Parasta ja paikallista omasta kyläkaupasta


09.06.2018

Vanha kunnon ”Hymyhuulet” kantautuu korviin jo pihaan kurvatessa. Kaksi paikallista herrasmiestä on virittänyt soittovehkeet pihalle ja musisoivat kuulijoiden iloksi päivän ajan. Hetken päästä ilmassa alkaa leijailla muurinpohjalettujen ja mansikoiden tuoksu. Kiskossa Sale Toijan pihalla käy iloinen kuhina. Tällaista täällä kuulemma on aina kesäisin – kyläkaupan liukuovet eivät ennätä mennä kiinni lainkaan, kun paikalliset ja kesäasukkaat tulevat ja menevät. 

Osa pysähtyy nautiskelemaan lettuja, joita paikallisen puutarha Siimeksen Eikka ja Seppo paistavat halukkaille. Kyytipojaksi on tarjolla mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Tippiä saa halutessaan jättää tiskillä olevaan kippoon. Viivi puolestaan esittelee ja myy puutarhalta tuotuja komeita amppeleita ja kesäkukkia, jotka on kasvatettu biolämmöllä. 

Osakaupan olevista kukkasista on aseteltu paikallisen yrityksen, Vilikkalan Kotisäkkeihin. Säkit ovat kierrätyshuopaa, ja ne on valmistettu polyesterimuovista, tarkemmin sanottuna kierrätetyistä juomapulloista. Säkkejä on myös Salen valikoimissa, kuten monia muitakin paikallisten yritysten tuotteita.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosasto järjestää lasten iloksi ongintaa ja paikallinen kampaamo Michalska tekee pikakampauksia. Öbergin kojulta voi napata kotiin viemisiksi mansikkaa ja mustikkaa sekä muita satokauden herkkuja.

Aika ajoin Salen ovesta tallustaa Panda-nalle, jota lapset vuorotellen vierastavat, sitten halaavat ja nappaavat korista Pepe-lakupatukan naposteltavaksi. Monella on kasvoillaan tai kämmenselässä Sonjan taiteilema kasvomaalaus.

Viereisellä Nesteen pihalla voi käydä nautiskelemassa makkaran ja samalla tutustua paloautoon. Myös paikallinen verhoilija on tuonut töitään näytille.

Päivän ohjelma on järjestetty valtakunnallisen Kyläkauppapäivän kunniaksi. Päivittäistavarakaupan liiton tapahtumaan osallistuu lähes 950 pientä myymälää eri puolilla Suomea. Sen tarkoituksena on muistuttaa pienten kyläkauppojen ja syrjäseutujen myymälöiden merkityksestä alueen asukkaille sekä mökkiläisille ja lomalaisille.

Vireä pikkukauppa on usein oman kylän keskus, jossa paikallista palvelua piisaa yllättävän paljon. Niin on myös SSO:n Saleissa, joista monessa on tarjolla perinteisen ruokakaupan lisäksi esimerkiksi paketti-, posti- ja pankkipalveluita. 

Myös yhteistyö paikallisten yritysten ja tuottajien kanssa on tärkeää. Siitä Kyläkauppapäivä on elävä esimerkki.

– Kyläkauppa on osa yhteisöään ja haluaa palvella sitä monipuolisesti. Kyläkauppa onkin todellinen oman kylän monipalvelukeskus, jonka merkitys on kokoaan suurempi niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin. Kesällä kyläkauppa kutsuu asiakkaikseen myös mökkiläiset ja muut kesäasukkaat, jotka saavat kyläkaupassa käydessään kosketuksen oman kylänsä elämään, johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä toteaa.

 

kirjoittaja: Netta Vuorinen