Pia Ahon mielestä on hienoa, että jokaisessa myymälässä näkyy myös vastaavan oma jälki


20.09.2023

– Pitkä työura SSO:lla on opettanut minulle monipuolisia taitoja, jotka ovat vaikuttaneet itsevarmuuteeni ja itseni arvostamiseen. On hienoa päästä tulevaisuudessa viemään näitä kokemuksia eteenpäin valmentajana.

Liikennemyymälätyö kasvattaa moniosaajia

Kun Pudasjärveltä kotoisin oleva Pia Aho oli muuttamassa Perniöön 17 vuotta sitten, hän koki luonnollisena ratkaisuna kysyä työpaikkaa uuden asuinpaikkakuntansa ABC:ltä. Olihan hän jo tehnyt töitä saman yrityksen toimipaikassa toisella puolella Suomea.
–Aloitin Perniössä ensin liikennemyymälätyöntekijänä, mutta osoitin melko pian kiinnostusta vastuutehtäviin. Hetken päästä minulle tarjottiin myös varamarketvastaavan työtä ja sitten marketvastaavan tehtävää. Neljä vuotta sitten rinnalle tuli vielä apulaisliikennemyymäläpäällikön työ.

Perniön ABC:llä Ahon vastuualueen töihin kuuluivat marketin tilaukset, kuormanpurut, pyhien ja tapahtumien ennakoinnit, tunnuslukujen seuranta ja raportoinnit, hävikinseuranta, palautteen antaminen ja henkilökunnan johtaminen. Apulaisliikennemyymäläpäällikkönä hän taas toimi liikennemyymäläpäällikön tuuraajana tämän ollessa poissa. Normaalin toiminnallisen myyjäntyön lisäksi vastuutehtävät toivat mukanaan hallinnolliset työt.

Työskentely ABC-myymälässä onkin todella monipuolista ja kasvattaa työntekijöistä monialaosaajia. Varsinkaan pienemmissä yksiköissä ei toimisi, että henkilökunnalla olisi osaamista ainoastaan yhdestä osa-alueesta, vaan lähes kaikkien on kyettävä tekemään töitä monipuolisesti. Esimerkiksi Perniössä liikenneaseman toimintaan kuuluvat market- ja ravintolatoiminnan lisäksi myös Postin ja Matkahuollon palvelut. Toki poikkeuksiakin on, ja esimerkiksi nuorille kesätyöntekijöille osoitetaan avustavia töitä heidän kykyjensä ja ikätasonsa mukaisesti.

SSO antaa loistavat mahdollisuudet etenemiseen ja itsensä kehittämiseen

Aho arvostaa SSO:n luotettavuutta ja vakautta työnantajana sekä sitä, miten yrityksessä on ollut mahdollista edetä. Lisää vastuuta on saanut, kun sitä on halunnut.
–Etenemismahdollisuudet SSO:lla ovat hyvät, kunhan itsellä on tahtoa. Alojen kirjo on laaja. Itselläni on ollut läheiset välit esihenkilöideni kanssa ja lisäksi muiden liikennemyymälävastaavien kanssa on ollut olemassa vahva vertaistukiverkosto. Rohkaisemme ja autamme toisiamme. Olen saanut kokemuksen, että olen hyvä työssäni. Se kannustaa jatkamaan. Lisäksi SSO:lla on tarjolla mielettömiä koulutusmahdollisuuksia, jotka motivoivat kehittämään omaa osaamista. Myös itselläni on herännyt ajatus lisäkouluttautumisesta näinkin monen työvuoden jälkeen. Henkilöstöedut ovat todella hyviä. Kyllä minun olisi hyvin vaikea kuvitella työskenteleväni jossain muualla.

SSO haluaa panostaa työntekijöidensä perehdyttämiseen valmennustoiminnalla, jonka tiimiin Aho on juuri liittynyt. Valmentajat kiertävät oman alueensa liikkeissä, Ahon vastuualueena ovat SSO:n ABC-asemat ja liikennemyymälät.
– Olen vasta valmennustoiminnan alkutaipaleella, mutta odotan eteen tulevia haasteita innolla. Kierrän asemilla ottamassa uusia työntekijöitä vastaan heidän ensimmäisinä päivinään sekä perehdytän heitä tehtäviinsä. Lisäksi valmentajat tekevät oman alueensa yksiköissä suorittavaa vuoroa silloin kun perehdytettävää ei ole. Vaikka ala ja ympäröivät ihmiset pysyvätkin samoina, koen poistuvani osittain omalta mukavuusalueeltani. Uusien asioiden oppiminen ja työn vaihtelevuus ovat aina kiehtoneet minua. Muutos vaatii rohkeutta.

Hyvä toimintakulttuuri luodaan yhdessä

Aholle rohkeutta on se, että uskaltaa olla avoin ilman, että pelkää siitä seuraavan jotain negatiivista. Rohkeus ja avoimuus ovat hänen mukaansa myös jokaisen työntekijän velvollisuus: ei ole vain esihenkilöiden vastuulla ottaa esille asioita, joissa on jotain korjattavaa.
– Koen, että sen lisäksi että olemme vastuussa omasta tekemisestämme niin kaikilla on myös vastuu puuttua epäkohtiin heti ne huomatessaan. Tällaista yhteisvastuullista kulttuuria olemme ainakin halunneet rakentaa omaan myymäläämme. Porukassamme viihtyy varmasti parhaiten, jos on huumorintajuinen, oma-aloitteinen, rempseä ja omaa maalaisjärjen. Pilkettä pitää olla silmäkulmassa ja asenne kohdillaan!

Ahon mukaan jokainen ABC-market on ainakin jollain tavalla myös vastaavansa näköinen.
– Joka ABC-marketissa eivät vain toimi samat tuotteet. Vastaavalla tulee olla lukujen seurannan kautta näkemys siitä, mitä omassa marketissa kannatta myydä: Onko esimerkiksi jotain paikallisia toimittajia, joiden tuotteita olisi hyvä olla valikoimassa? Vaikka ketju määritteleekin tietyt kriteerit, on hienoa, miten myymälöissä näkyy myös ihmisten oma jälki.