SSO palasi uuden mission myötä juurilleen – ”tehdään yhdessä parempi paikka elää”


21.09.2020

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO palaa juurilleen uudistaessaan strategisen perustehtävän eli mission, joka on nyt ”tehdään yhdessä parempi paikka elää”. Uutta missiota toteutetaan nykyaikaisin keinoin uutta tekniikkaa ja innovaatioita hyödyntäen. 

SSO:n juuret ulottuvat vuoteen 1903, kun paikalliset maanviljelijät toivat omat tuotteensa paikalliseen osuuskauppaan myyntiin ja samalla tulivat perustaneeksi osuuskaupan. Juurille palaaminen tarkoittaakin ennen kaikkea yhdessä tekemistä – yhteistyötä asiakkaiden ja henkilökunnan sekä paikallisten toimijoiden kanssa. Se tarkoittaa myös ympäristön huomioimista enemmän kuin koskaan.

”Mission ytimessä on ajatus siitä, että osuuskaupan toiminnassa tärkeintä on asiakkaan saama paras mahdollinen hyöty – ei niinkään aina maksimaalinen tulos. Paikallisena toimijana haluamme vahvasti olla mukana voimistamassa alueen elinvoimaa, jotta kilpailukykyiset palvelut pysyvät alueella myös tulevaisuudessa”, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér.

Marketkauppa ennätysvauhdissa – yhteistyöllä vältettiin yli 8000 lomautuspäivää

”Kesällä ihmiset lähtivät liikkeelle ja nauttivat lämpimistä kesäsäistä alueellamme. Se näkyi meillä positiivisena kaupankäyntinä. Tammi-elokuussa SSO:n liikevaihto oli 306 miljoonaa euroa, joka hyvin käyneen päivittäistavarakaupan ansiosta oli kaksi prosenttia viime vuotta enemmän. Marketkaupan myynti oli ennätysvauhdissa ja liikevaihto kasvoi 12 prosenttia (1-8/2020). Rajoitustoimien vuoksi liikkuminen ja ravintoloissa käyminen lähes pysähtyi ja hiljaisimpina kuukausina liikevaihtoa kertyikin vain noin kolmanneksen normaalista. Matkailu- ja ravitsemiskauppa jäi 29 prosenttia ja liikennemyymälä- ja polttonestekauppa 21 prosenttia viime vuodesta. Autokaupassa kevään hiljaisen ajan jälkeen kaupankäynti virkistyi kesän aikana kuitenkin erinomaisesti”, kertoo Finér.

”Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että vältimme kevään ja kesän aikana yli 200 työntekijänsä lomauttamisen niiltä toimialoilta, joihin rajoittamistoimet iskivät rajuimmin. Siirtämällä ravintoloiden ja liikennemyymälöiden työntekijöitä työskentelemään marketkaupan puolelle mm. keräilemään ostoksia valmiiksi, vältettiin kuitenkin laskennallisesti jopa yli 8000 lomautuspäivää. Työskentely marketkaupan puolella avasi monelle myös aivan uudenlaisen ja mieluisan työmaailman. Uudet työkaverit, uuden oppiminen, vaihtelevat ja monipuoliset tehtävät sekä vaihtelu omaan normaaliin työhön verraten olivat monen mielestä työvaihdon parasta antia”, toteaa Finér.

Kesän alussa tehtiin päätös SSO Rauta-Maatalous Oy:n liiketoimintakaupoista: rautakaupan toiminnot siirtyivät 1.7.2020 RTV-yhtymä Oy:lle. Maatalouden osalta kauppa odottaa kilpailuviranomaisten vahvistusta. Kauppojen myötä SSO pystyy entistä paremmin keskittymään ydinliiketoimintaansa eli palvelemaan asiakasomistajiaan sekä suuntaamaan investoinnit ja kehittämisresurssit nykyisten toimialojen kilpailukyvyn ja palvelutason parantamiseen.

Rajoitustoimien vuoksi alkuvuosi oli tuloksellisesti haasteellinen. Tilanne huomioiden voidaan 4,6 miljoonan euron tulosta pitää onnistumisena (-0,5 milj.€). Koko vuoden tuloksen ennustaminen on kuitenkin edelleen haastavaa.

Investointeja kotiseudun palveluiden kehittämiseen jatkettiin koronasta huolimatta – 1000 tuotetoivetta huomioitu alkuvuoden aikana

SSO:ssa kevät keskityttiin koronasta selviytymiseen, mutta samalla palveluiden kehittämisen osalta työtä jatkettiin. ABC Lohjan uudistui kevään aikana, samoin kuin S-market Somero koki täydellisen uudistuksen. Avajaisia kuitenkin vietettiin koronan johdosta turvallisesti pienimuotoisemmin vasta kesäkuussa. Original Sokos Hotel Rikala uudistettiin niin ikään tähän päivään – niin huoneet kuin ulkoasukin sai raikkaan uuden ilmeen. Lohjan Prisma-keskukseen avattiin 7.9. Prisman parturi-kampaamo, joka non-stop palvelun kera otettiin ilolla Lohjalla vastaan. Salossa puolestaan Kauppakeskus Plazassa sijaitsevat ravintola Antonio ja kahvila Figaro avattiin täysin uudistuneina 17.9. ja niiden myötä myös toivottavasti Kauppakeskus Plazan kiinnostus kasvaa jälleen uudelle tasolle.

”Etsimme myös ratkaisuja vastuulliseen kuluttamiseen. Meille SSO:ssa toimittaa lähiruokaa yli 100 paikallista tuottajaa ja yli 80 % myymästämme ruoasta onkin jo kotimaista. Kulutustottumuksiaan voi jokainen seurata s-mobiilista mm. kotimaisuus- tai hiilijalanjälkilaskun avulla sekä uusimmalla ravintolaskurilla. Kannustamme asiakkaitamme käyttämään uusia palveluita ja olemme kehitystyössä aktiivisesti mukana. Uudistuksia tehdään aina asiakkaita kuunnellen, markkinatutkimusten tai helpoimmin käytännössä asiakaspalautteita herkällä korvalla kuunnellen. Asiakaspalautteista iso osa on tuotetoiveita ja SSO:n kaupoissa onkin alkuvuoden aikana toteutettu jo yli 1000 uutta asiakkaiden tuotetoivetta”, kertoo Finér.

Turvallisuus edellä 

SSO:ssa koronatilannetta johdetaan aktiivisesti. ”Olemme olleet koronan suhteen erittäin aktiivisia varmistaaksemme turvallisen asioinnin ja työskentelyn toimipaikoissamme. Perusasiat ovat arvossaan ja muistutamme toki yhä mm. hyvästä käsihygieniasta ja puhtaanapito on edelleen tehostettua. Kiitos henkilökunnalle ja asiakkaille, jotka ovat noudattaneet huolellisuutta ja näin olemme säästyneet toimipaikoissamme tartunnoilta. Hyvällä yhteistyöllä selviämme näin jatkossakin”, toteaa Finér.

 

Lisätietoja:

SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér 040 540 2006