Paikalliselta pellolta pulloon


11.05.2017

Viime kesänä perniöläisellä Kosken Kartanon pellolla vihneet lepattivat lempeässä tuulessa. Harbinger -luomumallasohran siemenet kylvettiin tilan parhaalle lohkolle toukokuussa. Luomuohra on vaativa vilja, joka ei menesty missä tahansa maaperässä. Kartanon mailla sen kelpasi kasvaa.  

Kesän mittaan tähkät kypsyivät, muuttuivat kullankeltaiseksi ja lopulta kumarsivat kypsänä päätään, kunnes puinnin aika koitti syyskuun korvilla. Silloin siemenet satoivat siiloon sileänä virtana.  

Pieni osa puidusta ohrasta matkusti Saloon Örninkadulle SSO Maatalouden viljaosaston laboratorioon. Siellä siemenet syynättiin tarkasti. Laboratoriossa laatu todettiin lupaavaksi. Siemenet kelpaisivat mainiosti niille suunniteltuun tehtävään: oli aika tehdä mallasta ja sitten panna paikallista olutta.  

Mittava muuttumisleikki 

Ohran matka jatkui Viking Maltin mallastamolle Lahteen. Se on Pohjoismaiden suurin mallastamo, joka myy tuotteitaan maailmanlaajuisesti sekä juoma- että panimoteollisuudelle. 

Mallastamolla ohralle tehtiin mittava muuttumisleikki: liotus, idätys ja kuivaus. Samalla jyvään syntyi oluen valmistuksessa tarvittavia entsyymejä sekä väri- ja makuaineita. Ohra palasi synnyinseudulleen uudessa uskossa, maltaana.  

Mathildedalin kyläpanimo otti ohjat käsiinsä, ja mallas löi hynttyyt yhteen saksalaisen luomuhumalan kanssa. Ohramallas mäskättiin, vierteet keitettiin, humalat lisättiin. Lopputulos sai käydä aikansa. Lopulta meripihkan sävyinen eliksiiri oli valmis. 

Kuudessa viikossa ohramaltaan ja humalan liitosta syntyi raikas, mutta suhteellisen voimakas saksalaistyyppinen luomupils-olut, jossa häivähtää vastaleikatun ruohon aromi. Sen jälkimaussa tuntuu katkeroa, joka kaipaa kaverikseen tuhtia ateriaa. Tämän uniikin, paikallisen luomuoluen löydät SSO:n suurimpien ruokakauppojen sekä ruokaravintoloiden valikoimista. Sen nimi on Yx Paikallinen.  

 

 Kirjoittaja: Netta Vuorinen