Vuonna 2019 SSO investoi voimakkaasti tulevaisuuden palveluihin


10.02.2020

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n vuosi 2019 oli historiallinen. Uutta suuntaa uudelle vuosikymmenelle alustettiin monella tapaa: keväällä ruorissa aloitti uusi toimitusjohtaja Tapio Finér, paikallisiin palveluihin investoitiin kolmen viimeisen vuoden aikana enemmän kuin koskaan ja uutta dynaamisempaa strategiaa vietiin koko henkilöstön voimin eteenpäin.

”Nummelan Prisma-keskus, sen pihalle rakennetut autopesu- ja tankkauspalvelut, kauppakeskus Lohi sekä mittavat ravintoloiden uudistukset olivat iso panostus. Vuoden aikana käynnistettiin hankkeita, joiden myötä SSO pystyy olemaan kilpailukykyisempi toimintaympäristön kansainvälistyessä päivä päivältä. Meille on tärkeää pitää palvelut lähellä ihmisiä ja asiakkaita kuunnellen haluamme kehittää niitä entistä paremmiksi”, sanoo SSO:n toimitusjohtaja Finér.

SSO:n liikevaihto vuonna 2019 oli 452 miljoonaa euroa eli myynti pysyi edelliseen vuoteen nähden samalla tasolla. Marketkauppa SSO:ssa kasvoi yleistä kehitystä enemmän uusien yksiköiden ansiosta. Syksyllä Lohjalle avattiin kauppakeskus Lohi, jossa paluunsa Lohjalle teki odotettu Sokos sekä monipuoliset palvelut tarjoava S-market. Myyntiä vauhditti myös Nummelan Prisma-keskus, jonka Prisma sekä muut oheispalvelut valmistuivat vuoden aikana täydentämään Nummelan palveluita. Päivittäistavarakauppaa vauhditti myös omat asiakaspalveluun panostavat toimenpiteet, joissa onnistuttiin erinomaisesti, sillä asiakkaidemme tyytyväisyys palveluumme kehittyi erittäin hyvin. Osaltaan myös puolitoista vuotta sitten avatun Sipoon logistiikkayksikön tehokas toiminta alkoi tuottaa tulosta tehostaen toimintaa ja jättäen näin enemmän aikaa oikeisiin asioihin eli asiakkaidemme palveluun.

”Liikennemyymäläkaupan tuloksellista toimintaa vahvisti erityisesti hyvä ja positiivinen tekemisen meininki. Nummelan keskustan palveluiden kehitys vaikutti suotuisasti, mutta ennen kaikkea tekemisessä korostuivat mittava kehitystyö, joka on nostanut ABC:n palvelut digiajan kehityskärkeen sekä teot, jotka esimerkiksi TV:ssäkin nähdyn tankkaustarinat-sarjan ansiosta nostivat työn arvostusta”, toteaa Finér.

”Ravitsemiskaupassa vuosi oli vahva uudistusten vuosi. Nummelaan avautui maaliskuussa Rosso, ja syksyllä kauppakeskus Lohen ravintolat Antonio ja Toasti paransivat kertaheitolla lohjalaisten ravintolatarjontaa. Syksyllä Lohjan Prisman yhteyteen avautui täysin uudistetut Hesburger ja kahvila Kuulas. Vielä loppuvuodesta Salossa valmistui odotettu ravintola Rikalan täydellinen uudistus. Kaikki uudet palvelut otettiin ilolla vastaan. Myös Rantajamit menestyi vaihtelevista kesän säistä huolimatta mainiosti”, kertoo Finér.

SSO Rauta-Maatalous Oy:n toiminnassa keskityttiin edelleen ydinosaamisalueiden kehittämiseen ja toiminnan tehostamiseen. Suomusjärven myymälästä luovuttiin liiketoimintakaupalla maaliskuun alussa.

Autoalan markkinatilanne on edelleen haasteellinen, kun käyttövoima-asiat pohdituttavat kuluttajia ja venyttävät ostopäätöksiä. SSO:n autokaupat PP-auto Oy ja Lohjan Autokeskus Oy kuitenkin pärjäsivät alan tilanteeseen nähden hyvin, sillä koko alan kehitys oli kuuden prosentin laskussa. PP-auto Oy toi myös Lohjan kauppakeskus Loheen täysin uudentyyppisen digishowroomin, jonka myötä autokauppa saatettiin sinne, missä ihmiset luontaisesti liikkuvat.

”Tarjotakseen hyvät paikalliset palvelut, on osuuskauppa myös suuri kiinteistöjen omistaja. Vuoden 2019 aikana SSO tarkasteli kiinteistöjen omistajuutta uuden strategian mukaisesti ja sen myötä luopui joistakin kiinteistöistä sekä arvioi omistustensa tasearvoa verrattuna todennäköisempään markkina-arvoon. Työn lopputuloksena tehtiin kertaluonteisia alaskirjauksia reaaliarvoja vastaamaan”, toteaa Finér.

SSO-konsernin operatiivinen tulos vuonna 2019 oli 7,6 miljoonaa euroa sen ollessa edellisenä vuonna 9,0 miljoonaa euroa. Tuloksen vaikuttivat investointien poistojen kasvu sekä uusien toimintojen käynnistämisestä aiheutuneet muut kulut. Isot investoinnit huomioiden tuloksen voidaan arvioida kehittyneen myönteisesti. Lisäksi lopulliseen tilinpäätökseen vaikuttaa tasearvoista tehdyt alaskirjaukset, joiden vaikutus tulee olemaan yli seitsemän miljoonaa euroa.

Teemme yhdessä parempaa paikkaa elää

”Työllistämme lähes 1200 ihmistä ja panostamme erityisesti nuorten työllistymiseen. Vastuullisena työnantajana tarjoamme monelle nuorelle ensimmäisen kosketuksen työelämään. Tuemme paikallisesti urheilua, kulttuuria ja yhteistä hyvää vuosittain yli 150 000 eurolla. Haluamme ylläpitää kotiseutumme virikkeellistä elämää. Panostamme ympäristöömme ja etsimme koko ajan uusia ekologisia kierrätysratkaisuja ja toimintamalleja. Meillä on monitasoinen mahdollisuus tehdä paremmin ja olla siten esimerkkinä muille”, luettelee Finér.

Vuonna 2019 SSO oli myös erityisen vahvasti tukemassa lohjalaisten lasten hyvinvointia. Teimme sijoituksen rahastoon, joka tukee lastensuojelutarpeen vähentämiseen tähtääviä hankkeita ennaltaehkäisevästi. Sijoituksen myötä SSO on mukana Lohjan kaupungin SIB-ohjelmassa. SIB eli Social Impact Bond on yksi vaikuttavuusinvestoimisen muoto.

”SSO:lle tämä sijoitus oli vastuullisuusteko. Paikallisena toimijana meille on luontevaa olla mukana hankkeissa, jotka tukevat alueen ja asiakkaidemme – tässä tapauksessa lasten – hyvinvointia”, kertoo SSO:n talousjohtaja Riitta-Leena Rossi.

72 012 omistajan kauppa – omistajat apuna kehityksessä

Toimintamme tulos palautuu aina hyötynä takaisin paikallisille ihmisille. Osuuskaupan omistajat saivatkin jälleen Bonuksen, maksutapaedun ja osuusmaksun koron myötä rahallista hyötyä vuonna 2019 yhteensä 12,4 miljoonaa euroa (2018: 11,9). Asiakasomistajia palkittiin palveluiden käytöstä entistä monipuolisemmin, sillä alkuvuodesta 2019 maksettiin SSO:ssa nimittäin myös pitkästä aikaa ylijäämänpalautusta, jota maksettiin paikallisten palveluiden käytöstä yhteensä 0,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 lopussa Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:ssa oli 72 012 omistajaa. Toimialueen kotitalouksista SSO:n omistajia oli vuodenvaihteessa noin 70 prosenttia.

”Autamme ryhmänä asiakkaitamme myös kuluttamaan vastuullisemmin. Esimerkiksi S-mobiilin Omat ostot -palvelun kotimaisuuslaskurin avulla voi arvioida tuotteiden raaka-aineiden ja valmistuksen kotimaisuutta aina yksittäisen tuotteen tasolle saakka. Hiilijalanjälkilaskurin avulla pystyt puolestaan seuraamaan ostostesi hiilijalanjälkeä. Elämää helpottavista ratkaisuista mainittakoon ABC-mobiili, josta hoituu turvallisesti tankkauksen lisäksi autopesujen maksu tai matkaillessa ruuan ennakkotilaus ja -maksu”, kertoo Finér.

”Odotukset vastuullisuutta ja kestävää kehitystä kohtaan kasvavat alati ja yrityksiltä odotetaan tekoja niin globaalien haasteiden kuin arjen ongelmakohtien ratkomiseksi. Haluamme olla koko kotiseutumme muutosmoottoreita, ja haastaa asiakasomistajia pohtimaan, mitä toiveita heillä on alueemme kehittämiseksi”, toimitusjohtaja Tapio Finér kertoo.

”Tänä keväänä SSO:lle valitaan uusi 50-jäseninen edustajisto. Olemme haastaneet asiakasomistajamme pohtimaan, miten voisimme kehittää toimintaamme. Mielenkiinnolla odotamme, mihin suuntaan asiakasomistajamme osuuskauppaa kehittäisivät”, Finér toteaa.

Panostaminen hyvään työelämään kannatti – SSO innostavimpien työpaikkojen joukossa

SSO teki vuoden 2019 aikana edelleen paljon henkilöstön kanssa töitä uuden strategian eteen. Tärkein painopistealueemme on henkilöstö ja hyvä työ SSO:ssa. Työ tuottaa tulosta, sillä henkilöstötutkimuksen positiivisesti kehittynyt tulos toi SSO:lle jälleen Suomen innostavimmat työpaikat 2019 -tunnustuksen. Kyseessä on suomalaisen työelämän tunnustus, jonka voi saavuttaa parhaimpiin tuloksiin yltäneet suomalaisorganisaatiot, jotka ovat toteuttaneet Corporate Spiritin henkilöstötutkimuksen.

”Olemme saavutuksesta erittäin iloisia, sillä olemme strategisestikin halunneet nostaa henkilöstömme tärkeimmäksi menestystekijäksemme. SSO:ssa panostetaan monin tavoin hyvään työhön, kuten koko henkilöstöä kattavalla tulospalkkiojärjestelmällä ja henkilöstörahastolla, täysillä sportti-, kulttuuri- ja hyvinvointieduilla, laajalla työterveyshuollolla, vapaa-ajan tapaturmavakuutuksella ja monipuolisilla henkilöstöeduilla”, listaa Finér.

”Työ elinvoimaisen kotiseudun eteen jatkuu myös vuonna 2020. Remontissa oleva Original Sokos Hotel Rikala valmistuu kevään aikana, S-market Somero uudistetaan kauttaaltaan kesään mennessä ja S-market Lohjan Tynninharjulla syksyllä. Myös muita uudistuksia on luvassa, joista pääsemme tiedottamaan kevään aikana”, lupailee Finér.

SSO:n liikevaihto toimialoittain

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Tapio Finér, puh. 040 540 2006
talousjohtaja Riitta-Leena Rossi, puh 044 7705 702
Suomen innostavimmat työpaikat: https://www.innostavimmat.fi