16.06.2022
Sauvossa, laajojen peltoalueiden keskellä, sijaitsee tomaatteihin ja erikoistomaatteihin keskittyvä Peuravaaran Puutarha Oy, jossa ympäristöarvot on nostettu viljelyn keskiöön. Tomaattien lisäksi tilalla viljellään paprikaa sekä kurkkua. Näitä luonnonvalolla viljeltyjä vihanneksia löytyy mm. Kemiön S-marketista huhtikuusta marraskuun loppuun. Peuravaaran Puutarha kuljettaa tuotteet itse kaupalle, joten hyllyihin saadaan tuoreita, usein samana aamuna kasvihuoneelta poimittuja tuotteita. Toimituspäiviä on kahdesta kolmeen kertaa viikossa.
Peuravaaran kasvihuoneviljelytilalla on ollut viljelytoimintaa jo yli kuusikymmentä vuotta, nyt jo kolmannessa sukupolvessa. Tilalla työskentelee sesongin mukaan noin kolmesta kahteentoista henkilöä. Talviviljelyä tilalla ei ole.
– Perheyrityksemme ensimmäiset kasvihuoneet rakensi Unto-pappa 1960-luvun alussa, avomaanviljely oli aloitettu jo kymmenisen vuotta aiemmin. Aluksi tilalla viljeltiin erilaisten vihannesten lisäksi myös kukkia, joita myytiin Turun kauppatorilla. Mutta jo isäni Jarkko Peuravaaran aikana kukista ja torimyynnistä luovuttiin, ja keskityttiin enemmän kasvihuonevihannesten viljelyyn, taustoittaa tilan nykyinen yrittäjä Tuomas Peuravaara.
Tuomaksen tullessa tilan ohjaksiin kymmenisen vuotta sitten, toiminta keskittyi yhä tiiviimmin tomaattien viljelyyn. Tomaattia on tällä hetkellä noin 80 prosenttia koko viljelypinta-alasta.
– Suurimmaksi osaksi viljelemme perinteistä pyöreää Classic-tomaattia, joka on hyvin aromikas tomaatti. Tämän lisäksi viljelemme erikoistomaatteja kuten makeaa kirsikkatomaattia, miniluumutomaattia sekä miniterttutomaattia, joita myydään pakattuna ja pakkaamattomana, Tuomas listaa.
Tuomaksen mukaan tomaatit ovat herkullisimmillaan juuri kesän alussa, kun talvi on taittunut ja valoa riittää lähes vuorokauden ympäri.
– Tomaatin makuun ja tuoksuun vaikuttavat suurimmaksi osaksi valon määrä sekä se, että tomaatin annetaan rauhassa kypsyä – punaiseksi asti –kasvissa kiinni.
Tomaatin lisäksi Peuravaaran tilalla myydään perinteistä punaista, keltaista ja oranssia paprikaa, suippopaprikaa sekä kurkkua.
Peuravaaran tila pyrkii toiminnassaan kasvavissa määrin mahdollisimman ekologiseen viljelyyn. Esimerkiksi kaikki tilan tuotteet pakataan nykyisin biohajoaviin pakkauksiin ja energiaa hankitaan suomalaisesta bioenergiasta.
– Käytämme viljeltävien kasvien suojeluun ainoastaan biologista torjuntaa. Lisäksi käytössämme on veden kierrätysjärjestelmät, Tuomas lisää.
Peuravaaran tomaatteja voi ostaa kesällä myös tilan omalta itsepalvelukioskilta, joka on avoinna 24 h.
Me Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:ssa toivotamme Peuravaaran Puutarhalle valoisia päiviä ja maukasta satoa!
I Sagu, bland de stora åkrarna, ligger Peuravaaran Puutarha Oy, som koncentrerar sig på tomatodling, de har lyftit fram miljövärden som odlingens knutpunkt. Utöver tomatodlingen odlas också paprika och gurka. Dessa grönsaker hittar du i till exempel Kimito S-market från april till slutet av november. Peuravaaras trädgård sköter om leveranssen själv och därför finns det färska, oftast under samma morgon plockade grönsaker i hyllorna. Leveranssen sköts två till tre gånger i veckan.
I Peuravaaras växthusodlingsgård har man odlat i över sextio år, nu redan i tredje generationen. På gården arbetar tre till tolv arbetare beroende på hurdan säsong det är, vinterodling har dom inte.
–Familjeföretagets första växthus byggdes av Unto-morfar på 1960-talet, utomhusodlingen hade börjats tio år före detta. Från första början odlades inte bara grönsaker, utan också blommor som såldes på Åbo salutårget. Redan under min fars Jarkko Peuravaara tid, beslöt man att överge blomförsäljningen och istället fokusera sig på växthusodlingen, berättar entreprenören Tuomas Peuravaara.
Då Tuomas tog kontroll över odlingarna, fick tomatodlingen en allt större betydelse inom företaget. Av all odling på Peuravaaras gård, består tomatodling av 80%.
– Till största delen odlar vi traditionella Classic-tomater, som är väldigt smakfulla. Utöver dessa odlar vi också specialtomater som till exempel söta körsbärstomater och babyplommontomater, som säljs i paket eller löst, berättar Tuomas.
Enligt Tuomas är tomaterna som bäst i början av sommaren, då vintern är förbi och då det är ljust dygnet runt.
– Tomaternas smak och doft beror till största delen av ljusets mängd, och det att man låter de mogna tillräckligt före de plockas.
På Peuravaaras gård säljs dessutom röda, gula och oranga paprikor, spetsiga paprikor och gurka.
I sin verksamhet strävar Peuravaaras gård att vara så ekologisk som möjligt med odlingen. Som till exempel alla produkter paketeras i miljövänliga förpackningar och energin kommer från inhemsk bioenergi.
– Vi använder miljövänliga bekämpningsmedel och dessutom har vi ett återvinningssystem för vattnet vi använder.
Vi i SSO önskar Peuravaara trädgården ljusa dagar och god skörd.
17.05.2022 | blogi | ssoduunissa
14.08.2018 | ssoyhteistyössä
12.12.2018 | ssoyhteistyössä