Mökkeily ja kotimaan matkailu vauhdittivat SSO:n alkuvuoden kaupankäyntiä


20.09.2021

SSO:n alkuvuosi oli onnistunut: Marketkauppa kasvatti myyntiään ja kesällä kotimaan matkailu virkisti kaupankäyntiä myös liikennemyymälöissä, ravintoloissa ja hotellissa. Myös autokaupassa kysyntä jatkui vilkkaana.

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n kesäkauppa toteutui jokaisella toimialalla odotuksia paremmin ja tammi-elokuun liikevaihto oli 313 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 2 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Alkuvuoden liiketulos oli 9,5 miljoonaa euroa, joka on noin 4,4 miljoonaa euroa viime vuotta parempi. Suuret investoinnit ovat painaneet viimeisimpien vuosien kehitystä, jonka johdosta tämän vuoden kehitys näyttää erityisen hyvältä. Alkuvuoden osalta keskimääräisestä 30 euron ostoskorista jäi voittoa kuitenkin edelleen hyvin maltillisesti – keskimäärin 2,5 prosenttia eli noin 0,75 euroa.

Kotitalouksien ruokailu painottui alkuvuonna edelleen ravintoloiden sijaan kotioloihin, ja ihmiset viettivät kesällä paljon aikaa myös vapaa-ajan asunnoissaan. Se oli omiaan vauhdittamaan SSO:n kaupankäyntiä erityisesti market- ja tavaratalokaupassa, jonka liikevaihto kasvoi tammi-elokuussa 193 miljoonaan euroon
(+6 %).

”Olemme myös aktiivisesti panostaneet palveluihin. Näistä esimerkkeinä Prismojen 24h aukiolot, S-marketien laajennetut aukiolot sekä ruuan verkkokauppa. Kesäkuun alussa Nummelaan avattiin myös uusi ravintola Ristorante Invar, joka toteutettiin paikallisten ihmisten toiveita kuunnellen, ja otettiin lämpimästi Nummelassa vastaan”, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér.

Kotimaan matkailu toi helpotusta ABC:lle, ravintoloihin ja hotelliin

Alkuvuosi oli ABC-liikennemyymälöille haastava ravintolakaupan rajoitteiden myötä. Suomalaisten liikkuminen kuitenkin aktivoitui vuoden mittaan. Kesällä kotimaan matkailun ja hyvien säiden myötä henkilöautoilla liikkuminen oli edelliskesää vilkkaampaa ylittäen heinäkuussa jo vuoden 2019 tason. Tämä näkyi ABC:lla polttonestekaupan kasvaneina volyymeina ja edelliskesää selvästi parempina myynteinä liikennemyymälöiden ravintoloissa ja marketeissa. Autoilun suosio vauhditti myös autokauppaa ja ajoittain vaihtoautoista oli jopa pulaa.

Matkailu- ja ravitsemiskaupan kesä oli kahtiajakoinen: Ihmisten matkustellessa paljon kotimaassa, Original Sokos Hotel Rikalassa oli historian vilkkain heinäkuu ja käyttöaste oli käytännössä koko kesän lähes sata. Myös ruokaravintoloiden myynti oli vilkastumaan päin, mutta toimialan rajoitukset jarruttivat edelleen toimialan myynnin normalisoitumista.

Kokonaisuutena SSO:n liikevaihdon kasvuun voidaan olla erittäin tyytyväisiä, sillä toimialoja oli tänä vuonna rauta-maatalouskaupan viime vuotisen liiketoimintakaupan myötä yksi vähemmän. Toimialasta luopuminen onnistui myös tuloksellisesti odotettua paremmin.

Investoinneilla elinvoimaa kotiseudulle – ja parempaa palvelua

Hyvä tulos mahdollistaa panostamisen toiminnan kehittämiseen, ja osuustoiminnallisen yrityksen tulos palautuukin aina takaisin kotiseudulle. SSO:ssa jatketaan Suomen suurinta ruokakaupan uudistusta, jonka myötä kaikki S-marketit on pian uudistettu. Uudistetuista yksiköistä on saatu erinomaista palautetta ja sillä tiellä on hyvä jatkaa. Loppuvuodesta on tarkoitus uudistaa vielä kauppakeskus Plazan sekä Karkkilan S-market. Ensi vuoden alkuun jäävät vielä Lempolan ja Vihdin S-market.

Verkkokaupan lisäksi SSO:lle on tärkeää kehittää myös lähipalveluja, joista esimerkkinä kolme suunnitteilla olevaa uutta lähikauppapaikkaa: Nummella Saukkola, Lohjalla Hiidensalmi sekä Vihdissä Nummela. Uuden konseptin Salet toimivat paikallisesti osuvalla palvelutarjonnallaan nopeana ostospaikkana ja ekologisuus otetaan huomioon vahvasti jo rakentamisvaiheessa. Myös liikennemyymälöissä tapahtuu, sillä ABC Piihovi Salossa uudistetaan vielä loppuvuoden aikana: Niin market kuin ravintola saavat täysin uudistetun ilmeen.

SSO haluaa näiden investointien osalta olla mukana myös ilmastotalkoissa. ”Uudet energiaratkaisut, kuten uudet kylmäjärjestelmät, lauhdelämmön kierrättäminen sekä maalämmön ja led-valaistuksen käyttö varmistavat sen, että uudet myymälät ovat nyt ja tulevaisuudessa energiaa ja luontoa säästäviä”, kertoo Finér.

”Haluamme olla aktiivisesti mukana alueemme kehittämisessä: Tarjoamalla palveluita, jotka ovat asiakkaillemme merkityksellisiä. Näistä esimerkkinä Sinun toive, jonka myötä S-marketeissa asiakkaiden tuotetoiveet kerätään talteen. Toiveita onkin toteutettu tämän vuoden aikana jo huikeat 1900. Tai lähiruoka, jota valikoimissamme on jo nyt sadan tuottajan voimin”, kertoo Finér.

Nuoria tutustui työelämään ennätyksellisen paljon

SSO työllistää perinteisesti kesäisin ison joukon nuoria työntekijöitä. Tänä vuonna kesätyöntekijöitä oli ennätyksellisen paljon, yli 350, kun normaalisti määrä on noin 300 tietämillä.

Henkilöstön työtyytyväisyys nousi viime vuonna ennätyslukemiin ja olemmekin tehneet paljon töitä henkilöstön työhyvinvoinnin edistämiseksi. Työtä jatketaan ja nyt henkilöstö on otettu entistä vahvemmin mukaan myös toimintamme kehittämiseen – työ kulkee nimellä Meidän juttu. Sen tavoitteena on koko henkilökunta mukaan ideoimaan uusia niin asiakaspalvelua kuin työn mielekkyyttä parantavia arjen tekoja.

”Vuosi sitten uudistetun mission Tehdään yhdessä parempi paikka elää myötä

haluamme kertoa osuuskaupan olemassaolon tarkoituksesta ja vastuullisesta toiminnastamme. Olemme onnistuneet tarjoamaan ja kehittämään omistajien tarvitsemia palveluja ja hyötyjä. Omistajat ovat luottaneet osuuskauppaan, minkä seurauksena tunnusluvut ovat kehittyneet. Lisäksi olemme pysyneet terveinä hyvällä yhteistyöllä. Kiitos henkilökunnalle, kumppaneille ja omistajille”, kiteyttää Finér.

 

Lisätiedot:
SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér, p. 040 540 2006
talousjohtaja Riitta-Leena Rossi, p. 044 770 5702