Somessa Sale-tyttöjen malliin


07.06.2017

Räpsräpsräps. Iina Rehn makaa lattialla ja antaa kameran laulaa. Sonja Ihalainen istuu ajan patinoiman rattikelkan kyydissä Salen käytävällä. Mitä ihmettä tässä oikein tapahtuu?  

Iina ja Sonja työskentelevät Toijan Salessa. Kuten pienissä Sale-yksiköissä aina, työnkuva on laaja ja on osattava kaikenlaista – Iinan ja Sonjan tapauksessa myös somettaa. Heidän työhönsä kuuluu myyjän tehtävien ohella myös Sale Toijan Facebook-sivujen päivittäminen. Tytöt paneutuvat työhönsä suurella innolla, ja välillä hulluimmat ideat toteutetaan tarvittaessa vaikka rekvisiitan tai kuvanmuokkausohjelman avulla.  

Haastatteluhetkellä tehdyt kuvaukset tosin ovat lavastettu tilanne, sillä todellisuudessa varsinainen kuvaussessio oli toteutettu jo aiemmin. Tytöt kuitenkin halusivat näyttää, miten tekivät kevättalvella laskiaisaiheisen postauksen ja nappasivat kelkan ja kameran mukaan.  Lopullisessa kuvassa Sonja ja Iina lentävät kelkan selässä ja toivottavat liu lau laskiaista ja pitkii pellavii.  

Sonja ja Iina saivat vuodenvaihteessa tunnustusta ansiokkaasta sometyöstään, sillä heidät palkittiin SSO:n Vuoden Viestijöinä 2016. Rohkeimmat some-ideat vaativat hieman panostusta vapaa-ajalla, sillä kummatkin valokuvaavat ja muokkaavat kuvia mielellään ja työstävät kuvat valmiiksi kotikoneella.  Tytöt kertovat välillä poikkeavansa työpaikalle kahville vapaapäivänäkin ihan vaan siksi, että on kiva pysähtyä päivittämään kuulumisia työkaverin kanssa.   

– Piti tulla vain välivuodeksi ja tässä sitä ollaan edelleen seitsemän vuoden jälkeen, Iina naureskelee.  

– Meillä on niin kiva työilmapiiri että täältä ei tarvitse lähteä mihinkään, komppaa Sonja, joka on myös työskennellyt Salessa vuosia.  

Some on ollut mukava lisä työarkeen. Iina ja Sonja ovat päivittäneet sivuja muutaman vuoden ajan ja kertovat somettamisen myös lähentäneen heidän välejään. Myös muu työporukka on työssä mukana esimerkiksi poseeraamalla tarpeen mukaan mallina.  

Myös myymäläpäällikkö Anssi Lahti on oppinut että töihin tullessa vastassa voi olla mitä vain – vaikka sitten se rattikelkka kaupan käytävällä.  

– Oikeaan osoitteeseenhan tämä palkinto meni, myhäilee Anssi.  –Tytöt ovat vieneet hommaa hienosti eteenpäin ja näyttäneet miten kiva ja rento työyhteisö tämä on.  

Myös paikalliset naureskelevat aika ajoin somepäivityksiä kauppaan tullessaan. Joskus ostoksille eksytään jopa somepäivityksen ansiosta. Pari kertaa kauppaan on poikennut myös satunnainen ohikulkija katsomaan, millainen on se suosituissa FB-päivityksissä vilahteleva syrjäisen pikkukylän Sale.   

 

 

kirjoittaja: Netta Vuorinen