05.09.2018
Tiesitkö, että suomalaiset kuuluvat tänä päivänä Euroopan kovimpien chilinsyöjien joukkoon? Näin on, jos uskomme – ja miksemme uskoisi – puutarhayrittäjä Pentti Heinää, joka aloitti chilien kasvatuksen jo viime vuosituhannella, tarkemmin sanoen vuonna 1999.
Homma lähti liikkeelle ”hullun miehen kokeilusta”, kun Heinä tyrkkäsi muutaman chilipuskan kasvamaan tomaattiviljelysten viereen. Ja eipä aikaakaan, kun mopo karkasi käsistä. Jo seuraavana vuonna yksi kasvihuoneista oli saanut antaa tilaa näille tulisille ja vieläkin tulisemmille kasveille.
Heinä uskoi asiaansa, vaikka alku ei ihan helppo ollutkaan. Parikymmentä vuotta sitten chilit olivat Pohjolan perukoilla vielä melkoista eksotiikkaa. Turussa eräs kauppias totesi Heinälle, että ”älä tuo tänne enää niitä chilejä!”
Mutta Heinä toi, sillä kysyntä alkoi kasvaa. Tänään chilin ja paprikan viljelyyn erikoistunut salolainen Heinän Puutarha on Suomen suurin chilintuottaja; chilejä kasvatetaan jo neljässä kasvihuoneessa ja sen miedompia sukulaisia paprikoita kolmessa.
Tuotteita myydään kaikissa SSO:n Prismoissa Halikossa, Nummelassa ja Lohjalla sekä SSO:n suurimmissa S-marketeissa. Heinän Puutarha toimittaa chilejä ja paprikoita myös isoihin turkulaisiin ja helsinkiläisiin päivittäistavarakauppoihin sekä tilausten perusteella muuallekin Suomeen.
Osan tuotteista Heinä ja hänen aisaparinaan työskentelevä puolisonsa Lii Verret myyvät suoraan puutarhaltaan, josta innokkaat chilifanit käyvät niitä ostamassa. Toisinaan chililaatikot lastataan pakettiautoon ja hurautetaan markkinoille vaikkapa Tampereelle. Myynnissä on myös jalostettuja tuotteita, kuten paholaisenhilloa ja Habanero-kurkkusäilykkeitä.
Heinän Puutarha sijaitsee noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Salon keskustasta. Paikka on Pentti Heinän kotitila, jossa hänen isänsä aloitti tomaatin, kurkun ja monien avomaavihannesten kasvatuksen jo 1960-luvulla.
Kun Pentti Heinä hurahti chiliin, hän teki sen täysillä.
”Erikoistuminen on tätä päivää. Kun siihen ryhdytään, on mentävä sata lasissa”, mies toteaa.
Näin hän on totisesti tehnyt. Chililajikkeita kasvaa huimat 40 erilaista. Joka vuosi kokeillaan jotain uutta.
”Jos chiliä ei ole tottunut syömään, kannattaa aloittaa hyvin pienesti ja siirtyä sitten isompiin määriin tai tulisempiin lajikkeisiin. Kaikkein vahvimmat chilit ovat niille, joilla ei ole lainkaan itsesuojeluvaistoa”, Heinä neuvoo.
Jos puraisu tuntuu polttavan koko nielua, kannattaa ensiavuksi juoda maitoa, piimää tai jogurttia, vaan ei koskaan vettä, sillä se levittää poltteen yhä laajemmalle. Chili onkin mausteena taiten käytettävä – ja parhaimmillaan upea, jopa koukuttava makuelämys.
Myös positiivisia terveysvaikutuksia sillä tiedetään olevan. Chilin syönti muun muassa kiihdyttää aiheenvaihduntaa.
”Kylmällä chilin puraisu lämmittää, kuumalla viilentää”, Heinä kertoo
kirjoittaja: Pälvi Salo / Viestintäsalot Oy
14.08.2018 | ssoyhteistyössä
18.08.2016 | ssoduunissa
21.06.2023 | #pieniähyviätekoja | ssoyhteistyössä