Avainpelaaja auttaa muita onnistumaan


11.07.2022

”Huipputyyppi, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Hän antaa aina apua toisille. Todellinen tiimipelaaja.”

Näin luonnehtivat työkaverit Vuoden avainpelaajan tittelin saanutta Janne Mäkistä, joka on nyt puolentoista vuoden ajan keittiömestarina vetänyt Lohen Antonion keittiötiimiä. Janne on tunnustuksesta iloinen, kuvastaahan se sitä, mihin hän omassa työssään pyrkii: auttamaan työkavereitaan niin, että yhteiset tavoitteet saavutetaan. Kuten avainpelaajan pitääkin, hän on aina paikalla siellä, missä tapahtuu – pitämässä langat käsissään. Janne tekee itse kaikkia keittiön töitä ja myös kaikkia työvuoroja. Kokeneelta ammattilaiselta riittää neuvoja, ohjeistusta ja tsemppiä nuoremmille työkavereille.

Jannella on takanaan jo pitkä ja menestyksekäs työura. Ensimmäisen keittiön hän sai vastuulleen ollessaan vasta 22-vuotias. Ravintola oli Helsingin Esplanadilla sijannut gastropub Sir Eino. Tuolloin 2000-luvun alussa se oli vielä yksityisessä omistuksessa, kunnes HOK-Elanto osti sen ja muut Center Inn -ravintolat vuonna 2013. Kuuden vuoden ajan Janne vastasi Sir Einon lisäksi ravintola La Famiglian keittiöstä. SSO:ssa hän on Antonion lisäksi ehtinyt toimia Nummelan Rosson keittiömestarina.

Oma kädenjälki näkyy

Saako keittiömestari suoraa palautetta asiakkailta?
– Kyllä kehut keittiöön kuuluvat, ja toki moitteetkin. Pääasiassa palaute on ollut hyvin positiivista. Esimerkiksi lounasbuffetimme on kerännyt paljon kiitosta. Seuraamme palautetta useista eri kanavista, kuten sosiaalisesta mediasta. NPS- eli suositteluluvut ovat meille tärkeä mittari, Janne kertoo.

Hän on tyytyväinen siitä, kuinka hyvät mahdollisuudet hänellä on vaikuttaa omaan ruokatuotteeseen.
– Teemme tuotekehitystä pienessä ryhmässä, johon kuuluvat kollegani Mikko Erkkilä Salon Antoniosta sekä ravintoloidemme päälliköt.

Lohen Antonion keittiössä häärii yhteensä seitsemän kokkia, jotka huolehtivat myös kahvila-ravintola Toastin tarjonnasta.
– Henkilökuntaa voisi olla enemmänkin. Alaa vaivaa työvoimapula, ja esimerkiksi kesätöihin ei ole hakijoita juurikaan ollut. Todella tärkeä vahvistus joukkomme ovat filippiiniläiset kokkimme, Janne toteaa.