SSO palkkaa noin 300 kesätyöntekijää –Tavoitteena tarjota yhtä monta positiivista työkokemusta


09.01.2019

SSO:n kesätyöhaku on alkanut. Paikkoja löytyy sekä täysi-ikäisille että alle 18-vuotiaille.

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO työllistää kesällä 2019 noin 300 nuorta. Kaksi kolmannesta SSO:n kesäpesteistä on yli 18-vuotiaille ja tämän lisäksi tarjolla on noin sata S-Kesis-paikkaa 15-17-vuotiaille, joissa nuoret tutustuvat työelämään vähintään parin viikon mittaisella jaksolla. Kokonaisuudessaan S-ryhmä työllistää kesällä ympäri Suomen noin 14 000 nuorta myymälöissä, ravintoloissa ja hotelleissaan. Haku kesätöihin on käynnissä nyt. S-ryhmä on tänäkin vuonna yksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääyhteistyökumppaneista: ”Tulevan kesän teema on positiivisuus, kannustaminen ja palautteen anto!”
 
– SSO:ssa perinteeksi muodostuneet pikahaastattelutapahtumat ovat parina vuotena keränneet suuren suosion ja viime vuonnakin lähes 1000 nuorta saapui paikalle CV:n kera. Nuoria haastateltiin pari minuuttia ja heille annettiin pieni asiakaspalvelutehtävä. Kesätyöhakemuksia SSO:lle tuli jopa 2000 kappaletta, joten SSO koettiin kiinnostavana työpaikkana, iloitsee SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo.
 
− Ykköstavoitteemme on tarjota nuorille myönteisiä työkokemuksia. Työelämään siirtyminen on herkkä vaihe, jolla on tutkitusti vaikutusta koko työuran onnistumiseen. Epäonnistumisella on yhteys syrjäytymiseen ja jopa työkyvyttömyyteen. Puhumme esimiestemme kanssa myös esimerkiksi perehdytyksen ja nuoren kohtaamisen tärkeydestä, henkilöstöjohtaja Susa Nikula SOK:lta kertoo.

Some-ajan nuoret haluavat palautetta

S-ryhmä on eniten nuoria työllistävä yritysryhmä Suomessa. Laajan kumppanijoukon kanssa startatussa Nuori Mieli Työssä -hankkeessa etsitään parhaillaan keinoja kehittää työelämää nuorten näkökulmasta.
 
− Osana hanketta toteutimme Nuorten työelämäodotukset -selvityksen, yhdessä työeläkeyhtiö Elon ja Työterveyslaitoksen kanssa. Tutkimustulosten mukaan nuoret arvostavat perinteistä hyvää esimiestyötä. Kiinnostavaa oli huomata, että he edustavat aivan uudenlaista palautekulttuuria. Nuoret haluavat saada ja osaavat antaa palautetta. Kesäläisiltä kannattaa ehdottomasti kysyä kokemuksista ja käyttää tätä tietoa toiminnan kehittämiseen, Nikula toteaa.
 
− Kaupan ala on silta työelämään. Haastan kaikki palvelualoilla työskentelevät esimiehet ja kesätyöntekijöitä kohtaavat työkaverit mukaan kannustamisen ja palautteen antamisen positiivisuustalkoisiin, hän lisää.
 
Lisätiedot:
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO, henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo, p. 044 7705 175
S-ryhmä, henkilöstöjohtaja Susa Nikula (SOK), p. 010 76 80260
 
Hae SSO:n kesätyöpaikkoja osoitteessa www.sso.fi/rekry
 
Avoimet kesätyöpaikat ja vinkkejä työnhakuun: www.s-ryhmä.fi/kesätyö