Lähiruokaa aidoimmillaan


07.08.2018

Kun Jari Pitkänen oli pikkupoika, hänellä oli vanhempiensa maatilalla Perniön Ylönkylällä oma kurkkumaa, jota hän innokkaasti hoiti. Isä ja äiti viljelivät viljaa ja kasvattivat sikoja.

Kun sukupolvenvaihdos tapahtui vuonna 1993, siat saivat lähteä. Rukiin ja mallasohran viljely jatkui, mutta päätuotteeksi nousivat – mitkäpäs muut kuin kurkut. Neljä vuotta sitten yhtiöitetyn maatilan muita tärkeitä kasveja ovat muun muassa parsakaali, sipuli, valkosipuli, keltasipuli, purjo, herne ja pavut. Yhteistä niille kaikille on, että ne ovat avomaanvihanneksia.

”Kulunut kesä on ollut kurkunkasvatukselle erinomainen. Kurkku tykkää trooppisista olosuhteista, kunhan vain vettä on riittävästi tarjolla. Meillä kastelusta huolehtivat peltoon asennetut sadettimet”, Jarin puoliso Meeli Pitkänen kertoo.

Kasvukausi on nyt ollut muutenkin tavanomaista pitempi. Ensimmäiset kurkut poimittiin jo kesäkuun alussa ja elokuussa uutta satoa pukkaa edelleen.

Tila työllistää

Jari Pitkänen on tehostanut ja koneellistanut tuotantoaan vuosi vuodelta. Hän on itse suunnitellut ja rakentanut työkoneita, kuten 15-rivisen keruukoneen, joka ahkeroi viljelmillä. Ihmistyövoimaa tarvitaan silti paljon.

”Vuosittain meillä on 50–60 kausityöntekijää, kaikki Ukrainasta”, Jari kertoo.

Osa tilan kurkuista jalostetaan viipaloiduiksi maustekurkuiksi, mutta suurin osa sadosta myydään tuoreena joko suoraan tilalta tai tukkujen, kuten Inexin kautta. SSO:n marketteihin kurkkuja ja muita vihanneksia toimitetaan kaupasta tulevien tilausten perusteella aina tarpeen mukaan, jopa päivittäin.

”Tämän tuoreempia eivät vihannekset enää kaupassa voi olla”, isäntäpari vakuuttaa.

Säät vaikuttavat myös kasvisten menekkiin.

”Kun on tällainen hellekesä, kesäkurpitsaa menee grilliin ja kasviksilla kevennetään. Silloin puhelin soi meillä monta kertaa päivässä”, Meeli toteaa.

kirjoittaja: Pälvi Salo / Viestintäsalot Oy