Uudistetun S-market Vihdin avajaisia vietetään keskiviikkona 26.4.


25.04.2023

Keskiviikkona 26.4. juhlistetaan uudistetun S-market Vihdin, kirkonkylän Ässän avajaisia.

Myymäläuudistuksessa on panostettu mm. valikoiman laajentamiseen, vastuullisuuteen ja ekologisuuteen. Uudistettu S-market palvelee asiakkaitaan laajoin aukioloin, ollen avoinna joka päivä klo 22 asti.

”Vastuullisuuteen ja ekologisuuteen on kiinnitetty uudistuksessa erityistä huomiota”, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér. Vanhat kylmälaitteet vaihdettiin ovellisiin energiapiheihin kylmäkaappeihin ja myymälän valaistus uusittiin energiasäästäväksi LED- valaistukseksi. Lisäksi kylmälaitteiden hukkalämpö hyödynnetään myymälän lämmityksessä ja aurinkopaneelit tuottavat jopa kymmenesosan myymälän vuoden sähkönkulutuksesta.

”Myymäläuudistuksen myötä tuoretuotteiden valikoima kasvoi lähes kaikissa tuoteryhmissä ja mm. valmisruokiin saatiin paljon asiakkaiden toivomia tuotteita. Paistopisteeltä on saatavana joka päivä uunituoreita herkkuja ja helppokäyttöiset, jo aiemmin käytössä olleet pikakassat mahdollistavat sujuvan asioinnin. Ostosten lomassa voi vaikka pysähtyä nauttimaan kahvit uudella kahvipisteellä tai ottaa Mehustamosta mukaan raikasta tuorepuristettua appelsiinimehua”, ryhmäpäällikkö Tomi Sorsa vinkkaa.

”Siistin ja selkeän myymälän valikoimansuunnittelussa on pyritty ottamaan asiakkaiden toiveet huomioon mm. keräämällä toiveita asiakaskyselyllä, joka toteutettiin hyvissä ajoin ennen remontin alkua. Myymälän henkilökunta on uudistuksesta enemmän, kuin innoissaan”, iloitsee marketpäällikkö Miia Toivokoski.

Uudistetun myymälän avajaisia vietetään 26.-30.4.2023. Luvassa on mm. tuotemaistatuksia, yllätyksiä perheen pienimmille ja avajaistarjouksia, jotka ovat voimassa 30.4. asti.