Asiakasomistajan kannattaa olla myös omistaja-asiakas


18.06.2019

LähiTapiola ei pelkästään vakuuta, vaan se haluaa myös pitää huolta asiakkaidensa turvallisuudesta ja omaisuudesta ennaltaehkäisemällä vahinkoja. Hyvä esimerkki tästä on vuotuinen Sammutinkiertue, jonka aikana on tänäkin kesänä tarkistettu ja huollettu noin 5000 käsisammutinta LähiTapiola Etelän toimialueella.

Alue ulottuu Salosta Marttilan, Someron ja Vihdin kautta kehäkolmoselle ja Lohjan kautta takaisin. Se on siis kuta kuinkin sama kuin SSO:n toimialue, ja monet näistä huolto-operaatioista tehdäänkin SSO:n toimipaikkojen pihoilla.

Lämpiminä alkukesän päivinä väkeä ilmaisissa sammutintarkastuksissa on riittänyt, ja palaute palvelusta on ollut kiittävää. Kiertue vierailee kaikkiaan 13 paikkakunnalla, joista jäljellä ovat vielä 16. heinäkuuta Somero, 5. elokuuta Salo ja 5. syyskuuta Perniö.

Palovaroittimet, sammutinpeitteet ja käsisammuttimet kuuluvat niin mökin kuin veneen perusvarustukseen. Vastuulliset suomalaiset tietävät, että ne täytyy myös huoltaa ja niitä on syytä opetella käyttämään. Mökkien, veneiden ja autojen käsisammuttimet on tarkastettava vuoden välein.

– Sammutinkiertueiden yhteydessä voimme kertoa asiakkaille niin vakuutusyhtiön kuin osuuskaupan palveluista ja eduista, LähiTapiola Etelän toimitusjohtaja Ari Lagerström toteaa.

– Meillä kahdella osuustoiminnallisella yrityksellä on paitsi sama arvopohja myös paljon yhteisiä asiakkaita. On siis luontevaa, että harrastamme laajaa yhteistyötä. Tähän kuuluu sellainenkin asia, että kun ihminen liittyy SSO:n asiakasomistajaksi, LähiTapiola muistaa häntä lahjoittamalla sammutuspeitteen.

Yhteinen arvopohja

– Tärkein etu, jonka osuuskaupan asiakasomistajat saavat LähiTapiola-yhteistyöstä, on tietysti Bonus. Maksamme sitä kaikista yksityishenkilöiden vakuutuksista, niin koti-, ajoneuvo- kuin henkilövakuutuksista, Lagerström kertoo.

Bonusyhteistyökumppaneiden, kuten LähiTapiolan palveluiden käyttö, siis kasvattaa asiakasomistajan bonuskertymää. Kun hän keskittää kaikki ostoksensa SSO:hon ja kaikki vakuutuspalvelunsa LähiTapiolaan, hyöty on todella merkittävä.

LähiTapiola on osuuskaupan tavoin asiakkaidensa omistama yritys.

– Me LähiTapiolassa puhumme omista-asiakkaista. He ovat oikeutettuja moniin alennuksiin ja asiakashyvityksiin. Omistaja-asiakas on jokainen, jolla on yksikin vakuutus LähiTapiolassa. Asiakasomistajan kannattaa olla siis myös omistaja-asiakas, Lagerström muistuttaa.

Merkittävää yhteistyötä LähiTapiola ja S-ryhmä tekevät myös siten, että ne ovat vuodesta 2016 omistaneet yhdessä S-Pankin. S-Pankki monipuolistaa asiakasomistajien palveluita ja hyötyjä monin tavoin.

– S-Pankki on ollut suomalaisen pankkimaailman suuri menestystarina. Se on tavallisten ihmisten pankki, joka tarjoaa monia sellaisia etuja ja palveluja, joihin muut pankit eivät tänä päivänä pysty. Niin S-ryhmän kuin LähiTapiolan intressissä on kasvattaa ja kehittää S-Pankin palveluita edelleen, Lagerström toteaa.

 

kirjoittaja: Pälvi Salo / Viestintäsalot Oy