asennettavien aurinkopaneelien avulla, jolloin kiinteistön arjen ylläpidosta saadaan täysin päästötöntä. Se on iso juttu, joka näin osaltaan toteuttaa SSOn asettamaa hiilinegatiivisuustavoitetta vuoteen 2025 mennessä, kertoo SSO:n liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola.

”Odotamme innolla uutta kauppaa, jossa pystymme entistä paremmin palvelemaan asiakkaat ja toteuttamaan toiveita. Uuteen kauppaan on helppo tulla ja valikoimastamme tulee löytymään juuri alueen asiakkaiden tarpeisiin osuva valikoima. Laajemman valikoiman myötä pystymme tuomaan tarjolle yhä enemmän myös lähituotteita ja uutuuksia. Elämme ajassa ja esimerkiksi hevi-osaston uudet tilat mahdollistavat satokausien yhä paremman esiin nostamisen. Uskomme, että Sale on jatkossa yhä enemmän se kotoisa kauppa, josta saa helposti tarvitsemansa sekä hyväntuulisen palvelun kaupan päälle”, iloitsee Salen myymäläpäällikkö Miina Huhtala.

 

Lisätiedot: SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér, p. 040 540 2006
liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola, p. 050 466 8252
myymäläpäällikkö Miina Huhtala, p. 044 320 5660