Sauvossa, laajojen peltoalueiden keskellä, sijaitsee tomaatteihin ja erikoistomaatteihin keskittyvä Peuravaaran Puutarha Oy, jossa ympäristöarvot on nostettu viljelyn keskiöön. Tomaattien lisäksi tilalla viljellään paprikaa sekä kurkkua. Näitä luonnonvalolla viljeltyjä vihanneksia löytyy mm. Kemiön S-marketista huhtikuusta marraskuun loppuun. Peuravaaran Puutarha kuljettaa tuotteet itse kaupalle, joten hyllyihin saadaan tuoreita, usein samana aamuna kasvihuoneelta poimittuja tuotteita. Toimituspäiviä on kahdesta kolmeen kertaa viikossa.

Peuravaaran kasvihuoneviljelytilalla on ollut viljelytoimintaa jo yli kuusikymmentä vuotta, nyt jo kolmannessa sukupolvessa. Tilalla työskentelee sesongin mukaan noin kolmesta kahteentoista henkilöä. Talviviljelyä tilalla ei ole.
– Perheyrityksemme ensimmäiset kasvihuoneet rakensi Unto-pappa 1960-luvun alussa, avomaanviljely oli aloitettu jo kymmenisen vuotta aiemmin. Aluksi tilalla viljeltiin erilaisten vihannesten lisäksi myös kukkia, joita myytiin Turun kauppatorilla. Mutta jo isäni Jarkko Peuravaaran aikana kukista ja torimyynnistä luovuttiin, ja keskityttiin enemmän kasvihuonevihannesten viljelyyn, taustoittaa tilan nykyinen yrittäjä Tuomas Peuravaara.

Tuomaksen tullessa tilan ohjaksiin kymmenisen vuotta sitten, toiminta keskittyi yhä tiiviimmin tomaattien viljelyyn. Tomaattia on tällä hetkellä noin 80 prosenttia koko viljelypinta-alasta.
– Suurimmaksi osaksi viljelemme perinteistä pyöreää Classic-tomaattia, joka on hyvin aromikas tomaatti. Tämän lisäksi viljelemme erikoistomaatteja kuten makeaa kirsikkatomaattia, miniluumutomaattia sekä miniterttutomaattia, joita myydään pakattuna ja pakkaamattomana, Tuomas listaa.

Tuomaksen mukaan tomaatit ovat herkullisimmillaan juuri kesän alussa, kun talvi on taittunut ja valoa riittää lähes vuorokauden ympäri.
– Tomaatin makuun ja tuoksuun vaikuttavat suurimmaksi osaksi valon määrä sekä se, että tomaatin annetaan rauhassa kypsyä ­– punaiseksi asti –kasvissa kiinni.

Tomaatin lisäksi Peuravaaran tilalla myydään perinteistä punaista, keltaista ja oranssia paprikaa, suippopaprikaa sekä kurkkua.

Ympäristöarvot huomioden

Peuravaaran tila pyrkii toiminnassaan kasvavissa määrin mahdollisimman ekologiseen viljelyyn. Esimerkiksi kaikki tilan tuotteet pakataan nykyisin biohajoaviin pakkauksiin ja energiaa hankitaan suomalaisesta bioenergiasta.
– Käytämme viljeltävien kasvien suojeluun ainoastaan biologista torjuntaa. Lisäksi käytössämme on veden kierrätysjärjestelmät, Tuomas lisää.

Peuravaaran tomaatteja voi ostaa kesällä myös tilan omalta itsepalvelukioskilta, joka on avoinna 24 h.

Me Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:ssa toivotamme Peuravaaran Puutarhalle valoisia päiviä ja maukasta satoa!

Odlat med dagsljus

I Sagu, bland de stora åkrarna, ligger Peuravaaran Puutarha Oy, som koncentrerar sig på tomatodling, de har lyftit fram miljövärden som odlingens knutpunkt. Utöver tomatodlingen odlas också paprika och gurka. Dessa grönsaker hittar du i till exempel Kimito S-market från april till slutet av november. Peuravaaras trädgård sköter om leveranssen själv och därför finns det färska, oftast under samma morgon plockade grönsaker i hyllorna. Leveranssen sköts två till tre gånger i veckan.

I Peuravaaras växthusodlingsgård har man odlat i över sextio år, nu redan i tredje generationen. På gården arbetar tre till tolv arbetare beroende på hurdan säsong det är, vinterodling har dom inte.
–Familjeföretagets första växthus byggdes av Unto-morfar på 1960-talet, utomhusodlingen hade börjats tio år före detta. Från första början odlades inte bara grönsaker, utan också blommor som såldes på Åbo salutårget. Redan under min fars Jarkko Peuravaara tid, beslöt man att överge blomförsäljningen och istället fokusera sig på växthusodlingen, berättar entreprenören Tuomas Peuravaara.

Då Tuomas tog kontroll över odlingarna, fick tomatodlingen en allt större betydelse inom företaget. Av all odling på Peuravaaras gård, består tomatodling av 80%.
– Till största delen odlar vi traditionella Classic-tomater, som är väldigt smakfulla. Utöver dessa odlar vi också specialtomater som till exempel söta körsbärstomater och babyplommontomater, som säljs i paket eller löst, berättar Tuomas.

Enligt Tuomas är tomaterna som bäst i början av sommaren, då vintern är förbi och då det är ljust dygnet runt.
– Tomaternas smak och doft beror till största delen av ljusets mängd, och det att man låter de mogna tillräckligt före de plockas.

På Peuravaaras gård säljs dessutom röda, gula och oranga paprikor, spetsiga paprikor och gurka.

Miljövärden i beaktande 

I sin verksamhet strävar Peuravaaras gård att vara så ekologisk som möjligt med odlingen. Som till exempel alla produkter paketeras i miljövänliga förpackningar och energin kommer från inhemsk bioenergi.
– Vi använder miljövänliga bekämpningsmedel och dessutom har vi ett återvinningssystem för vattnet vi använder.

Vi i SSO önskar Peuravaara trädgården ljusa dagar och god skörd.

 

Halikossa, Rannikon puutarhalla riittää lääniä, missä viljellä avomaan vihanneksia ja marjoja. Avomaalla viljellään reilun 200 hehtaarin alueella, kokonaispinta-alan ollessa 250 hehtaaria. Kasvihuonepinta-alaakin on 9000 neliön verran.
-Kun perheemme aloitti viljelyn, meillä oli tilaa noin 2,5 hehtaaria. Siitä on tultu pitkä matka eteenpäin. Minulla oli täällä jo kuusivuotiaana pikkupoikana ensimmäinen kurkkuviljelmä vuonna -87, Rannikon puutarhan toisen polven yrittäjä Esa Rannikko muistelee.

Nyt keväällä kasvihuoneissa kasvaa mansikkaa ja kesäkurpitsaa. Mansikkasatoa odotellaan huhtikuun alkuun. Samoihin aikoihin päästään aloittamaan hoitotyöt avomaalla.
-Avomaalla viljelemme mansikkaa, tarhahernettä, puutarhavadelmaa, avomaankurkkua, kesäkurpitsaa, erilaisia kurpitsoja, vesi-, hunaja ja cantaloupe-meloneja, pensasmustikkaa, hunajamarjaa, raparperia, mustaherukkaa, punaherukkaa, karviaisia, valkoherukkaa, pensaspapuja, karhunvattuja ja tyrniä, tulikohan siinä kaikki, no lähemmäs ainakin, hyväntuulinen Rannikko listaa.

Rannikon puutarhalta toimitetaan kaupoille syksyisin myös metsämarjoja ja sieniä. Puutarhalla riittää työtä ympäri vuoden, ja kauden mukaan työntekijämäärä vaihtelee: osa on töissä kesäkauden, osa vakituisesti. Yhteensä työntekijöiden kokonaismäärä lähentelee viittäsataa henkilöä.

Asiakkaita kuunnellaan herkällä korvalla

Rannikko on ollut puutarhamaailmassa mukana lapsesta saakka, ja hänen mukaansa kasvisten maailmasta löytää aina jotain uutta – uusia kasvilajeja tai uusia tuotantotapoja.
– Uuden kokeileminen tuo virtaa ja mielekkyyttä tekemiseen. En halua vanhana harmitella, ettei tullut jotain lajiketta kokeiltua, jota olisi halunnut.

Aloite jonkun uuden tuotteen viljelyyn voi tulla yhtä hyvin kaupan suunnalta kuin asiakkaan toiveesta.
-Hyvä esimerkiksi kaupan yhteistyöstä on kesäkurpitsan ottaminen tuotantoon. Kesäkurpitsa oli jo kotimaantuotantona hieman unohdettukin kasvi, mutta pystyimme tuomaan sen yhteistyössä kauppojen kanssa takaisin tuotantoon ja kauppoihin.

Uutta markkinaa on syntynyt myös tuotteistamalla aiemmin mehumarjaksi mielletty mustaherukka herkulliseksi napostelumarjaksi. Tilalla viljelläänkin nyt makeaa ja aikasta Ben Tron -mustaherukkalajikketta, joka on Rannikon sanoin oikea karkinkorvike.
-Asiakkaat olivat täysin yllättyneitä siitä, kuinka hyvää makealajikkeinen mustaherukka voikaan olla tuoreeltaan. Sitä napsii kuin karkkia, ja yhtäkkiä huomaa, että rasian pohja jo häämöttää, Esa sanoo.

Marjaperheeseen kuuluu uusia ja tuttua makuja

Rannikon puutarhan valikoimaan on kuulunut alusta asti mansikka, joka maistuu niin vauvasta vaariin.
-Mansikalla saadaan moniin perheisiin luotua hyviä hetkiä kauden aikana. Se sopii joka tilanteeseen, ja on varma kesän merkki.

Uutena kokeiluna tuotantoon otettiin kolmisen vuotta hunajamarja, ja sille on pyritty löytämään paikka marjaperheestä.
-Pensaat ovat kuitenkin sen verran nuoria, että kokonaissatomäärä on vielä pieni, mutta aika näyttää jääkö marja tuotantoon, riittääkö kysyntä.

Kokeiluintoa ja rohkeutta tehdä

Suomen viljelyolosuhteita ajatellen, ei aivan ensimmäisenä tule mieleen, että alkaisi kasvattamaan meloneita. Mutta Rannikko halusi tuoda tuotantoon kotimaista tuotantoa ulkomaista tuontia kampittamaan.
-Uutta pitää pystyä kokeilemaan. Melonit ovat maultaan niin hyviä, että halusin tuoda markkinoille kotimaisen vaihtoehdon. Kun viljelyssä saadaan kaikki kohdalleen, niin kyllä se maku on aivan timanttia, Rannikko tiivistää.

Somerolta, Häntälän notkojen reunalta, löytyy Talvisillan tähkä ja trekooli, joka tuottaa nimensä mukaisesti ruokaa pellolta ja kasvihuoneista.
-Viljelemme leipäviljaa, mallasohraa, öljy- ja valkuaiskasveja sekä kauraa tilamme pelloilla. Lisäksi kasvihuoneissamme kasvaa erilaisia kurkkuja sekä luomutomaatteja, luettelevat tilan pitäjät Kaisa ja Juha Vasama-Kakko.

Tuotteissa tärkeää on Kaisan ja Juhan mielestä niiden maku ja laatu.
-Siksi olemmekin panostaneet hyvänmakuisiin lajikkeisiin sekä helposti käytettäviin kasviksiin. Meiltä löytyy makeita luomukirsikkatomaatteja, karkkikurkkuja sekä rapsakoita kasvihuonekurkkuja ja pieniä, säilöntään sopivia avomaankurkkuja.

Puhdasta ja kotimaista

Tilaa on kehitetty koko ajan ja tavoitteena on tuottaa puhdasta kotimaista ruokaa vastuullisesti.
-Toimitamme tuotteet lähikauppoihin, ja lyhyet toimitusajat takaavatkin tuotteiden tuoreuden ja laadun. Pyrimme myös käyttämään uusiutuvaa energiaa mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä meillä on käytössä jo aurinkoenergia sekä hake- ja pellettilämmitys, Kaisa kertoo.

Tilalla työskentelee kesäisin omistajien lisäksi kesätyöntekijöitä.
– Koemme tärkeänä, että moni saisi hyvän kokemuksen ensimmäisistä kesätyöpaikoista. Myös perheemme neljä poikaa auttavat tilan töissä.

Vapaa-ajalla kokkailemme mielellämme ja testaamme uusia kotimaisia tuotteita. Niiden myötä tulee aina myös innovaatioita oman tilan tuotteiden kehittämiseen, ja osa päätyykin kokeiluun, Kaisa kertoo.

Hankien hohtaessa, tilalla ovat istutustyöt kiivaimmillaan kasvihuoneissa.
-Huhtikuussa alkaa satokausi, joka kestää lokakuuhun asti. Silloin löydät tuotteemme lähikaupastasi, Kaisa vinkkaa.

Me Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:ssa odotamme jo innolla satokautta!

Kuvassa: Tilan pitäjät Kaisa ja Juha Vasama-Kakko.

 

Paula Achrénin puutarhalla Salon Angelniemellä, viljellään omenoita reilulla 7 hehtaarin alalla. Lajikekirjo on laaja – ensimmäiset kesäomenat poimitaan yleensä jo heinäkuun lopulla ja viimeiset talviomenat poimitaan syys-lokakuun vaihteessa. Omenoiden lisäksi tilalla viljellään raparperia tukkumyyntiin.

-Omenoita toimitamme lähialueen kaupoille kaksi kertaa viikossa ja yleensä omenat riittävät joulukuun puoleenväliin, kertoo kolmannen polven omenanviljelijä Paula Achrén.

Tilan omista omenoista valmistetaan myös pastöroitua omenamehua kolmen litran hanapakkauksissa kaupoille myytäväksi.

-Uusimpina jatkojalosteina tilalla valmistetaan myös aitoa omenasiideriä sekä limonadia, joita toimitetaan lähiseudun ravintoloille ja myydään tilan puodista, Paula lisää.

Tilalla toimii myös palveleva mehuasema, josta ihmiset voivat varata ajan omien omenoiden mehustukselle.

Pitkät perinteet laadun takeena

-Tuotantomme pääperiaate on laatu ja tuoreus sekä tietysti hyvä maku. Haluamme että omenat ovat laadultaan hyviä, kun asiakkaat ne kaupan tiskistä saavat, pintavikaiset ja pienet omenat päätyvät meillä mehustukseen.

Paula Achrénin puutarhalla tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2007. Pikkuhiljaa tuotantoa on uudistettu ja laajennettu sekä lisätty jatkojalostusta. Uusien viljelymenetelmien opettelu on Paulan mukaan jatkuvaa ja mielenkiintoista.

-Innostusta työhön pitää yllä asiakkailta saadun palautteen lisäksi se, että tässä työssä näkee oman kätensä jäljen, ja saa tuottaa puhdasta, terveellistä kotimaista lähiruokaa. Pitkät perinteet velvoittavat pitämään tuotteiden laadun hyvänä, sekä palvelumme hyvänä ja iloisena, Paula kertoo.

Tila työllistää talvisin omenapuiden leikkuuaikaan yrittäjän lisäksi yhden henkilön, ja syksyllä satokaudella noin 6–12 kausityöntekijää.

-Nyt maaliskuun alussa tilalla on meneillään omenapuiden leikkuu, johon kuluu vuosittain reilu 2kk. Samalla on aloitettu limonadin pullotus ja seuraavaksi aloitetaan siiderin pullotus. Talviaikaan tehdään myös koneiden ja laitteiden huoltoja ja korjauksia sekä paperitöitä, Paula listaa.

Kevät Paulan puutarhalla alkaa omenapuiden leikkuurisujen keruulla ja kesän alussa valmistaudutaan kastelulaitteiden asennuksiin ja tuholaisten tarkkailuihin sekä ruiskutuksiin. Heinäkuun lopulla alkaa sadonkorjuu ja syksy onkin sitten vuorotellen omenoiden poimintaa, pakkaamista ja mehuntekoa.

Tulevalta Paula toivoo kotimaisen ruuan ja sen tuottajien arvostusta.

– On hyvin tärkeää pitää kiinni kotimaisuudesta ja nostaa kotimainen puhdas ruoka keskiöön.

Onnistuneeseen satoon vaikuttavat pellon kasvukunto ja viljelijän osaaminen

Vuonna 1980 aloittaneella Kallelan tilalla, eteläisessä Perniössä, viljellään noin 47 hehtaaria maata, joista vihannesmaata on 25 hehtaaria ja lopuilla viljellään peltokasveja. Tilalla tuotetaan lehtikaalia, varsiparsakaaleja, kukkakaaleja, sokerimaissia, myskikurpitsoja ja hokkaidokurpitsoja. Viisi vuotta sitten tilan isäntänä aloittanut Lauri Niittynen on tyytyväinen valittuihin vihanneksiin niiden värikkyyden, maukkauden ja erottuvuuden vuoksi. Loppukesästä, kuumimman sesongin aikana, tilalla työskentelee apuna lähemmäs parisen kymmentä kausityöntekijää.

– Alalla erotutaan kilpailijoista juuri laadun sekä tuotesortimentin kautta. Meidän tuotesortimenttimme on muodostunut aika lailla marginaalituotteista, kukkakaalia lukuun ottamatta. Kallelan tila oli esimerkiksi ensimmäisten joukossa, jotka aloittivat varsiparsakaalin viljelyn ammattimaisessa mittakaavassa, Lauri taustoittaa.

-Usein olen miettinyt jonkin tuontivihanneksen kohdalla, että voisiko tätä viljellä itse, omalla tilalla. Kehitämmekin aktiivisesti tuotantoamme, ja testaamme uusia tuotteita. Uuden kokeilu on kuitenkin aina useamman vuoden projekti, sillä tulokseen vaikuttavat esimerkiksi sopivan lajikkeen valikoituminen, viljelytekniikka sekä sääolosuhteet. Mutta eihän sitä ilman kokeilua tiedä, jos vaikka tuleekin uusi hittituote löydettyä.

Kallelan tilan vihannestuotanto on sertifioitu

Laadukkaat ja maistuvat vihannekset syntyvät tinkimättömällä ammattitaidolla. Laurin mielestä on tärkeää jatkuva oman toiminnan kehittäminen sekä pyrkiminen aina entistä parempaan suoritukseen.

-Meillä on pitkät vihanneskasvatuksen perinteet sekä kiveen hakatut periaatteet, joiden mukaan toimimme, ja jotka varmistavat sen, että tuotteet ovat aina laadukkaita, toimitetaan asiakkaille ajallaan ja ympäristöarvot ovat tarkasti huomioitu.

Laadukkaiden lähituotteiden saatavuuden varmistaminen

Tulevaisuudessa Lauri haluaisi tiivistää yhteistyötä asiakkaiden ja paikallista toimijoiden kanssa. Hän haluaa varmistaa omalta osaltaan, että jokaisen saatavilla pysyisi hyvälaatuisia ja kohtuuhintaisia lähituottajien tuotteita.

-Näen tärkeänä, että tulevaisuudessakin on hankittavissa tuoreita tuotteita läheltä, tuotteita, jotka tuovat vaihtelua päivittäiseen ruokavalioon.

Laurin vanhemmat aloittivat viljelyn Kallelan tilalla vuonna 1980. Siitä lähtien tilalla on viljelty monipuolisesti erilaisia avomaavihanneksia.

Kallelan tila toimittaa tuotteitaan myös Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n päivittäistavarakauppoihin, tunnistat ne helposti Kallelan tilan logosta.

 

Vinkki! Laurin mielestä myskikurpitsa on erinomaista, kun sen paloittelee lohkoiksi, pirskottaa pinnalle öljyä ja mausteita ja pistää uuniin. Uunilohkot maistuvat sellaisinaan lisukkeena tai niistä voi pyöräyttää maistuvan keiton.

Rekijoen kylässä, entisessä Kiikalan kunnassa Salossa, ovat Heikki ja Katariina Isotalo pitäneet porkkanatilaa jo vuodesta 1987. Porkkanaa viljellään reilun 12 hehtaarin alalla, ja yrityksen motto on: Pellolta suoraan kauppaan.

– Toimitamme porkkanoita joka toinen päivä kauppoihin, jolloin niiden tuoreus säilyy ja asiakkaat saavat mahdollisimman tuoretta porkkanaa, omistajapariskunta kertoo.

Porkkanoiden myynti tapahtuu heinäkuulta toukokuun loppuun. Heinä-syyskuun lopun välisenä aikana porkkanoita myydään kirjaimellisesti pellolta suoraan kauppaan.

– Toimitamme porkkanat omalla autolla pakkaamostamme suoraan kauppaan, jolloin ylimääräiset ajelut jäävät pois. Porkkanat toimitamme pakattuina omiin kierrätyslaatikkoihin tai pahvikontteihin. Toimituspäivämme ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai, Heikki Isotalo lisää.

Syksyllä porkkanoita pakataan 3000 kg päivässä

Isotalon tilalla työskentelee omistajapariskunnan apuna yksi vakituinen työntekijä, ja kiireaikana kaksi. Nostoaikana pellolla työskentelee lisäksi viisi työntekijää.

– Varastoon nostaminen aloitetaan syyskuun lopulla ja silloin tarvitsemme useampia käsipareja auttamaan, koska pellolta nostetaan kylmävarastoon noin 500 000–600 000 kiloa porkkanaa kasvukaudesta riippuen.

Varastokaudella Isotalon tilalla pakataan päivässä noin 3000 kg porkkanaa. Porkkanoita myydään erilaisissa pakkauskoissa; 500 g, 1 kg, 2 kg sekä 10 kg säkissä.

– Ennen pakkaamista porkkanat pestään, kiillotetaan ja lajitellaan normien mukaan, jonka jälkeen porkkanat menevät pakkauskoneeseen pussitettavaksi, Katariina Isotalo täsmentää.

Isotalojen mukaan lähes kaikki porkkanat tulevat käyttöön, sillä pakkaamisessa syntyneet lajittelujätteet menevät nekin hevosharrastajien sekä metsämiesten käyttöön.

Kausikasvihuoneesta avomaalle

Isotalon toiminta aloitettiin vuonna 1987 kausikasvihuoneilla, joissa viljeltiin porkkanaa ja naurista. Kausikasvihuoneista siirryttiin myöhemmin avomaanviljelyyn, missä viljeltiin nipputilliä, lehtitilliä, lanttua, punajuurta, kiinankaalia sekä kukkakaalia. Nykyisin Isotalon tilalla viljellään päätuotteena porkkanaa, päälajikkeena Romance -lajiketta.

– Tärkeää porkkanalajikkeen valinnassa on ollut huomioida maun ja koon lisäksi taudinkestävyys sekä se, miten lajike kestää varastointia, Isotalot taustoittavat.

Isotalon tilalla porkkanoita viljellään samalla pellolla enintään kaksi vuotta. Kasvupaikan vaihtaminen parantaa tunnetusti porkkanoiden terveyttä ja satoisuutta. Ja vaikuttanee paikan vaihto hieman makuunkin.

– Vaikka meilläkin on jo monen vuoden kokemus ympäristönormien mukaisesta porkkananviljelystä – ja sitä tietää jo, miten kuuluu tehdä – niin silti se porkkana ei maistu aina ihan samalta. Maku on niin monen tekijän summa, Heikki tuumii.

Makuun voi vaikuttaa lajikkeen ja kasvupaikan lisäksi muun muassa sää, ja avomaalla viljeltäessä ollaan aina sään armoilla. Kuivuus, liika märkyys sekä tuholaiset ovat viljelijälle tuttuja haasteita, ja ne voivat myös verottaa satoa.

– Keväällä ja kesällä voi yhtä hyvin olla hellettä ja kuivuutta tai sitten sataa 50 milliä rakeita, Heikki Isotalo tiivistää.

 

Me SSO:ssa toivomme Isotalon tilan porkkanoiden kasvukauteen suotuisia säitä – lempeää lämpöä ja maltillisia sateita.
Rouskuvia herkutteluhetkiä Isotalon porkkanoiden parissa!

Mitä lähempää ruoka myymälään tulee, sitä pienempi on sen hiilijalanjälki. Suosimalla paikallisia tuotteita edistämme oman toimialueemme hyvinvointia. 

SSO:lla on yli 100 paikallista toimittajaa, joiden tuotteita löytyy niin osuuskaupan marketeista, ravintoloista kuin liikennemyymälöistä.  

– Olemme määritelleet paikallisuuden niin, että tuottaja toimii SSO:n alueella tai 100 kilometrin säteellä toimialueen rajalta, ryhmäpäällikkö Sari Danielsson kertoo. 

Suurin tuoteryhmä ovat vihannekset, mutta paljon löytyy myös leipomotuotteita, kalaa, mehuja, hunajaa, kahvia ja säilykkeitä. Lähiruuan kiistaton valtti on sen tuoreus. Matka pellolta myymälään ja edelleen ruokapöytään on lyhyt, ja uutta myytävää saadaan jopa päivittäin.  

– Paikallisen ruuan suosiminen on meille arvojemme mukaista toimintaa oman toimialueemme hyväksi ja tuottajien työllistämistä, mutta samalla se on kannattavaa liiketoimintaa. Lähiruuan suosion kasvu näkyy asiakasomistajien ostoskorissa, Sari kertoo. 

Yhdessä tai kaikissa myymälöissä 

Jos viljelijä haluaa vaikkapa porkkanansa SSO:n valikoimiin, kuinka hänen tulee menetellä? 

– Kannattaa olla yhteydessä lähimmän toimipaikan päällikköön tai suoraan SSO:n hankintaan. Kun sopimus toimittajan ja SSO:n välillä on allekirjoitettu, tuotteet avataan osuuskaupan järjestelmiin ja niiden myynti voidaan aloittaa, Sari Danielsson selvittää. 

Tie on auki kaikenkokoisille tavarantoimittajille. Pienimpien tuotteita löytyy usein vain yhdestä SSO:n myymälästä, kun taas suuremmilla on mahdollisuus päästä vaikkapa kaikkiin myymälöihin tai jopa valtakunnallisen ketjun valikoimiin, jolloin markkina-alueena on koko Suomi. Viime mainitussa tapauksessa jakelu tapahtuu S-ryhmän logistiikkakeskuksen Inex Partnersin kautta. 

– Haluamme ja tarvitsemme jatkuvasti lisää uusia lähituottajia täydentämään valikoimiamme. Kannattaa siis ottaa rohkeasti yhteyttä, Sari kannustaa. 

kirjoittaja: Pälvi Salo / Viestintäsalot Oy

Salolainen maatalousyrittäjä Paula Achrén haluaa edistää kotimaista ruoantuotantoa ja puhuu koko sydämellään lähiruoan puolesta. Loistava paikka vaikuttaa asioihin konkreettisesti on oman osuuskaupan, SSO:n hallinto. 

Paula Achrén valittiin SSO:n edustajistoon edellisissä vaaleissa vuonna 2016. Hän ajatteli, että on hyvä, jos mukana on eri-ikäisiä, monenlaisia ammatteja ja taustoja edustavia ihmisiä –  onhan edustajisto ikään kuin osuuskaupan kasvot. 

Paula itse on omenapuiden katveessa kasvanut nainen, joka ennen sukunsa omenapuutarhan jatkajaksi ryhtymistä työskenteli tietoliikenneinsinöörinä Nokialla ja Microsoftilla. 

– Isoisä aloitti omenanviljelyn Luotsisaaressa sotien jälkeen ja isä perusti oman omenatilan vuonna 1965. Se siirtyi sukupolvenvaihdoksella minulle pian 13 vuotta sitten. Olemme rakentaneet uudet tuotantotilat ja hiljattain laajensimme toimintaa siiderin valmistukseen. 

Edustajisto ei päätä suoraan osuuskaupan liiketoimintaan vaikuttavista asioista, mutta se on oiva paikka pitää yllä keskustelua tärkeistä teemoista – viedä viestiä asiakasomistajilta johdolle ja toisin päin.  

– Olen pitänyt esillä sitä, kuinka tärkeää on antaa paikallisille tuottajille mahdollisuus tuoda tuotteitaan myymälöihin. Näin edistämme paikallista hyvinvointia. Olen iloinen siitä, että SSO:ssa lähiruoka on hienosti esillä. 

Paulan mielestä edustajiston merkitystä osuuskaupan toiminnassa ei voi aliarvioida. 

– Siellä on tehty monia konkreettisia aloitteita, jotka tekevät esimerkiksi kauppareissusta mukavamman. Tällaisia ovat vaikkapa levähdyspenkit. 

Aktiivinen Paula Achrén siirtyy nyt edustajistosta osuuskaupan hallintoneuvostoon. Siellä päätetään tärkeät strategiset linjaukset, joiden mukaan osuuskaupan liiketoimintaa kehitetään. 

–  Äänestäminen edustajiston vaalissa on mielestäni sekä oikeus että velvollisuus. Osuuskauppa ei ole kasvoton yritys, vaan sen tulee olla meidän paikallisten omistajien näköinen. Mahtavaa olisi, jos mukaan päätöksentekoon saataisiin myös lisää nuoria. 

 Osuuskauppavaalit 2020 pähkinänkuoressa 

 

kirjoittaja: Pälvi Salo / Viestintäsalot Oy

SSO on mukana tukemassa lohjalaisten lasten hyvinvointia. Osuuskauppa on päättänyt tehdä sijoituksen rahastoon, joka tukee lastensuojelutarpeen vähentämiseen tähtääviä hankkeita ennaltaehkäisevästi.  

– SSO:lle tämä sijoitus on vastuullisuusteko, emmekä odota sille tuottoa. Paikallisena toimijana meille on luontevaa olla mukana hankkeissa, jotka tukevat alueen ja asiakkaidemme – tässä tapauksessa lasten – hyvinvointia, talousjohtaja Riitta-Leena Rossi kertoo 

Sijoituksen myötä SSO on mukana Lohjan kaupungin SIB-ohjelmassa. SIB eli Social Impact Bond on yksi vaikuttavuusinvestoimisen muoto. Se on kunnalle mahdollisuus toteuttaa perheiden hyvinvointia edistävää työtä yksityisen sektorin rahoituksella.
Ohjelman valmistelussa ovat kaupungin lisäksi olleet mukana Lastensuojelun Keskusliitto, FIM Pääomarahastot Oy sekä SOS Lapsikylä. Vastaavanlainen toiminta on alkanut jo Hämeenlinnassa ja Vantaalla. 

– Lohjalaisten nuorten ja lasten kannalta toivomme, että pitkäkestoisen ja pitkävaikutteisen projektin tulokset näkyvät syrjäytymisriskin pienenemisenä, ja että lapset ja nuoret voivat paremmin. Lohjan kaupungille hanke tarkoittaa onnistuessaan lastensuojelun kustannusten alenemista, Rossi toteaa. 

Lohjalla SIB-ohjelma keskittyy erityisesti perheisiin, joissa on 5–8-vuotiaita lapsia. SIB-toiminnan näkyvin muoto on perhekumppani, joka tukee haasteissa olevia perheitä kaikilla elämän osa-alueilla ja kulkee perheen rinnalla. 

SSO:lle lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntä. Osuuskauppa mm. rahoittaa lähiliikuntapaikkoja eli Ässäkenttiä, työllistää kesäisin noin 100 lohjalaisnuorta ja sponsoroi lasten ja nuorten harrastustoimintaa. 
 

kirjoittaja: Pälvi Salo / Viestintäsalot Oy 

 

 

 

– On joka kerta yhtä mukava nähdä, kun lapset, vanhemmat ja isovanhemmat poistuvat salista hymyssä suin, kuvailee Salon Vilpas Koripallo ry:n toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi tunnelmia, jotka pienten koripalloilijoiden iloinen meno Salohallissa kerta toisensa jälkeen synnyttää.

Edustusjoukkueen peliareena toimii myös nuorimmille, lajiin vasta tuntumaa ottaville harrastajille suunnatun SSO-liigan näyttämönä. Liiga on ollut osa salonseutulaista koripallokulttuuria jo 15 vuoden ajan.

– Se on yhteinen juttumme, jollaista ei muualla Suomessa juuri järjestetä. Ideana on tarjota junnuille mahdollisuus pelata oikeita koripallo-otteluita, mutta matalalla kynnyksellä ja lähellä kotia, Marko kertoo.

SSO-liigassa järjestetään jälleen ensi syksynä starttaavalla pelikaudella viisi päivän mittaista tapahtumaa. Jokaisessa pelipäivässä on mukana 20–30 joukkuetta. Pääosa osallistujista on 5–7-vuotiaita.

ABC-sarjassa pelaavat pienimmät supermikrot ja mikrot, ja pelit pelataan kolme vastaan kolme peleinä. Kaikkien sääntöjen kanssa ei olla niin tarkkoina, vaan tärkeintä on peli-ilo ja pelin sujuvuus. SALE-sarjassa pelaajia on sitten neljä vastaan neljä, ja kaikki koriksen säännöt ovat käytössä.

– Kannattaa tulla rohkeasti mukaan. Oma 6-vuotias poikani on ollut jutusta tosi innoissaan, Marko kannustaa.

Vastuullista toimintaa

Salon Vilpas on Varsinais-Suomen suurin koripalloseura, jonka 500 aktiivisesta harrastajasta noin 425 on junioreita. Junioritoiminnan arvoihin kuuluvat niin liikunnallisuuden ja terveiden elämäntapojen edistäminen kuin muun muassa suvaitsevaisuuden ja yhteisöllisyyden lisääminen.

– Pääyhteistyökumppanimme junioritoiminnassa on jo vuosia ollut Suurseudun Osuuskauppa SSO. Näen, että arvomme kohtaavat hyvin, sillä haluamme molemmat olla vahvasti mukana paikallisten ihmisten arjessa välittävänä ja positiivisena toimijana. Yhteistyö on toiminut hienosti ja olemme siihen hyvin tyytyväisiä, Marko kiittelee.

SSO-liigan ohella toinen tärkeä yhteistyömuoto on ABC-koriskoulu, jota Vilpas ja SSO järjestävät Salon alakoulujen ja päiväkotien kanssa.

– Pidämme lajiesittelypäiviä, joissa edustusjoukkueen pelaajat vierailevat kouluilla ja opastavat lajin saloihin. Olemme myös lahjoittaneet kouluille lukuisia palloja, ja päivien päätteeksi annamme koululaisille liput Korisliigan otteluun.

Yhteistyötä on sekin, että noihin otteluihin saa S-Etukortilla alennusta lipun hinnasta.

 

kirjoittaja: Pälvi Salo / Viestintäsalot Oy