SSO:n Prismat lähtevät joulukauppaan laajoilla aukioloajoilla


09.12.2020

Laajat aukioloajat mahdollistavat jouluostosten tekemisen turvallisesti ruuhkia välttäen, vaikka keskellä yötä. Joulun ajan vuoroihin olisi ollut halukkaita tekijöitä jopa enemmän kuin töitä on tarjolla. Jouluruoat on mahdollista tilata myös Prismojen noutopisteistä www.foodie.fi:n kautta.

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n myymälät palvelevat jouluviikolla pidennetyin aukioloajoin. SSO:n Prismat ovat joulua edeltävinä päivinä auki jopa kellon ympäri.

”Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden tehdä jouluostoksensa kaikessa rauhassa, vaikkapa öiseen aikaan, jolloin liikkeellä on vähemmän ihmisiä. Kiitos tämän mahdollistamisesta kuuluu erityisesti henkilöstöllemme”, sanoo SSO:n Prismojen johtaja Panu Kärjes.

Joulun työvuorot jaetaan usein myymälöissä kysymällä työntekijöiltä, ketkä haluaisivat olla töissä. Halukkaita tekijöitä löytyy hyvin – välillä jopa niinkin paljon, ettei jouluvuoroja riitä kaikille niitä toivoneille. Meillä vapaaehtoiset joulun työvuoroihin löytyivät helposti myös tänä vuonna. Myös asiakkaat ovat yleensä liikkeellä hyvällä joulufiiliksellä”, kertoo Kärjes.

Joulukauppa jakautuu koko viikolle ja edeltävälle viikonlopulle, myös verkkokauppa palvelee

Jouluviikon vilkkain kauppapäivä tulee olemaan aatonaatto 23.12. Jouluaatto osuu tänä vuonna torstaille, minkä vuoksi joulukaupan uskotaan tasoittuvan ja jakautuvan useammille päiville kuin esimerkiksi viime vuonna, jolloin jouluaatto oli tiistaina.

”Kannustamme erityisesti tänä jouluna välttämään ruuhkia. On suositeltavaa ajoittaa jouluostoksia jo edeltävälle viikonlopulle sekä hyödyntää jouluviikon laajoja aukioloaikoja ja vuorokauden hiljaisempia tunteja mahdollisuuksien mukaan. Rauhallisimmat asiointiajankohdat myymälöissämme ovat aamulla ennen yhdeksää sekä myöhemmin illalla tai yöllä”, Kärjes vinkkaa.

Joulupöydän antimet on mahdollista tilata myös ruoan verkkokaupan eli foodie.fi-palvelun kautta. Toimitusikkunoita on lisätty joulua edeltäville päiville huomattavasti, mutta suuren kysynnän vuoksi tilaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Oman myymälän aukioloajat jouluviikolla voi tarkistaa osoitteesta www.sso.fi/palvelut. Ruoan verkkokaupan vapaat toimitusajat löytyvät www.foodie.fi -palvelusta sekä mobiilisovelluksesta.

SSO:n Prismat palvelevat jouluviikolla 18.-24.12. kellon ympäri. Eli kun 18.12. avataan klo 7.00 niin seuraavan kerran ovet suljetaan vasta 24.12.2020 klo 15.00. Senkin jälkeen palvelemme laajoilla aukioloilla, jotka voi aina tarkistaa osoitteesta www.sso.fi tai S-mobiilista.