31.07.2023
Yöjalka ry on vuonna 1990 toimintansa aloittanut vapaaehtoisjärjestö, jonka toimintaan kuuluu katupartiointi ja tukihenkilötoiminta. Tukihenkilötoiminnan ja katupartioinnin kohderyhminä ovat nuoret.
Yhdistys perustettiin, kun Vihdin katujen yöelämä, varsinkin Nummelan taajamassa, herätti huolta paikallisissa vanhemmissa ja vaikuttajissa. Silloinen koulutoimenjohtaja Seppo Lehtokangas ja Nummelan yläasteen vararehtori Paavo Pärnänen ottivat julkisesti kantaa nuorten huolestuttavaan vapaa-ajan viettoon viikonloppujen osalta ja kantoivat vastuunsa yhdessä tunnetun vihtiläisen nuorisotyötekijän Kimmo Järvisen kanssa.
Yhdessä he päättivät aloittaa vapaaehtoisen katupartiointitoiminnan alueen nuorten parissa.
Yöjalka ry:n järjestösihteeri Nina Bodö on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa tasan vuosikymmenen.
-Nyt tulee kymmenen vuotta täyteen, siitä kun vuonna 2013 aloitin työskentelyn yhdistyksessä. Asuin ulkomailla ja olin sosiaalitoimella töissä, mutta kun tilaisuus tuli eteen, niin siirryin järjestösihteerin tehtävään. Minua innosti nuorten kanssa työskentely, joten hyppäsin ihan uuteen alaan. Kiinnostus oli kova, ja olen todella nauttinut näistä vuosista, Bodö toteaa.
Yöjalka ry:n järjestösihteerin tehtäviin kuuluu yhdistyksen hallinnollliset tehtävät, toimistotyöt, vapaaehtoisten koulutus, tapahtumien järjestäminen, eli kaikkien yhdistyksen keskeisten toimintojen pyörittäminen.
-Kyllä meillä vapaaehtoiset tekevät sitä tärkeää katupartiointityötä ja minä yritän omalla panoksellani tukea ja mahdollistaa sitä toimintaa, Bodö kiteyttää.
Bodön mukaan tilanne Vihdin ja erityisesti Nummelan yöelämässä on hieman rauhoittunut kuluneen vuosikymmenen aikana, mutta aina on niitä, joilla menee vähän huonommin. Siksi Yöjalka ry:n työlle on tilausta.
-Meillä on huoli siitä, että entistä nuoremmat pyörivät myöhään tuolla kaduilla. Jopa 9-10 -vuotias saattaa tulla kylillä vastaan yhdentoista aikaan. Se ei ole meidän mielestämme ihan ok, Bodö murehtii.
Yöjalka ry sai SSO:n Kannustajat-äänestyksessä 3 000 euroa tukea. Sillä parannetaan katupartiotyötä tekevien mahdollisuuksia auttaa avun tarpeessa olevia nuoria.
-Kyllä se tuki kohdistuu katupartiotoimintaan. Hankimme tuella jo pop up -teltan, jossa on meidän logot, jotta nuoret löytävät meidät helpommin ja tunnistavat meidät tuolla kadulla. Lisäksi hankimme grillin, jolla koulujen päätöksessä paistettiin nuorille makkaraa. 50 pakettia meni ihan samantien. Lisäksi hankitaan katupartiolle oma puhelin, jolla voivat ottaa yhteyttä joko vanhempiin tai viranomaisiin entistä helpommin, Bodö summaa.
Makkaranpaistosta ja yhdistyksen teltasta onkin muodostunut Bodön mukaan heille tärkeä kohtaamispaikka alueen nuorten kanssa.
-Tämä on osoittautunut hyväksi tavaksi saada yhteys nuoriin, kun se kohtaaminen tapahtuu tällaisessa helpossa ja matalan kynnyksen paikassa. Koulunpäätöksessä seistiin kolmeen asti yöllä teltalla ja vielä silloin nuoria tuli makkaraa hakemaan. Murheelliseksi veti mielen, kun muutama nuori sanoi illan aikana, että se makkara on heidän iltapalansa, Bodö muistelee.
-Siksi tämä tuki oli meille tosi tärkeä juttu. Minulla ihan itku pääsi, kun näin, että meitä on näin paljon äänestetty. Luottamus antaa potkua työhön, ja osoittaa, että tekemämme työ on huomattu, Bodö kiittää Yöjalka ry:tä äänestäneitä.
Kannustajat-ohjelman haku on käynnissä 1.8.–30.9.2023. Tutustu ohjelmaan sekä hakukriteereihin ja ilmoita yhdistyksesi mukaan täällä.
Tutustu Yöjalan toimintaan täällä >>
01.10.2024 | Paikallisia uutisia
01.10.2024 | Etu | Paikallisia uutisia