Vietin alkuvuodesta eräänlaista kuherruskuukautta uudessa toimipaikassa. Työskentelin Toijan Salen kipparina yhdeksän vuotta, ja siirryin siitä Suomusjärven Salen vetäjäksi. Täällä, kuten Toijassakin, on hyvä ilmapiiri ja mukavaa olla töissä. Jokainen yksikkö on kuitenkin omanlaisensa, ja kestää hetken päästä jyvälle talon tavoista.  

Vuodenvaihteessa minut myös palkittiin Vuoden Esimiehenä. Se tuli yllätyksenä. Alaisteni antamat kommentit lämmittivät mieltä. Erityisesti kosketti palaute, että minulle voi tulla puhumaan asiasta kuin asiasta. Sen ominaisuuden haluaisinkin itsessäni säilyttää.  

Ajattelen, että olen pomona vaativa, mutta oikeudenmukainen. Pidän vahvuutenani sitä, että olen suunnitelmallinen tyyppi. Voisin kyllä kehua työtovereitani enemmän. Reilu ja rehti palautteen antaminen vaikuttaa tosi paljon ihmisen tekemiseen.  

Haastavinta työssäni onkin saada oma työporukka pysymään motivoituneena. Innostunutta työntekijää ei tarvitse valvoa eikä patistaa, vaan hän painaa duunia omasta tahdostaan. Jos siinä onnistuu, kaikilla on paljon helpompaa ja mukavampaa olla töissä.   

Mielestäni paras tapa huolehtia hyvästä työfiiliksestä on se, että perusasiat ovat kunnossa. Tärkeintä on tiedonkulku: jos se tökkii, homma menee mönkään. Toisaalta esimiehen on myös pidettävä huolta ettei työntekijä huku tietotulvaan.  Se on aika haasteellista.  Ja kun tiimissä on aina hirveän erilaisia ihmisiä, tieto suodattuu eri tavalla. Jos ilmapiirin onnistuu pitämään rentona ja fiiliksen hyvänä, homma pelaa. Siihen vaikuttaa myös reilu tehtävien jako sekä vastuuttaminen.  

Vaikeaa esimiehen hommassa on myös se, että ikäviinkin asioihin on puututtava – ja että se on tehtävä oikein. Kaikkein pahinta olisi se, että ei puutu. On aina kova paikka, kun joutuu ottamaan jonkin kipeän asian esille, tai vaikka antamaan varoituksen tai irtisanomaan jonkun. Sellaiset asiat pyörivät mielessä varsinkin ennen kuin tilanne on edessä. On kuitenkin muistettava ja myös osoitettava toiselle osapuolelle, ettei asia ole henkilökohtainen. Jälkeenpäin olo saattaa olla jopa helpottunut – ratkaisu on tehty. Suunnittelen varsinkin ne vaikeat keskustelut aina ennakkoon, jotta osaan toimia fiksusti, rauhallisesti sekä puhua suoraan. 

Henkilökohtaisesti uran raskaimpia hetkiä on ollut se, kun sairastuin ylikuntoon. Se oli niin vaikeaa aikaa, että jälkeen päin olen miettinyt, miksi piti sinnitellä menemään niin pitkään enkä hakenut sairaslomaa. Nukuin tunnin pätkissä, leposyke huiteli pitkälti yli sadan ja pinna oli kireällä – se varmasti näkyi töissäkin. Lopulta jouduin lopettamaan urheilun pitkäksi aikaa, jotta sain asiat taas reilaan. Vastoinkäymisistä onneksi oppii. Tämä työ on jatkuvaa kasvamista. Mokia sattuu, eikä täydellinen ei tarvitse olla. Tekemällä oppii ja suunnittelemalla pärjää.  

Kymmenen vuoden päästä epäilen olevani samantyyppisissä tehtävissä kuin nykyisinkin. Vuosien varrella olen työskennellyt muun muassa lihamestarina Salon K-Citymarketissa ja parissa K-marketissa K-kauppiaana. Aloitin iltatöissä 16-vuotiaana ja sille tielle olen jäänyt. Alun perin haaveilin ryhtyväni autonasentajaksi, mutta niitä töitä en ole tehnyt päivääkään.  

Jos mahdollista, tulevaisuudessa olisi mukavaa päästä joskus työskentelemään vähän isommassa yksikössä. Mutta antaa ajan näyttää, nyt on hyvä näin. 

  

kirjoittaja: Netta Vuorinen