Suur-Seudun Osuuskauppa SSO toteutti yhdessä Original Sokos Hotel Rikalan kanssa luovan luontovihkosen, joka tuo sanataiteen keinoin lähiluontoa tutuksi hotellin lapsiperheasiakkaille. Vihko otetaan käyttöön Original Sokos Hotel Rikalassa 22.5., kansainvälisenä luonnon monimuotoisuuden päivänä.
Onni Oravan luova luontovihko on tutkimusmatka kasvien myyttiseen maailmaan ja mielikuvitukseen. Vihko houkuttelee tutkimaan lähiluontoa tuorein silmin ja innostaa tarttumaan kynään. Erilaiset luovuutta herättelevät tehtävät tuovat mukavaa yhdessä tekemistä hotellin lapsiperheille.
Sanataiteella ja luonnossa olemisella hyvinvointia
SSO ja Original Sokos Hotel Rikala haluavat tuoda luovaa sanataidetekemistä ja opettavaista luontotietoa asiakkaiden ulottuville, osaksi hotellikokemusta. Rikastamalla asiakaskokemusta hyvinvointia tukevilla elementeillä pyritään tarjoamaan työkaluja palautumiseen koko perheelle: niin sanataide kuin luonnossa oleminen lisäävät hyvinvointia, ja auttavat palautumiseen kiireisen arjen vaateista.
– Meille hotellivieraidemme onnellistaminen on sydämen asia. Haluamme tarjota hotellielämyksen, missä ylitämme asiakkaan odotukset. Samalla haluamme, että pienimmissäkin teoissamme näkyisi meidän arvomme ja tahtomme tehdä yhdessä parempaa paikkaa elää, kertoo Original Sokos Hotel Rikalan hotellinjohtaja Jaana Johansson.
SSO haluaa lisätä tietoisuutta luonnon monimuotoisuudesta
Alakouluikäisille lapsille suunnattu vihko sisältää luovia tehtäviä, sekä kasvirunoja, joista tarkkaavaisimmat löytävät niin perinnetietoa kuin kasvihistoriaa. Vaikka tehtävät on suunnattu pääosin alakouluikäisille, nauttii niistä varmasti koko perhe. Aivan pienten lasten kanssa puuhavihkoa voi käyttää niin, että aikuinen toimii kirjurina, ja lukee lapselle tehtäviä sekä tekstejä.
SSO ja Original Sokos Hotel Rikala toivovat vihkon tuovan hotellin lapsiperheasiakkaille iloa ja inspiraatiota luovuuden, läsnäolon ja luonnon avulla.
– On mahtavaa, jos saamme lapsiperheet innostumaan sanataiteesta ja lähiluonnostamme. Se jos mikä on pieni hyvä teko edistää niin omaa kuin luonnonkin hyvinvointia, ja sijoitus pitkälle tulevaisuuteen, sanoo Anu Karppinen asiakkuus- ja viestintäpäällikkö SSO:lta.
Onni Oravan luova luontovihko ilahduttaa hotellin lapsiperheasiakkaita luonnon monimuotoisuuden päivästä 22.5. lähtien, koko kesän ajan. Vihko on osa SSO:n pieniä hyviä tekoja -konseptia.
Jo viime elokuusta lähtien Vennerin ja Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n yhteistyö on tuonut ruokakasvatuksen kaikkien ulottuville, osaksi myymäläkokemusta Vegemi-sovelluksen avulla. SSO haluaa varmistaa, että alueensa lapsiperheet inspiroituvat pitämään huolta itsestään kasvisten kautta.
Seuraavaksi yhteistyö mahdollistaa alueen lapsiperheille iloa ja inspiraatiota kasviksista Vegemi-puuhakirjan muodossa. Yli 3-vuotiaille lapsille suunnattu puuhakirja sisältää paljon puuhasteltavaa ja kivaa tekemistä perheen pienimmille. Vegemi-puuhakirjan ovat mahdollistaneet Suur-Seudun Osuuskaupan lisäksi Champ, Myllärin sekä Venner, ja kiitos heidän tämä värityskirja on veloitukseton! Vegemi-puuhakirja ilahduttaa lapsiperheitä SSO:n alueella vapusta lähtien
– On mahtavaa jos saamme lapset innostumaan kasviksista ja syömään porkkanan verran terveellisemmin. Se jos mikä on pieni hyvä teko omalle terveydelle ja sijoitus pitkälle tulevaisuuteen, sanoo Anu Karppinen asiakkuus- ja viestintäpäällikkö SSO:lta.
Puuhakirjassa seikkaileva hyvä vatsabakteeri Vegemi kerää kasviksista supervoimia arjen seikkailuihin. Supervoimat on luotu kasvisten sisältämistä vitamiineista sekä kuiduista, hyväksyttyjen terveysväitteiden pohjalta – esimerkiksi porkkanasta Vegemi saa supernäön, kun taas ihmiselle porkkanan sisältämä A-vitamiini on olennainen silmien terveyden kannalta.
– Vegemi opettaa leikin ja pelillistämisen keinoin, että sillä mitä syömme on suora vaikutus sekä kehoomme että mikrobiomiimme. Ruoka ei ole vain energiaa vaan suora keino vaikuttaa siihen kuinka hyvin voimme tänään ja tulevaisuudessa. Vegemi on loistava keino viedä tätä ymmärrystä lapsille, kertoo Tuulia Järvinen Venneriltä.
Nouda oma Vegemi-puuhakirja vappuna SSO:n ABC-liikennemyymälöistä
Nyt myös sinulla on mahdollisuus saada inspiroiva Vegemi-puuhakirja perheellesi! Jaamme vappuna 1.5.2023 SSO:n ABC-liikennemyymälöistä Piihovi, Lohja, Perniö tai Masuuni Karkkila noutopöydästä ruokaileville lapsille Vegemi-puuhakirjan veloituksetta! Puuhakirjoja on rajoitettu erä.
Lisätietoja
SSO, asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen, puh. 044 7705 365
Venner, Emilia Järvinen, puh. 050 560 6086
Vapaaehtoisessa palokunnassa nuoriso-osaston johtaja vastaa nuoriso-osaston toiminnasta ja osaltaan tulevaisuuden pelastushenkilöstön kouluttamisesta. Vihdin VPK:ssa tätä arvokasta työtä tekee Janne Mäenpää yhdessä nuoriso-osaston varajohtajan ja muun henkilöstön kanssa. Hänelle tärkeintä VPK:n toiminnassa on ihmisten auttaminen.
“Paloturvallisuudesta neuvominen, kouluttaminen ja se konkreettinen avun antaminen pelastustehtävissä ovat minulle ne tärkeimmät seikat VPK:n toiminnassa. Nuoriso-osaston tehtävä on äärettömän tärkeää, koska 90 prosenttia meidän aktiivisista jäsenistä ovat käyneet meidän oman koulutuksen ja ihan nuoresta pitäen. Aika harvoin tänne aikuisia saapuu, jotka sanovat, että haluaisivat tulla mukaan toimintaan”, Mäenpää summaa.
Vuosikymmenien harrastuksesta elämäntapa
Hän aloitti itse VPK-harrastuksen heti kymmenvuotiaana, joka on monessa vapaapalokunnassa harrastuksen aloittamisen ikäraja.
“Nyt on 22 vuotta yhteensä takana ja aika on mennyt kuin siiviillä. Itse eksyin mukaan vähän kuin vahingossa. Kävelin kerran tästä ohi ja paloautot kiinnostivat, joten kurkkasin sisään, sitten kouluttaja jo kutsuikin mukaan seuraaviin harjoituksiin ja sillä tiellä ollaan vieläkin”, Mäenpää nauraa.
Mäenpään tehtäviin kuuluu nuoriso-osaston päivittäisen toiminnan pyörittämisen lisäksi vuosisuunnittelu sekä harjoittelurungon valmistelu. Hän varmistaa, että kouluttajia on aina riittävästi paikalla, jotta peruskoulutuksen vaatimukset saadaan turvalisesti ja tehokkaasti toteutettua.
Välineet takaavat turvallisuuden
SSO:n Kannustajat-ohjelman kautta jaettiin 15 000 euron tukipotti lokakuussa 2022 järjestetyn Kannustajat-äänestyksen avulla. Äänestyksessä SSO:n asiakasomistajat, eli alueen asukkaat, pääsivät äänestämään Kannustajissa mukana olevaa yhdistystä, jolle halusivat tuen kohdistuvan. Vihdin vapaaehtoinen palokunta sai äänestyksessä lähes 400 ääntä ja 2000 euron tuen.
Mäenpään mukaan sillä on valtava merkitys, että paikalliset ovat nähneet heidän toimintansa niin tärkeäksi, että ovat halunneet heitä äänestää. Suurin osa heidän normaalista budjetistaan menee nuorten koulutusleireihin ja niiden maksuihin. Sen vuoksi Kannustajat-tuki tuli todelliseen tarpeeseen.
“Tukisummalla ostetaan nuorille uusia varusteita, kuten kypärät ja uudet haalarit. Eli kaikkea toiminnassa vaadittavaa käytännön tavaraa, jota ilman koulutusta on vaikea turvallisesti toteuttaa”, Mäenpää iloitsee.
Tutustu myös muihin Kannustajat-tukea saaneiden tarinoihin >>
SSO:n Kannustajat-tukea jaetaan myös vuonna 2023. Haku on nyt auki.
Ilmoita yhdistyksesi mukaan Kannustajat-ohjelmaan >>
SSO:n Kannustajat-ohjelman kautta jaettiin 15 000 euron tukipotti lokakuussa 2022 järjestetyn Kannustajat-äänestyksen avulla. Äänestyksessä SSO:n asiakasomistajat, eli alueen asukkaat, pääsivät äänestämään Kannustajissa mukana olevaa yhdistystä, jolle halusivat tuen kohdistuvan.
Vuonna 2022 tukea saaneista yhdistyksistä moni oli urheiluseuroja, jotka tarjoavat lapsille ja nuorille matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia, mutta myös vapaaehtoiselle palokuntatoiminnalle osoitettiin tukea Salossa ja Vihdissä. Kaikkia tukea saaneita yhdistyksiä yhdistää se, että ne tarjoavat tukea, iloa ja turvaa jäsenilleen ja harrastajilleen. Tämä pätee myös Vihdin Teatteri ry:hyn. Yhdistys sai 150 ääntä ja 1000 euroa tukea äänestyksestä.
Teatteriharrastus ilahduttaa ikään katsomatta
Vihdin Teatteri ry:n lasten ja nuorten teatterin toiminnasta vastaa teatterituottaja Jenni Kanta-Oksa, joka tuntee teatterinsa ja sen harrastajat läpikotaisin.
“Itse olen tullut mukaan teatterin toimintaan äitini mukana jo ihan lapsena, eli yli kolme vuosikymmentä olen ollut mukana toiminnassa”, Kanta-Oksa naurahtaa.
Hänen mukaansa teatterin toiminnassa tärkeintä on se, että he voivat tarjota teatteriharrastusta ihan kaikille ikäluokkaan tai sukupuoleen katsomatta.
“Meillä tarjotaan teatterin harrastamisen mahdollisuutta kaikille. Meillä on paljon lapsia ja nuoria ihan 6-vuotiaista alkaen ja usein myös heidän vanhemmat ovat mukana toiminnassa. Joulukuussa kaksi meidän toimintaan aktiivisesti osallistuvaa täytti 80 vuotta, joten ikähaitarissa on laajuutta”, Kanta-Oksa iloitsee.
Paluu kulttuuritoiminnan pariin on riemukas
Korona kohteli urheilu- ja kulttuuritoimintaa kovalla kädellä. Isojen ryhmien harrastukset olivat pitkään mahdottomia toteuttaa. Jenni Kanta-Oksan mukaan Vihdin Teatterilla palataan nyt koronaa edeltävään tilanteeseen.
“Teatteriryhmissä väkeä on jälleen hyvin, mutta meillä oheistoiminnassa, kuten teatterin kahvion pyörittämisessä, näkyi väen vähentymistä. Se on toki ihan ymmärrettävää, koska moni siinä mukana olleista on ollut varsin iäkästä. Onneksi tilanne on nyt palaamassa taas normaaliin”, teatteriohjaaja Kanta-Oksa summaa.
Hänen oma toimenkuvansa koostuu muun muassa teatterin toiminnan organisoinnista, tuntien ohjauksesta, uusien näytelmien etsimisestä, erilaisten rahoitusten hakemisesta.
“Parasta on kuitenkin teatterituntien vetäminen. Se on mahtavaa, kun saa ryhmät innostumaan ja näkee niitä onnistumisia”, Kanta-Oksa kiteyttää.
Hän kertoo, että Kannustajat-tuella hankitaan teatteriin materiaalia lavastukseen ja puvustukseen.
“Suurin osa normaalista budjetista menee toiminnan pyörittämiseen, joten olemme olleet lavastuksen ja puvustuksen suhteen luovia. Toisaalta se on ollut myös hauskaa, koska erityisesti lapset pitävät lavasteiden askartelusta muun muassa pahvilaatikoista. Silti on ihanaa, että voimme panostaa hieman enemmän esimerkiksi puvustukseen”, Kanta-Oksa kertoo.
Hän sanoo olevansa aktiivisesti mukana Vihdin yhteisöllisessä toiminnassa ja sen vuoksi hän ilahtui erityisen paljon siitä, että Kannustajat-tuki tuli juurikin sieltä alueen asukkailta, eli SSO:n asiakasomistajilta, jotka heidän toimintaansa arvostivat antamalla äänensä teatterin toiminnalle.
“Se on hienoa, että olemme saaneet tällaista tunnustusta. Jollain tavalla olemme onnistuneet vaikuttamaan alueemme ihmisiin”, Jenni iloitsee.
Tutustu myös muihin Kannustajat-tukea saaneiden tarinoihin >>
SSO:n Kannustajat-tukea jaetaan myös vuonna 2023. Haku on nyt auki.
Ilmoita yhdistyksesi mukaan Kannustajat-ohjelmaan >>
Virkkalan Tarmo ry on yksi SSO:n Kannustajat-tukea vuonna 2022 saaneista yhdistyksistä. SSO:n Kannustajat-ohjelman kautta jaettiin 15 000 euron tukipotti lokakuussa 2022. Tukea saaneet yhdistykset valittiin Kannustajat-äänestyksen avulla. Äänestyksessä SSO:n asiakasomistajat, eli alueen asukkaat, pääsivät äänestämään Kannustajissa mukana olevaa yhdistystä.
“Minulle se on ehdottomasti luottamuksen osoitus. Olen erittäin iloinen siitä, että alueemme ihmiset ovat huomanneet ja arvostavat sitä työtä mitä me olemme tähän mennessä tehneet. Iso kiitos sekä Osuuskaupalle että meitä äänestäneille tästä tuesta, Virkkalan Tarmon puheenjohtaja Mikko Mustalahti iloitsee.
Virkkalan Tarmo on vuonna 1970 perustettu yleisseura. Alkuvuosina ViTa:ssa harrastettiin yleisurheilua, hiihtoa ja lentopalloa. 1990-luvun alusta lähtien seuran ykköslajiksi on noussut jalkapallo. Kilpailutoimintaa on myös salibandyssä ja käsipallossa.
Virkkalan Tarmon toiminnan kulmakivenä on kaikki pelaa ajattelu. Tarkoituksena ja tavoitteena on tarjota mukavaa, monipuolista. ja jatkuvaa harrastustoimintaa ja taata peliaikaa taidoista riippumatta. Lähtökohtana on se että, että jokaisella lapsella on oikeus nauttia lajin lumosta, pelitaidoista tai fyysisestä kehityksestä huolimatta.
Matala kynnys kokeiluun – kilpailutoimintaa halukkaille
Mustalahti kertoo itse osallistuneensa Virkkalan Tarmon toimintaan ensin vanhempana vuodesta 2016, mutta keväästä 2022 alkaen hän on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana.
“Meidän toiminta lähtee siitä, että kaikki pystyvät harrastamaan riippumatta tulotasoista. Meidän kautta pääsee osaksi kilpatoimintaa, kuten käsipalloa nuorten sm-sarjassa. Nykyinen käsipallon joukkue on kasattu meidän harrasteryhmien avulla. Sieltä on löytynyt niitä halukkaita, jotka nauttivat kilpailutoiminnasta”, Mustalahti summaa.
Kilpailutoimintaan osallistuminen ei kuitenkaan ole ehto harrastamiselle. Mustalahden mukaan tärkeämpää on se, että harrastustoimintaan osallistuvilla on mukavaa ja he nauttivat pelaamisesta yhdessä.
Virkkalan Tarmoa äänesti Kannustajat-äänestyksessä lähes 200 ihmistä ja tukea yhdistys sai toiminnalleen 1000 euroa.
“Käynnistimme tuen avulla juuri käsipallokerhon ala-asteikäisille, Siellä on tärkeintä kehittää niitä henkilökohtaisia taitoja ja motoriikkaa. Kerhoissa lähdetään aina ihan alusta liikkeelle. Ja tätä periaatetta toteutamme kaikissa meidän lajeissa. Matalan kynnyksen kerhoissa voi kokeilla muun muassa jalkapalloa, käsipalloa ja salibandya”, Mustalahti muistuttaa.
Lue lisää ja ilmoita yhdistyksesi mukaan täällä >>
Tutustu myös muihin Kannustajat-tukea saaneiden tarinoihin >>
Salon vapaaehtoisen palokunnan toiminnan keskiössä on operatiivinen toiminta eli hälytystoiminta, mutta myös lapsille ja nuorille tarjottava innostava ja kiinnostava harrastus palokuntatoiminnasta VPK:n nuoriso-osaston järjestämänä. VPK:ssa nuoret oppivat palo- ja pelastustoimintaan liittyvien taitojen lisäksi kodin ja vapaa-ajan turvallisuuteen liittyviä taitoja. Lisäksi liikunnallinen tavoite on fyysisen kunnon kehittäminen ja ylläpitäminen.
“Mutta kaikkein tärkeintä VPK:n toiminnassa on se auttamisen halu. Se on kaikkein tärkeintä, vaikka nuorisotyökin on tärkeää, mutta myös se konkreettinen ihmisten auttaminen hätätilanteissa”, Salon VPK:n nuoriso-osaston varajohtaja sekä nuorten kouluttaja Mirja Niinivirta kiteyttää.
Salon vapaaehtoinen palokunta ry:n hakemus sai lähes 360 ääntä SSO:n Kannustajat-tuen äänestyksessä, jossa SSO:n asiakasomistajat, eli alueen asukkaat, saivat äänestää tukea hakeneita yhdistyksiä. Salon VPK sai suurimman mahdollisen 2 000 euron tuen toiminnalleen.
“Olin itse tosi yllättynyt että saimme noin paljon tukirahaa. Se tarkoittaa, että ihmiset tietävät meidän toiminnastamme. Palokunnat ympäri Suomen ovat pulassa, koska osallistujamäärät ovat kaikilla laskussa, joten tuelle on tilausta”, Niinivirta uskoo.
Hän tietää mistä puhuu, sillä hän on ollut mukana VPK:n toiminnassa yli kaksikymmentä vuotta.
“Ensikosketus VPK:n toimintaan tuli ystävän kautta. Taisin olla kymmenvuotias, kun tulimme mukaan toimintaan. Ensin palokuntanuorena ja siitä mukaan hälytystoimintaan ja lopulta nuorten kouluttajaksi”, nyt 35-vuotias Niinivirta muistelee.
Kannustajat-tuki mahdollistaa poikkeuksellisia oppeja
Niinivirta kertoo, että SSO:n Kannustajat-tuki käytettiin Salon alueen palokuntanuorten koulutustapahtuman järjestämiseen. Ei siis pelkästään Salon VPK:n vaan koko alueen palokuntanuorille tarkoitettuun tapahtumaan.
“Yhteistyöllä saadaan aikaan enemmän ja pystytään tarjoamaan tasokkaampaa koulutusta. Me pystyimme toteuttamaan tuen avulla sellaisia harjoituksia, joita nuoret eivät kovin usein pääse harjoittelemaan. Nuoret saivat myös itse ehdottaa koulutuspäivän sisältöä, joten opettelimme auton hajottamista onnettomuustilanteessa, savusukeltamista ja miten palon aikana toimitaan”, Niinivirta luettelee.
Koulutuspäivässä oli Niinivirran mukaan mukana noin 30 nuorta, mutta korona on syönyt osallistujia ja lisää osallistujia kaivataan mukaan palokuntatoimintaan ympäri Suomea.
“VPK:hon kannattaa osallistua siksi, että se on äärettömän monipuolista harrastustoimintaa, johon voi osallistua kuka tahansa ikään tai sukupuoleen katsomatta. Lisäksi oman osallistumisen voi suunnitella itse. Toiminnan kautta pääsee kiinnostaviin paikkoihin ja kaikkeen saa osallistua, jos oma aika riittä. Meillä on leirejä, varainhankintaa ja tapahtumia, joista saa paljon uusia tuttavuuksia ympäri Suomea”, Niinivirta luettelee palokuntatoiminnan parhaita puolia.
Lue lisää ja ilmoita yhdistyksesi mukaan Kannustajat-ohjelmaan >>
Tutustu myös muihin Kannustajat-tukea saaneiden tarinoihin >>
Lohjan Pelastakaa Lapset Ry on perustettu jo vuonna 1969 ja se on tukenut lasten kehitystä ja hyvää kasvua toiminta-alueellaan siitä pitäen. Tarja Lindholm on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa 2000-luvun alkuvuosista ja toimii nykyisin yhdistyksen puheenjohtajana. Hän kertoo yhdistyksen toiminnan keskiössä olevan lapsien aseman edistäminen ja erityisesti vaikeissa olosuhteissa elävien lasten ja nuorten etujen toteutumista.
“Tärkeintä on tuottaa iloa niille vähävaraisille lapsille ja nuorille, joille harrastukset tai elokuvaillat eivät ole mahdollisia, koska perheillä ei ole niihin varaa. Tällä hetkellä eletään monelle perheelle haastavaa aikaa, koska elinkulut ovat nousseet hurjasti. Se heijastuu lapsiperheisiin voimakkaasti, joten syrjäytymisvaara on monen lapsen osalla kasvanut selvästi”, Lindholm toteaa.
“Kyllä ne ovat lapsiperheet, joihin tämän hetken energiakriisit ja inflaatio heijastuvat, lisäksi koronapandemia aiheutti monelle perheelle vaikeuksia selviytyä arjesta”, runsaan vuoden Lohjan Pelastakaa Lapset Ry:n hallituksen toiminnassa vaikuttanut Päivi Halttu jatkaa.
Pienikin apu voi pelastaa syrjäytymiseltä
SSO:n Kannustajat-ohjelman kautta jaettiin 15 000 euron tukipotti lokakuussa 2022 järjestetyn Kannustajat-äänestyksen avulla. Äänestyksessä SSO:n asiakasomistajat, eli alueen asukkaat, pääsivät äänestämään Kannustajissa mukana olevaa yhdistystä, jolle halusivat tuen kohdistuvan. Lohjan Pelastakaa Lapset Ry sai yli 700 ääntä äänestyksessä ja 2000 euroa tukea toimintaansa.
“Olemme erityisen kiitollisia tästä avustuksesta SSO:lle, mutta myös siksi, että meitä ovat äänestäneet oman alueemme ihmiset. Se kertoo siitä, että työtämme on arvostettu ja se on koettu arvokkaaksi”, Lindholm kiittää yhdistyksen saamasta tuesta.
Päivi Halttu toteaa, että Kannustajat-tukirahaa käytettiin muun muassa lasten pikkujoulujuhlaan. Lapsille, joilla ei olisi muuten varaa osallistua, ostettiin lippuja juhlaan. Lisäksi he saivat ostaa juhlaherkkuja sekä saivat joululahjat mukaansa.
“Lapset olivat silminnähden iloisia ja saimmekin kiitosta tapahtuman toteuttamisesta perheiltä. Halusimme mahdollistaa osallistuminen kaikille lapsille. Suuri kiitos kuuluu saamallemme tuelle sekä Teatteri Tralalle, jonka kanssa toteutimme yhteistyössä tämän lasten pikkujoulujuhlan”, Halttu iloitsee.
Sekä Lindholm että Halttu tietävät tuen olevan aina tärkeää, mutta avuntarpeen olevan myös kasvussa. Heidän lisäkseen Lohjan pelastakaa Lapset ry:n hallituksessa istuvat myös Susanna Sippola ja Päivi Sallin.
“Yhdessä me käymme läpi kaikki avunpyynnöt ja yritämme auttaa kaikkia tasapuolisesti. Joulun aika on yksi kiireisimmistä hetkistä, kun sähköpostiimme tulee runsaasti viestejä, joissa pyydetään apua. Viime vuonna autoimme 17 perhettä Lohjan alueella joulun aikana, tänä vuonna luku on jo 28, joten kyllä tällekin tuelle on suurta tarvetta, Halttu ja Lindholm summaavat.
SSO:n Kannustajat-tukea jaetaan myös vuonna 2023.
Lue lisää ja ilmoita yhdistyksesi mukaan täällä >>
Tutustu myös muihin Kannustajat-tukea saaneiden tarinoihin >>
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on mukana tukemassa alueensa lasten ja nuorten harrastustoimintaa sekä alueen hyvinvointia edistävää toimintaa. Paikalliset seurat ja yhdistykset tekevät tärkeää työtä oman kotiseudun harrastusmahdollisuuksien, hyvinvoinnin sekä elinvoimaisuuden edistämiseksi. SSO haluaa tukea heidän työtään myöntämällä Kannustajat-tukea yhdistysten toiminnalle. Vuonna 2022 tukea jaettiin 15 000 euroa.
SSO:n asiakasomistajat saivat äänestämällä päättää Kannustajat-tukea saavat yhdistykset. Salon Vilpas ry sai äänestyksessä yli 250 ääntä ja 1000 euroa tukea.
“Sillä on erittäin suuri merkitys, että tämän tuen meille on äänestänyt alueen asukkaat. Se kertoo, että tekemäämme työ on huomattu ja sitä arvostetaan. Otamme tuen nöyränä vastaan, Salon Vilpas ry:n toiminnanjohtaja Hasse Robertsson kiittää.
Robertssonin mukaan tuki jaetaan kaikkien Salon Vilpas ry:n jaosten toimintaan. Salon Vilpas ry on yleisseura, joka on perustettu jo vuonna 1908. Se on myös Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) jäsenseura.
“Koko toiminnan tarkoitus on tarjota monipuolista ja kohtuuhintaista harrastamista jokaiselle salolaiselle. Meidän lajeina ovat muun muassa suunnistus, yleisurheilu, rytminen voimistelu, tanssiurheilu, jalkapallo, hiihto. Tuella hankitaan lajeihin uusia harrastusvälineitä sekä koulutamme uusia ohjaajia ja valmentajia mukaan toimintaamme”, Robertsson summaa.
Ujous karisee kokeilemalla
Robertssonin mukaan Vilppaan toiminnassa korostetaan matalan kynnyksen harrastamista, joka toteutuu selkeimmin heidän Vilpeli-kerhossa. Siellä lapset ja lapset vanhempineen saavat mahdollisuuden harrastaa liikuntaa monipuolisesti eri lajien parissa.
“Vilpelissä on pääosin 6-13 vuotiaita lapsia, jotka eivät välttämättä ole kiinnostuneita kilpailutoiminnasta, ainakaan aluksi. Myös lasten vanhemmat saavat olla mukana harrastamassa. Vilpelissä moni on saanut karistettua turhan ujouden pois ja sitä kautta löytynyt rohkeutta harrastaa ja löytänyt sen oma lajin”, Robertsson iloitsee.
Hän itse on ollut mukana seuran toiminnassa jo 7-vuotiaasta.
“Aloitin jalkapallon parissa. Laji vei minua välillä muualle, mutta kyllä tuttu seura ja harrastustoiminta toi minut aina takaisin. Myös omat lapset ovat mukana ja sen kautta osallistuin ensin paljon seuran talkootyöhön. Nyt olen ollut toiminnanjohtaja noin viisi vuotta. Melkein läpi elämän olen jollain tasolla ollut mukana toiminnassa”, Robertsson nauraa ja summaa vuosiaan seuran toiminnassa.
Lue lisää ja ilmoita yhdistyksesi mukaan täällä >>
Tutustu myös muihin Kannustajat-tukea saaneiden tarinoihin >>
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on päättänyt hankkia 120-juhlavuoden kunniaksi sydäniskurit kaikkiin alueensa ruokakauppoihin, joissa niitä ei vielä ole. Turvallisuusteko on osa #pieniähyviätekoja -sarjaa, missä SSO tekee missionsa mukaista työtä, eli parempaa paikkaa elää. Uuden sydäniskurit asennetaan kesään mennessä.
Sydäniskurin eli defibrillaattorin avulla voidaan merkittävästi parantaa sydänpysähdyksestä selviämisen ja toipumisen mahdollisuuksia. Sydäniskurin käyttöä ei tarvitse arkailla, sillä laite opastaa ääneen vaihe vaiheelta toimimaan oikein. Vahinkoa iskurilla ei voi saada aikaan.
– Laitteet ovat täysin turvallisia käyttää: ne eivät anna iskua, jos ei ole tarvetta. Laite analysoi tilanteen aina ensin, ja vasta tarvittaessa antaa iskun, selventää SSO:n yritysturvallisuuspäällikkö Paavo Hänninen ja muistuttaa, että sydäniskuri ei poista tarvetta paineluelvytyksen aloittamiselle.
– Aina ensin aloitetaan paineluelvytys, eli ei jäädä odottamaan iskuria vaan elvytys aloitetaan välittömästi, sillä sydämenpysähdyksessä jopa jokainen sekunti on tärkeä.
SSO kouluttaa henkilökuntaansa käyttämään sydäniskureita ensiapukoulutusten yhteydessä.
– Jokaisessa toimipaikassa, missä on sydäniskurit, on henkilökunta opastettu laitteen käyttöön, Hänninen vakuuttaa.
Asiakasomistajien toive
– SSO haluaa sydäniskureiden hankinnalla edistää alueen asukkaiden turvallisuutta jokaisessa toimipaikassaan. Kaupat ovat kylillä, varsinkin maaseudulla keskeisiä paikkoja, joissa ihmiset kohtaavat. Toive sydäniskureista tuli asiakasomistajilta sopivasti samaan aikaan, kun SSO:ssa suunniteltiin juhlavuotta, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér.
– Iskureita on jo toki ollutkin alueemme toimipaikoissa, mutta nyt on hankittu lähemmäs kolmekymmentä iskuria lisää, joilla varmistamme, että jokaisen toimipaikkamme sisätiloista sellainen löytyy. Yksikin pelastettu ihmishenki on investoinnin arvoinen, Hänninen sanoo.
Iskurit asennetaan toimipaikkojen sisätiloihin, ja ovat näin ollen saatavilla toimipaikan aukioloaikojen mukaisesti.
– Uusien sydäniskureiden asennus aloitetaan tammikuun toisella viikolla Suomusjärveltä, ja kaikki iskurit saadaan asennettua kesään mennessä. Lähimmän sydäniskurin sijainnin voi jokainen helposti käydä katsomassa osoitteesta defi.fi, Hänninen vinkkaa.
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO käynnisti kesällä 2022 uuden Kannustajat -ohjelman, jonka kautta jaettiin 15 000 euroa sponsorointitukea paikallisille yhdistyksille. Ensimmäistä kertaa järjestettyyn ohjelmaan ilmoittautui mukaan 51 paikallista yhdistystä, joista SSO:n asiakasomistajien avulla valittiin 18 yhdistystä, jotka pääsevät saamillaan tukisummilla toteuttamaan pieniä hyviä tekoja omissa yhteisöissään. Ohjelmasta saatujen hyvien kokemusten perusteella, ohjelma saa jatkoa myös tulevana vuonna.
SSO:n Kannustajat -ohjelman kautta paikallisilla, lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvointia edistävän toiminnan parissa toimivilla yhdistyksillä, kulttuuritoimijoilla sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöillä on mahdollisuus hakea matalalla kynnyksellä tukea toimintaansa.
– Kannustajat -ohjelman vastaanotto oli yhdistysten ja asiakasomistajien keskuudessa ilahduttavan positiivinen ja tämän kaltaiselle ohjelmalle on selkeä tarve. Oli hienoa nähdä, miten yhdistykset aktivoituivat hakemaan mukaan ohjelmaan. Mukaan ilmoittautui yhdistyksiä kattavasti läpi toimialueemme ja monipuolisesti eri yhdistyksiä urheilu- ja kulttuuritoimijoista vapaapalokuntalaisiin, kertoo asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen.
Asiakasomistajat päättivät tuen saajat
Tukipotin jakautumisesta yhdistysten kesken päättivät SSO:n asiakasomistajat äänestämällä lokakuussa netissä omaa suosikkiyhdistystään. Kutsu äänestykseen lähetettiin kaikille SSO:n asiakasomistajille, jotka olivat ilmoittaneet omiin asiakastietoihinsa sähköpostiosoitteen, eivätkä olleet kieltäneet tutkimuskyselyiden lähettämistä.
– Koemme tärkeäksi, että asiakasomistajillamme on mahdollisuus päästä konkreettisesti mukaan vaikuttamaan toimintaamme, kuten mille yhdistyksille jaamme sponsorointitukea. Äänestäminen on asiakasomistajalle yksi keino vaikuttaa asioihin ja olla mukana edistämässä kotiseudun elinvoimaa – osuuskaupan mission mukaisesti teemme yhdessä parempaa paikkaa elää. Äänestyksen kohde oli selkeästi asiakasomistajiemme sydäntä lähellä, sillä äänensä yhdistyksille halusi antaa 5 945 asiakasomistajaamme, iloitsee Karppinen.
Suurimmat tukipotit nappasivat Pelastakaa Lapset ry Lohjalta, Salon vapaaehtoinen palokunta Salosta ja Vihdin vapaaehtoinen palokunta Vihdistä. Ohjelman kautta jaettava tuki jakautuu tasaisesti toimialueelle: tuettavista yhdistyksistä kolmannes on Lohjalta, kolmannes Salosta ja loput muualta SSO:n alueen kunnista. Kaikki tukea saaneet äänimäärineen löytyy osoitteesta sso.fi/tukeasaaneet
Kannustajat -ohjelman haku alkaa jälleen tammikuussa
Kannustajat -ohjelman haku järjestään kahdesti vuonna 2023, tammikuussa ja loppukesästä. Ohjelman kautta jaettava tukipotti nousee ensi vuonna SSO:n 120 juhlavuoden kunniaksi 60 000 euroon. Tukea jaetaan keväällä ja syksyllä 30 000 €.
– Kaikki Kannustajat -ohjelman hakukriteerit täyttävät, rekisteröidyt yhdistykset voivat hakea mukaan ohjelmaan. Mikäli oma suosikkiyhdistys ei tällä kertaa löytynyt Kannustajista, kannattaa yhdistykselle ehdottomasti vinkata ohjelmasta, kannustaa Karppinen. Haku ohjelmaan käynnistyy 23.1.2023 netissä osoitteessa sso.fi/kannustajat
Lisätietoja
SSO, asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen, puh. 044 7705 365