Puutarha Siimes valmistautuu jouluun


07.12.2018

Salolainen puutarha Siimes toimittaa SSO:n ruokakauppoihin muun muassa tomaattia ja kukkia. 

Perinteiset joulutähdet, komeat amaryllikset eli ritarinkukat, tuoksuvat hyasintit ja kauniit joulukukka-asetelmat loistavat parhaillaan pääosassa Puutarha Siimeksellä. Salon Kiskossa sijaitsevan puutarhan talvisesonki pääsee vauhtiin itsenäisyyspäivän tienoilla, kun joulukukat tulevat myyntiin. 

”Joulutähdet kasvatamme itse ja amaryllikset viritämme kasvuun ja kukintaan sipuleista”, Einari Siimes kertoo. 

Einarista tuli puutarhan vetäjä vuonna 2015 sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Vanhemmat Sirpa ja Reijo Siimes olivat aloittaneet tilanpidon vuonna 1989 ja ovat edelleen mukana auttamassa. Puutarha työllistää lisäksi yhden vakituisen kausityöntekijän ja muutaman kesäduunarin. 

Ympäristöä ajatellen 

Joulukukkien lisäksi Siimes tunnetaan maukkaista tomaateistaan ja rehevistä kesäkukistaan, joiden sesonki alkaa orvokkien myynnillä huhti–toukokuussa. Tomaateista helakanpunaiset ja terveelliset kirsikkatomaatit ovat nykyisin päälajike. 

Kasvihuoneita on kaikkiaan 2400 neliötä ja ne lämpiävät ekologisesti kotimaisella bioenergialla, kaurankuoresta valmistetuilla pelleteillä. 

Kotimaisuus, ympäristöystävällisyys ja luonnonmukaisuus ovatkin puutarhan avainperiaatteita. 

”Emme käytä kemiallisia torjunta-aineita, vaan biologisia torjuntaeliöitä. Lannoitteet kierrätetään, eikä valumavesiä päästetä maaperään. Kasvatusalustana on kotimainen turve”, Einari kertoo.  

Lähiruokaa aidoimmillaan 

SSO on Puutarha Siimekselle tärkeä yhteistyökumppani. Esimerkiksi tomaateista iso osa myydään Halikon Prismassa, S-marketeissa ja Sale-myymälöissä. Joulutähtiä löytyy Toijan Salesta. 

Tuotteet sopimusasiakkaille toimitetaan suoraan tilalta. Näin ketju on lyhyt ja aamulla poimitut tomaatit pääsevät asiakkaiden ostoskoreihin tuoreeltaan saman päivän aikana. 

Einari sanoo, että yhteistyön tekeminen SSO:n kanssa on ollut luontevaa. Puutarhalle puolestaan hankintaan viljelyyn, rakentamiseen ja remontoimiseen tarvittavat tarvikkeet osuuskaupasta. 

Kesäisin tilamyymälä palvelee päivittäin, mutta myös nyt joulun alla tapahtuu. Lauantaina 8. joulukuuta joulumarkkinat valloittavat puutarhan. Mukana on myös muita lähituottajia ja käsityöläisiä. 

 

kirjoittaja: Pälvi Salo / Viestintäsalot Oy