Kaikki pelaa ja harrastaa – yhdessä on aina mukavampaa


20.01.2023

Virkkalan Tarmo ry on yksi SSO:n Kannustajat-tukea vuonna 2022 saaneista yhdistyksistä. SSO:n Kannustajat-ohjelman kautta jaettiin 15 000 euron tukipotti lokakuussa 2022. Tukea saaneet yhdistykset valittiin Kannustajat-äänestyksen avulla. Äänestyksessä SSO:n asiakasomistajat, eli alueen asukkaat, pääsivät äänestämään Kannustajissa mukana olevaa yhdistystä.

“Minulle se on ehdottomasti luottamuksen osoitus. Olen erittäin iloinen siitä, että alueemme ihmiset ovat huomanneet ja arvostavat sitä työtä mitä me olemme tähän mennessä tehneet. Iso kiitos sekä Osuuskaupalle että meitä äänestäneille tästä tuesta, Virkkalan Tarmon puheenjohtaja Mikko Mustalahti iloitsee.

Virkkalan Tarmo on vuonna 1970 perustettu yleisseura. Alkuvuosina ViTa:ssa harrastettiin yleisurheilua, hiihtoa ja lentopalloa. 1990-luvun alusta lähtien seuran ykköslajiksi on noussut jalkapallo. Kilpailutoimintaa on myös salibandyssä ja käsipallossa.

Virkkalan Tarmon toiminnan kulmakivenä on kaikki pelaa ajattelu. Tarkoituksena ja tavoitteena on tarjota mukavaa, monipuolista. ja jatkuvaa harrastustoimintaa ja taata peliaikaa taidoista riippumatta. Lähtökohtana on se että, että jokaisella lapsella on oikeus nauttia lajin lumosta, pelitaidoista tai fyysisestä kehityksestä huolimatta.

Matala kynnys kokeiluun – kilpailutoimintaa halukkaille

Mustalahti kertoo itse osallistuneensa Virkkalan Tarmon toimintaan ensin vanhempana vuodesta 2016, mutta keväästä 2022 alkaen hän on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana.

“Meidän toiminta lähtee siitä, että kaikki pystyvät harrastamaan riippumatta tulotasoista. Meidän kautta pääsee osaksi kilpatoimintaa, kuten käsipalloa nuorten sm-sarjassa. Nykyinen käsipallon joukkue on kasattu meidän harrasteryhmien avulla. Sieltä on löytynyt niitä halukkaita, jotka nauttivat kilpailutoiminnasta”, Mustalahti summaa.

Kilpailutoimintaan osallistuminen ei kuitenkaan ole ehto harrastamiselle. Mustalahden mukaan tärkeämpää on se, että harrastustoimintaan osallistuvilla on mukavaa ja he nauttivat pelaamisesta yhdessä.

Virkkalan Tarmoa äänesti Kannustajat-äänestyksessä lähes 200 ihmistä ja tukea yhdistys sai toiminnalleen 1000 euroa.

“Käynnistimme tuen avulla juuri käsipallokerhon ala-asteikäisille, Siellä on tärkeintä kehittää niitä henkilökohtaisia taitoja ja motoriikkaa. Kerhoissa lähdetään aina ihan alusta liikkeelle. Ja tätä periaatetta toteutamme kaikissa meidän lajeissa. Matalan kynnyksen kerhoissa voi kokeilla muun muassa jalkapalloa, käsipalloa ja salibandya”, Mustalahti muistuttaa.

 

Lue lisää ja ilmoita yhdistyksesi mukaan täällä >>

Tutustu myös muihin Kannustajat-tukea saaneiden tarinoihin >>