Iloinen ja kiireinen kesä Suomusjärvellä


18.08.2016

– Kesän alussa tutut mökkiläiset tulevat tervehtimään ja vaihtamaan kuulumisia. Meillä kauppa piristyy heidän ansiostaan todella paljon, kertoo Sale Suomusjärven myymäläpäällikkö Taina Rantanen. 

Kiireinen kesäaika 

Salessa kesä muuttaa työnteon rytmin. Talveen verrattuna asiakasmäärät saattavat vaihdella paljonkin. Kesätyöntekijöitä tarvitaan, jotta voidaan palvella suurempia asiakasmääriä ja vakituisten työntekijöiden lomat saadaan pidettyä. 

– Kesällä tavaramäärämme moninkertaistuu, minkä vuoksi myös esillepanoa muutetaan. Uusi kauppamme onneksi mahdollistaa suuremman tuotemäärän, Taina sanoo. 

Parasta palvelua tuotevalikoimalla 

Asiakkaiden toiveiden perusteella tuotevalikoimaan lisätään joitain tuotteita. Salessa mökkiläisten tuloon varaudutaan panostamalla paikallisiin tuotteisiin sekä tilaamalla suurempia eriä. 

– Muutamista tuotteista huomaa, että kesä on alkanut. Lettutarvikkeita, kuten jauhoja ja hilloja, menee enemmän, samoin kertakäyttöastioita. Elintarvikkeista erityisesti paikalliset tuotteet kiinnostavat mökkiläisiä, Taina kertoo.  

Yhteistyötä ja paikallisuutta 

Sale tekee yhteistyötä myös paikallisten toimijoiden kanssa. 

– Salen pihassa paikallinen viljelijä myy marjoja kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin asti. Asiakkaat odottavat tätä kovasti, sanoo Taina. 

kirjoittaja: Sofia Mamia