24.06.2024
Kauppakeskus Lohen vuodesta 2024 on tulossa kiinnostavien uudistusten siivittämä. Lohjan Sokos tullaan keskittämään Lohen toiseen kerrokseen, jotta ensimmäisestä kerroksesta saadaan vapautettua tilaa uudelle vuokralaiselle. Sokoksen uudessa tilassa otetaan käyttöön myös Outletin liiketila eli samalla Outletin toiminnasta toisessa kerroksessa luovutaan.
Sokos Lohja on ollut vuokralaisena kauppakeskus Lohessa sen avauksesta lähtien, ja tavaratalo on tarjonnut niin paikallisille kuin vähän kauempaakin saapuville asiakkaille laajan valikoiman kodin, muodin ja kauneuden tuotteita kera ystävällisen ja asiantuntevan palvelun. Sokoksen toiseen kerrokseen keskittämisen jälkeen se voi palvella asiakkaitaan vielä entistäkin paremmin ja sujuvammin. Kodin osasto kauneuden ja muodin maailmojen vieressä tulee houkuttelemaan asiakkaita klassisilla ja trendikkäillä sisustustuotteillaan. Miesten kosmetiikka ja pukeutuminen täydentävät toisiaan ja tekevät ostamisesta helppoa, ja naisten muodin sekä kauneuden maailmojen ajankohtaiset ja näyttävät esillepanot sekä tilaratkaisut tekevät Sokoksesta alueensa upeimman ostospaikan. Uudistus tulee muuttamaan kauppakeskus Lohen toisen kerroksen muodin ja kauneuden kerrokseksi, kun Sokoksen rinnalta löytyvät kansainväliset muotiketjut Lindex ja HM.
– Uudistus on erittäin tervetullut ja odotettu henkilökuntamme keskuudessa. Jatkossa voimme panostaa entistäkin enemmän asiakaspalveluun, kun kaikki toiminta on keskitetty samaan kerrokseen. Myös ostaminen helpottuu, kun läheltä toisiaan löytyvät esimerkiksi sekä kosmetiikan että pukeutumisen tuotteet, kertoo Sokoksen tavaratalopäällikkö Tiina Karppinen tyytyväisenä.
Normal avaa kauppakeskus Lohessa syksyn aikana
Sokokselta vapautuvaan liiketilaan on tulossa kiinnostava uusi vuokralainen, kun tanskalainen vähittäiskauppaketju Normal avaa myymälänsä kauppakeskus Loheen. Syksyllä avattava Lohen myymälä täydentää hienosti kauppakeskuksen monipuolista liiketarjontaa. Normalin valikoimista löytyy ihonhoito- ja hygieniatuotteita, kosmetiikkaa, snackseja, meikkejä ja puhdistusaineita pysyvästi alhaiseen hintaan.
– Haluamme kehittää kauppakeskus Lohea aktiivisesti ja asiakkaitamme kuunnellen. Normal oli erittäin toivottu asiakkaiden keskuudessa, ja olemme iloisia voidessamme toteuttaa nämä toiveet. Samalla saamme tuoda Lohjalle jotain aivan uutta, kertoo SSO:n liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola.
Lohen ravintolatarjonnassa tapahtuu myös uudistuksia, kun Robert’s Coffee muutti 13.6. ensimmäiseen kerrokseen PP-auton avaraan ja valoisaan liiketilaan. Kahvila Toasti taas tulee muuttamaan toiseen kerrokseen Robert’s Coffeen paikalle, kokien samalla miljööuudistuksen raikkaus ja houkuttelevuus silmällä pitäen. Ravintola Antonio saa muutoksen yhteydessä kaivattua lisätilaa, tuoden helpotusta esimerkiksi vilkkaaseen lounasaikaan.
Suunnitellut uudistustyöt aloitetaan mahdollisimman pian suunnitelmien varmistuttua.
Lisätietoja: Sokoksen muutoksen osalta: tavaratalopäällikkö Tiina Karppinen p. 044 320 5204, muut muutokset: liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola p. 050 466 825
01.10.2024 | Paikallisia uutisia
01.10.2024 | Etu | Paikallisia uutisia