SSO palkitsee henkilökuntaansa vuosittain sekä onnistumisten että työmerkkipäivien ansiosta.
Vuonna 2017 työmerkkipäiviään viettäneitä, SOK:n ansiomerkkien saajia sekä parhaan palvelun toteuttajia juhlittiin Sokos Hotel Rikalassa keskiviikkona 7.2.2018. Paikalle oli kokoontunut yhteensä yli sata työuraansa juhlivaa SSO:laista, heidän esimiehensä sekä SSO:n johtoryhmä.
SSO:lla muistetaan työurallaan tasavuosia juhlivia SSO:laisia, eli 10, 20 ja 30 vuotta työssä olleita. SOK puolestaan palkitsee 25 vuotta S-ryhmässä työssä olleita.
Lisäksi SSO:ssa valitaan vuosittain Parhaan palvelun työntekijä, esimies ja työryhmä. Tänä vuonna valitsimme joukostamme myös Vuoden positiivisen SSO:laisen sekä Vuoden perehdyttäjän. Parhaan palvelun toteuttajien valintaan saa osallistua koko SSO:n henkilökunta.
Vuoden 2017 Parhaan palvelun tiimiksi valittiin Sale Karjalohja, jossa on pidetty tietoisesti jo vuosia yllä hyvää henkeä. Tsemppifiiliksen voimin on selvitetty haastavammatkin tilanteet kesät talvet. Toimipaikassa vallitsee positiivinen meininki ja porukasta löytyy useita esimerkillisiä palvelun ja kaupan ammattilaisia.
Onnea kaikille palkituille ja iso kiitos!