SSO:ssa koleasta säästä huolimatta kelvollinen kesä


05.09.2017

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n toimintaa on jo pitkään haastanut Suomen yleisesti heikko taloustilanne, joka näkyi merkittävien rakennemuutosten myötä erityisen vahvasti SSO:n toiminta-alueella. SSO:ssa on jo pidempään eletty toimintaa tehostamalla ja verkostoon on tehty tulevaisuuden kannalta perustavaa laatua olevia muutoksia. SSO:n liikevaihto tammi-heinäkuussa 2017 pysyi kuitenkin verkoston muutoksista huolimatta lähes edellisen vuoden tasolla. Pienmyymälöiden osalta kaupankäynti jopa piristyi edellisvuodesta.

– On helpottavaa huomata, että jo useampien vuosien mittaan tehdyt tehostamistoimet ovat olleet välttämättömiä. Toimenpiteet ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti ja vaikka tuloksen tekeminen on edelleen tiukassa, niin olemme selkeästi kääntäneet suunnan positiiviseen kasvuun. Monipuoliset valikoimat ja edullisemmat hinnat ovat edelleen nostaneet asiakasmääriä ja myyntiä nyt myös pienempien paikkakuntien marketeissa, toteaa SSO:n toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen.

SSO:n keskeiset luvut 1-7/2017:
–    liikevaihto 259 miljoonaa euroa (- 2 %)
–    operatiivinen tulos 5,2 miljoonaa euroa (+ 1,6 miljoonaa euroa)

Ennätyksellisen kylmä kesä ei varsinaisesti tukenut suuresta mökkikannastaan tunnetun toimialueen kesäkauppaa. Kesämökeille ei jääty juhannuksena, ja terassejakin alettiin rakentaa toukokuun sijaan vasta heinäkuun lopulla. Huomiona alueen kesäkaupasta mainittakoon myös se, että polttoainetta litroissa myytiin enemmän kuin viime kesänä. Ihmiset matkailivat ja alueemme ABC-liikennemyymälöihin pysähdyttiin tankkaamaan.

Liikevaihto heinäkuun lopussa oli 259 miljoonaa euroa, joka oli 2 % edellistä vuotta vähemmän (- 4,0 miljoonaa euroa), mutta silti hieman tavoitetta parempi. Liikevaihdon pieneneminen johtuu pääosin verkoston muutoksista: S-market Plaza oli remontin vuoksi kiinni, Lohjan S-market toimi väistötiloissa, Kodin Terran suljettiin jo loppuvuodesta 2016, kuten myös SSO Liikennemyymälä Salossa.

– Toiminnan tehostamisen myötä olemme päässeet kestävämmän kasvun polulle. Katteen ja liikevaihdon pienenemisestä huolimatta operatiivinen tulos heinäkuun lopussa oli 5,2 miljoonaa euroa, joka oli 1,6 miljoonaa euroa viimevuotista parempi, kertoo Jääskeläinen.

Investoinnit palveluihin alkavat konkretisoitua

– Odotamme innolla tulevia avauksia, joiden myötä palvelumme paranevat merkittävästi: Salon Kauppakeskus Plazan yhteydessä toimiva S-market avataan torstaina 7.9.2017, Nummelan Prisman laajennustyö valmistuu 2018 ja Lohjan Kauppakeskuksen rakennustyöt alkavat pian ja valmista tulee syksyyn 2019 mennessä, kertoo Jääskeläinen.

– Olosuhteisiin nähden pärjäsimme tyydyttävästi. Osuustoiminnallisena yrityksenä meille toiminnassa olennaisinta on asiakkaan hyöty. Olemme työllistäneet, sekä tehneet vastuullista yhteistyötä alueellamme. Kannamme vastuuta myös siitä, että kauppapalvelut säilyvät myös pienillä paikkakunnilla. Kovasti ilahduttaa se, että tänäkin kesänä työllistimme lähes 300 kesätyöntekijää ympäri toimialuettamme, joten todella moni nuori sai kauttamme ensikosketuksen työelämään, jatkaa Jääskeläinen.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen, puh. 044 7705 700