13.09.2021
Tämä tuli hieman yllätyksenä, mutta olen äärimmäisen otettu. On hienoa, että myös autokauppiaat noteerataan näissä palkitsemisissa. Näin tuumaa Vuoden positiivisimmat sso:laiset -sarjassa kunniamaininnan saanut Miikka Salminen.
Miikka työskentelee PP-auto Oy:n Lohjan liikkeessä. Työvuosia osuuskaupassa on takana kolme, mutta autokauppaan nuori mies otti tuntumaa jo 17-vuotiaana työharjoittelussa ollessaan. – Seurailin sivusta automiesten lennokkaita juttuja ja päätin, että tämä on minun alani. Erilaisten ihmisten kohtaaminen on iloiselle ja ulospäin suuntautuneelle Miikalle työn suola ja ykkösjuttu. – Pyrin pitämään yllä hyvää meininkiä ja pääsemään ihmisten kanssa rentoon keskusteluun. Silloin ei tarvitse ensimmäiseksi alkaa puhua hinnoista, hän hymyilee.
Kaupanteko lähtee liikkeelle asiakkaan tarpeen kartoittamisesta. – Se on oleellinen osa myyntiprosessia. Noin puolet asiakkaista tietää jo ovesta sisään astuessaan, millaisia ominaisuuksia hänen autossaan täytyy olla. Sitten on toinen puoli, joka kyselee hyvinkin tarkkaan mitä erilaisimmista autoon ja autoiluun liittyvistä asioista. Bensiini, diesel, hybridi vai täyssähkö? Siinäpä auton ostajalle pähkinää purtavaksi. – Pieni kulutus ja pienet päästöt ovat monelle erittäin tärkeitä valintakriteerejä. Toiset tekevät ostopäätöksensä puhtaasti auton käyttötarkoitukseen perustuen. Ja toki monet arvostavat suorituskykyä ja teknisiä ominaisuuksia. Kai sillä värilläkin on väliä? – Toki, Miikka vastaa ja osoittaa kädellään upean ja persoonallisen väristä Ford Kugaa. Onko sellaisia kysymyksiä, jotka ovat kokeneellekin autokauppiaalle vaikeita? – Se, miten erilaisia autoja tulevaisuudessa verotetaan, on jatkuva keskustelunaihe. Siihen on poukkoilevan verotuksen maassa vaikea vastata.
Onko korona muuttanut automyyjän työtä? – Vuorovaikutus myyntitilanteessa on tärkeä juttu ja kyllähän nämä maskit sitä haittaavat, kun kasvojen ilmeitä on vaikeampi lukea, Miikka mieti. Toisaalta autokauppaa tehdään tänä päivänä yhä enemmän myös etänä. – Uuden auton voi vaikka tuunata mieluisekseen netissä ja saada toimitettuna suoraan kotipihaan. Miikka, kuten me kaikki, odotamme sitä päivää, kun koronarajoituksista vapaudutaan ja rajat aukeavat. – Tyttöystävän kanssa on nyt reissattu kotimaassa, mutta heti, kun se on mahdollista, suuntaamme jonnekin kauemmas. Matkailu on ykkösharrastuksemme.
Teksti: Pälvi Salo ja Kimmo Salo Kuva: Petteri Kitti
30.08.2023 | blogi | ssoduunissa
20.11.2017 | ssoduunissa
16.02.2022 | blogi | ssoduunissa