SSO:n ravintola Antonio ja kahvila Figaro kauppakeskus Plazassa uudistuvat kesän aikana


02.06.2020

Kauppakeskus Plazassa toimivat SSO:n ravintola Antonio ja kahvila Figaro uudistetaan asiakkaiden toiveiden mukaisesti tulevan kesän aikana. Antoniossa työt alkavat mahdollisimman pian, Figaro palvelee normaalisti 1.6.2020 alkaen.

”Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan Antonio ja Figaro ovat olleet läsnä asiakkaidemme arjessa ja juhlassa. Rakastettu Antonio syntyi Saloon vuonna 1992 ja myös Figaro on palvellut keskeisellä paikalla kauppakeskuksessa jo vuodesta 1995”, kertoo asiakkuuspäällikkö Marja Pekola.

Tilojen remontointi tarkoittaa Antonion puolella asiakastilojen ja koko keittiön perusteellista uusimista. ”SSO:lla teetetyn kuluttajaymmärrystutkimuksen mukaan asiakkaat toivoivat jo hieman aikaa nähneeseen ilmeeseen päivitystä. Nyt haluamme asiakkaitamme kuunnellen saattaa tilat uuteen uskoon ja varmistaa näin myös keittiön toiminnallisuus. Figaron viihtyisyyttä parannetaan tekemään tilasta raikkaampi ja tunnelmallisempi”, kuvailee Pekola.

”Ruokalistamme perustana säilyy edelleen käsin tekeminen ja maut, jotka itse valmistamme. Ytimessä ovat maukkaus, tuoreus ja värikkyys. Herkulliset burgerit, suosikkiplatterit ja listamme muut klassikot muodostavat ruokalistamme sydämen. Tunnelmamme tulee olemaan jatkossakin välitön ja rento, kuten ruokalistammekin. Juuri sellaista Antonion oloista ja näköistä iloista palvelua unohtamatta”, jatkaa Pekola.

Uudistustyöt Antoniossa alkavat pikimmiten ja valmistuminen on arvoitu syyskuulle. Figaro avaa ovensa nyt 1.6 ja palvelee koulujen alkuun saakka normaalisti.

Lisätiedot: asiakkuuspäällikkö SSO:n monitoimiravintolat, Marja Pekola, p. 044 7705 403