26.08.2021
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO aloitti 23.8. uuden hyväntekeväisyysyhteistyön, jonka myötä päätettiin jakaa yli sata Venner-ruokalaatikkoa paikallisille vähävaraisille perheille, eli raaka-aineet noin 5000 terveelliseen ateria-annokseen. Yhteistyö toteutettiin Vennerin ja SSO:n alueen kuntien kanssa läntisellä Uudellamaalla ja Salon seudulla.
”Olemme äärimmäisen onnellisia huomatessamme, että hyväntekeväisyyskampanjamme yhteistyössä Vennerin kanssa otettiin lämmöllä vastaan ja se ylitti kaikki odotuksemme ennakoitua nopeammin. Olimme Vennerin kanssa varautuneet lahjoittamaan paikallisille vähävaraisille perheille ruoka-aineet noin 5000 ateria-annokseen. Tavoite ylittyi jo parissa päivässä ja auttamisen halu ylitti jopa osuuskaupparajat. Tästä johtuen päätimme lopettaa kampanjan alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin”, kertoo SSO:n asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen.
”Lahjoitamme Venner-ruokalaatikoita lupaamamme 10 000 euron arvosta ja lähdemme innolla suunnittelemaan jatkoa. Tämän kampanjan innoittamana tiedämme olevamme oikealla polulla. Osuuskaupan tuotot palautetaan aina paikallisille, kotiseudun ja ihmisten hyväksi. Käytännössä siis jokainen ostos omasta osuuskaupasta palautuu paikallisen elinvoimaisuuden kehittämiseen. Missiomme mukaisesti haluamme tehdä kotiseudustamme parempaa paikkaa elää ja Venner-yhteistyö oli yksi käytännön teko sen edistämiseksi,” kertoo Karppinen.
”Asiakasomistajat mukaan auttamiseen sitouttava kampanja oli meille ensimmäinen laatuaan, ja oli uskomattoman hienoa nähdä, kuinka suurella ilolla osallistujat lähtivät kampanjaan mukaan, sekä jakamaan tietoa kampanjasta eteenpäin. Olemme kiitollisia ja iloisia, emmekä malta odottaa yhteistyön jatkoa SSO:n kanssa, jotta ravitseva ruoka kuuluisi kaikille!”, iloitsee Emilia Järvinen Venneristä.
Tavoitteena on toimittaa Venner-ruokalaatikot perheille yhteistyössä kuntien kanssa koulujen syyslomaviikoksi, jotta niistä olisi iloa monelle syyslomaansa mahdollisesti kotona viettävälle perheelle.
Lisätiedot:
SSO, asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen, puh. 044 7705 365
Venner, Emilia Järvinen, puh. 050 560 6086
01.10.2024 | Paikallisia uutisia
01.10.2024 | Etu | Paikallisia uutisia