SSO:n yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet


13.10.2016

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO päivitti strategiansa vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Suunniteltujen uudistusten myötä aloitettiin yhteistoimintaneuvottelut 7. syyskuuta. Alun perin arvioitiin, että suunnitelmat voivat johtaa enimmillään 100 henkilötyövuoden vähenemiseen.

 
 
SSO:n yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 
– S-Raudat siirtyvät liiketoimintakaupalla SSO Maatalous Oy:lle
– Kodin Terra lopettaa toimintansa vuoden loppuun mennessä 
– Kauppakeskus Plazan S-market ja SSO:n ravintolapalvelut uudistuvat
– SSO Liikennemyymälän toiminta loppuu
 
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO päivitti strategiansa vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Suunniteltujen uudistusten myötä aloitettiin yhteistoimintaneuvottelut 7. syyskuuta. Alun perin arvioitiin, että suunnitelmat voivat johtaa enimmillään 100 henkilötyövuoden vähenemiseen. 
 
S-Raudat liiketoimintakaupalla SSO Maatalous Oy:lle
 
19.9.2016 julkaistun tiedotteen mukaiset suunnitelmat toteutetaan ja SSO:n S-Rautojen toiminnot siirretään liikkeen luovutuksella SSO Maatalous Oy:lle vuoden loppuun mennessä. SSO Maatalous Oy ilmoitti kesäkuun alussa myös laajentavansa merkittävästi toimintaansa. Myyntialue kasvaa S-Rauta Nummelan yhteydessä toimivan uuden palvelupisteen myötä Länsi-Uudenmaan suuntaan.
 
Salon Halikossa sijaitseva Kodin Terra lopettaa toimintansa tämän vuoden loppuun mennessä. Kodin Terran palveluita siirretään muun muassa Halikon Prisman aulatilaan avattavaan uuteen hevos- ja lemmikkieläintarvikeliikkeeseen, osa Halikon Prismaan ja osa Meriniityssä sijaitsevaan SSO Maatalous Oy:n Salon toimipisteeseen. 
 
S-Rautojen henkilöstöstä valtaosa siirtyy ns. vanhoina työntekijöinä osaksi SSO Maatalous Oy:tä. Lisäksi toiminnan laajentumisen ja uudelleenorganisoinnin myötä syntyi myös uusia työpaikkoja, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen
 
Kauppakeskus Plazan S-market ja SSO:n ravintolapalvelut uudistuvat
 
Salon keskustassa sijaitseva S-market Plaza uudistuu. Yksikkö joudutaan sulkemaan uudistustöiden ajaksi kevätkesällä 2017. Ravintola Rosso lopettaa toimintansa Plazan uudistustöiden alkaessa.
 
SSO Liikennemyymälän toiminta loppuu
 
Liikennemyymälä lopettaa toimintansa vuoden loppuun mennessä. Autopesupalvelun jatkuminen toisaalla on vielä suunnitteilla. 
 
Toimintaa tehostetaan kaikilla sektoreilla
 
– Yhteistoimintaneuvotteluissa käytiin nyt läpi kauttaaltaan SSO:n mahdolliset tehostamistoimenpiteet. Haasteellisessa taloudellisessa tilanteessa meidän on jatkuvasti uudistettava toimintamallejamme ja etsittävä entistä kustannustehokkaampia ratkaisuja, Jääskeläinen kertoo.
 
Yhteistoimintaneuvottelut johtavat enintään 89 (70  henkilötyövuoden)  vähenemiseen. Tarkemmat tiedot irtisanotuista ja tehtävien muutoksista selviävät vuoden loppuun mennessä. Henkilöstölle tarjotaan SSO:n muissa toimipaikoissa avautuvia työtehtäviä.
 
– Irtisanomiset pyritään pitämään minimissään ja löytämään mahdollisimman monelle töitä jatkossakin SSO:n sisältä. SSO:n suunnittelemien toimintojen lopettamisilla, muokkaamisella ja organisaatiorakenteen muutoksilla on vaikutuksia henkilöstön määrään ja tehtävänkuviin, jatkaa Jääskeläinen.
 
Lisätietoja:
SSO:n toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen, puh. 044 7705 700
SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo, puh. 044 7705 175
 

Liitteet: